Taloon saapui reipas mies, joka katseli hetken vierashuoneen vaatekaapin pystytysaloitusta ja tarttui sitten työhön.
Ei mennyt kauaakaan, kun kaappi seisoi oikein rakennettuna, tanakkana ja pönäkkänä kuten se oli seisonut parikymmenta vuotta Sveitsissäkin.
Sitten mies halusi lisää rakentamista. Ja sitähän oli. Pian olivat pystyssä kirjahyllytkin ja huokaisin helpotuksesta. Kirjoillani oli taas koti. Ihan liian kauan ne olivat kuiskineet tarinoitaan vain toisilleen ahtaissa väliaikaisasumuksissaan, ensin 3 vuotta Migros´n paperisäkeissä, joissa olin kanniskellut niitä varastoon muuttaessani Meilenista, sitten keinuneet vahvemmissa pahvilaatioissa merten halki ja täällä odottaneet taas tätä reipasta miestä.
Vähitellen tämä huusholli sittenkin alkaa hahmottua. Eilen sain takaisin korjattavana olleen ruokapöytäni.
Tänään pitäisi lattian valmistua. Ja tänään pitäisi Ikeatavaroittenikin saapua. - Yritän opetella sanomaan "pitäisi", sillä koskaanhan täällä ei tiedä varmasti...
Jeannette on sanonut saapuvansa 23.11. Olisikohan siihen mennessä toivoa, että noin suurinpiirtein olen päässyt silloin elämisen alkuun!
Muslimien rukouskutsu herätti taas ennen kuutta. Jos ilmastointi on päällä ja ikkuna kiinni, en siihen herää, muuten kuulen sen ja unet päättyvät siihen vaikka olisin nukkunut kuinka vähän.
Maassa maan tavalla. - Siihen tottuu, Bobin mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti