Ensimmäistä kertaa elämässäni oli vähällä, etten livistänyt oopperasta karkuun väliajalla. Eikä suinkaan sen takia, että en olisi pitänyt Toscan musiikista tai etten ehtinyt saada väliajalla shampanjaa. Ei minulla ollut kuumakaan, ei yskittänyt eikä mitään muutakaan sen sorttista, vaan siksi että en enää millään olisi jaksanut seurata sitä juonittelua, murhia ja vääryyksiä. Oopperassa.
Tämä nykymaailman meno vie minua niin paljon mennessään, että oopperoidenkin juonittelu tuntuu pahalta.
Joka päivä luen kauhuissani lehdistä pakolaisista, joita vöyryy nyt sodan jaloista turvaan, joita potkitaan, tapetaan, työnnetään mereen ja minne vain pois omilta rajoilta, joilta viedään heidän viimeisetkin pennosensa, petetään kaikin tavoin. Ja olen varma, että noissa ihmisissä on useita, joita minäkin tuntisin.....jotka ovat auttaneet minua, ehkä olen ollut heidän vieraanaan. Ovathan nuo maat, Syyria, Irak, koko Lähi-Itä olleet maita, joissa olin paljonkin. Erikoisen pahalta tuntuu, että jotkut nettiystävänikin, jopa jotkut sukulaisetkin tuomitsevat heidän lähtönsä kauhujen keskeltä. Heillä ei ole aavistustakaan......
Siellä oopperassa tuntui, etten olisi enää jaksanut näitä vapaaehtoisia oopperakurjuuksia. Halusin karata, mutta jäin kuitenkin, kun ne pari upeaa aariaa, joita rakastan, olivat aika lopussa. (E lucevan le stelle ja O dolci mani)
Miksen silläkin rahalla, mitä meni pilettiin, olisi ostanut Toscan ceedeetä, jota minulla ei ole? Siinähän olisi tullut sitä kaunista musiikkia ilman kauheuksia.
Mietin muitakin oopperoita. Niin monessa juonitellaan ja kuollaan. Kaikki ne Otellot, Macbethit, Aidat, La Traviatat, Lohengrinit etc päättyvät kuolemiin...
Okei, okei, jotkut riutuvat rakkauskuolemat hyväksytään, mutta muuta oopperaväkivaltaa en jaksasi, joten turha pyytää vähään aikaan muuhun kuin johonkin Taikahuiluun. Tai operetteihin. Hymynmaahan esim.
Olihan se oopperoiden tekoaika sitä sellaista aikaa, sanoo sisäinen ääneni. Sitä sellaista Keskiajan jälkeistä aikaa, ja vielä verisemmistä ajoista jotkut kertovatkin . Aida. Nabucco....
Ja no, olivathan roomalaistenkin sirkushuvit Kolosseumilla aika verisiä silloin aikanaan.
Televisiossa käännän heti jollekin Mikkihiiri-kanavalle heti, kun näen pyssyn.
Nyt menen nukkumaan ja alan laskeskella viime viikon Islannin lampaita. Tosin yhdessä laumassa jotkut kyllä kurittivat yhtä mustaa lammasta. Siitä en aio uneksia.
Tämä nykymaailman meno vie minua niin paljon mennessään, että oopperoidenkin juonittelu tuntuu pahalta.
Joka päivä luen kauhuissani lehdistä pakolaisista, joita vöyryy nyt sodan jaloista turvaan, joita potkitaan, tapetaan, työnnetään mereen ja minne vain pois omilta rajoilta, joilta viedään heidän viimeisetkin pennosensa, petetään kaikin tavoin. Ja olen varma, että noissa ihmisissä on useita, joita minäkin tuntisin.....jotka ovat auttaneet minua, ehkä olen ollut heidän vieraanaan. Ovathan nuo maat, Syyria, Irak, koko Lähi-Itä olleet maita, joissa olin paljonkin. Erikoisen pahalta tuntuu, että jotkut nettiystävänikin, jopa jotkut sukulaisetkin tuomitsevat heidän lähtönsä kauhujen keskeltä. Heillä ei ole aavistustakaan......
Siellä oopperassa tuntui, etten olisi enää jaksanut näitä vapaaehtoisia oopperakurjuuksia. Halusin karata, mutta jäin kuitenkin, kun ne pari upeaa aariaa, joita rakastan, olivat aika lopussa. (E lucevan le stelle ja O dolci mani)
Miksen silläkin rahalla, mitä meni pilettiin, olisi ostanut Toscan ceedeetä, jota minulla ei ole? Siinähän olisi tullut sitä kaunista musiikkia ilman kauheuksia.
Mietin muitakin oopperoita. Niin monessa juonitellaan ja kuollaan. Kaikki ne Otellot, Macbethit, Aidat, La Traviatat, Lohengrinit etc päättyvät kuolemiin...
Okei, okei, jotkut riutuvat rakkauskuolemat hyväksytään, mutta muuta oopperaväkivaltaa en jaksasi, joten turha pyytää vähään aikaan muuhun kuin johonkin Taikahuiluun. Tai operetteihin. Hymynmaahan esim.
Olihan se oopperoiden tekoaika sitä sellaista aikaa, sanoo sisäinen ääneni. Sitä sellaista Keskiajan jälkeistä aikaa, ja vielä verisemmistä ajoista jotkut kertovatkin . Aida. Nabucco....
Ja no, olivathan roomalaistenkin sirkushuvit Kolosseumilla aika verisiä silloin aikanaan.
Televisiossa käännän heti jollekin Mikkihiiri-kanavalle heti, kun näen pyssyn.
Nyt menen nukkumaan ja alan laskeskella viime viikon Islannin lampaita. Tosin yhdessä laumassa jotkut kyllä kurittivat yhtä mustaa lammasta. Siitä en aio uneksia.