Hyvä, että sanoin varauksella kaiken odotettavissa olevan valmistumisen . Ikean pojat kävivät ja alkoivat kasata vierashuoneen sänkyä.
Yksi osa puuttui. Piti jättää silleen. Sitten siirryttiin keittiön pöytään. Yksi osa puuttui, piti jättää silleen . Seuraavana oli vuorossa eräs pikkupöytä, pari nuppia puuttui, mutta inspiroitiin. No, jotain saatiin kyllä kokoonkin.
Tiedetäänhän nuo Ikean ostokset, mutta silti sinne aina kurvataan.
Eilen oli koko tämänhetkisen rakennelmahistoriani vaikein päivä. Kahdeksan miestä porasi ja hakkasi ja pölytti eri nurkissa. Bob yhdeksäntenä piällysmiehenä. 2-3 oli lattialaattojen kimpussa, 2 Ikean kamojen, 3-4 miestä porasi keittiön seiniin uusia sähköjohtojen paikkoja, kun olivat ensin tehneet ne väärin. Bob ravasi paikasta toiseen rätti kädessä. Melu ja pöly oli hirmuinen. Minä pakenin kädet korvalla milloin mihinkin nurkkaan, silloin kun en ollut rätti kädessä minäkin. Ja kun talo oli hiljennyt, katselin kauhuissani valkeaa kerrosta, joka oli KAIKEN päällä. Onneksi olin ollut kaukaa viisas ja peittänyt ja piilottanut tärkeämpiä tavaroita. osahan on vielä laatikoissa.
Ja sitä betonipölyn siivoamista on riittänyt tänäänkin koko pä'ivän. Se laskeutuu jostain salakoloistaan koko ajan uudelleen ja uudelleen.
Siis märkä rätti on tärkein työkaluni tällä hetkellä.
Keittiön valmistumisen lopullinen päivämäärä on vielä hämärän peitossa.
Silti menin uimaan, sen jälkeen kävelin vanhan kaupungin keskustaan katsomaan, vieläkö se on paikallaan. Olihan se, ja turisteja ei vain näkynyt. Pelkäävät (suotta) tätä sadeaikaa. Joitakin pikku muutoksia näkyivät tehneen, mutta vaatekaupoissa liehuivat edelleen nuo samat kirjavat turistiansat, Penangin t-paitaa, kirjavaa kukkaismekkoa ja aurinkohattua.
Tieni vei myös siihen kirjadivariin, josta viimeksikin tein kivoja löytöjä. Etsin yhä Somerset Maughamin tarinoita täältäpäin, edelleenkään löytämättä. Mutta jossain skandinaavisten kirjojen hyllystä näin Leena Landerin Käskyn. Pitihän se ottaa, vaikka näiden romaanien lukeminen tällä hetkellä ei juuri innosta.
Olin kävellyt reippaat melkein kolme tuntia ja palasin taksilla kotiin. Silloin Helen soitti, lähtisinkö kaupungille syömään heidän kanssaan. En jaksanut ja syömingit siirrettiin huomiseen, minusta ei ollut enää syöjäksi eikä muuksikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti