tiistai 15. joulukuuta 2009



Tuli toinenkin vesin mentävä luola, mutta sinnepä mentiinkin uimalla. Luolan jälkeen yllätys. Pieni laguuna vuoren sisällä, kattona taivas. Smaragdiluola ja turistinähtävyys ja siellä tuskin voi olla yksin, mutta elämyksen arvoinen se on silti.

Ylimmäisessä kuvassa näkyy miten uimataidottomat pääsivat laivaltaan luolan suulle. Ne rohkeat (minäminä!), jotka luottivat uimataitoonsa, uivat luolan läpi laguunalle sen arviolta sadan metrin matkan (siis arvio, siinä hätäkässä ei metrejä mitattu vaan katsottiin taas että hengissä selvittiin pimeän luolatunnelin läpi) ja ne toiset menivät rivissä, toinen toistensa pelastusliivistä kiinni pitäen. Hauskan näköinen toimitus.





Laguuna itse oli osin kahluusyvää ja siellä pällisteltiin ensin muutamia minuutteja, ennen kuin taas liiveistä kiinni ja riviin, tai rohkeasti yksin ja takaisin laivalle tunnelin läpi.





Siinä välissä saattoi ihailla kalamaailmaa ilman snorkliakin

Matkalla Krabille erilaisten saarten ohi, välillä niillä pysähtyen tai sitten ei






Pitkänokkaveneitten kotisatamaa.

Krabilla piti etsittämän uusia kenkiä, mutta haaveeksi jäi.


 
Lenchingillä oli syntymäpäivät

Ja seuraavana päivänä tällaista.

Arvatkaapas kenen selkää ja kenen korvaa!

Näinkin voisi päästä eteenpäin, jollei tarvitsisi kiertää ympyrää.



Pitihän se kulkuväline huoltaakin käytön jälkeen

Ja sitten olikin taas juhlien aikaa!

Kaunottaremme Robyn täytti vuosia, hänkin

Tiemme vei viidakoista myös virtaavien vetten äärille

tai sitten suurkaupunkien hulinaan (Hat Yai), jossa elefantit pyrkivät posliinkauppoihin

Tai pieni sydänten kauppias odotteli asiakkaita


lauantai 12. joulukuuta 2009

Tuli taas käväistyä Thaimaassa.
Helenillä sitä aina näitä hyviä ideoita jon laatikon pohjalla. Tällä kertaa oli Goh vain uhrauduttava ja annettava paikkansa minulle ja hän ystävällisenä herrasmiehenä väitti, että teki sen mielellään, sillä tämähän oli ns. vesimatka ja hän ei ui eikä halua tulla märäksi muuta kuin suihkussa.
Meitä oli kymmenen: Helen, Jade, Jaden sisko Australiasta, jonka kiinalaista nimeä en koskaan muista, ja hänen tyttärensä, ihana Robyn, sekä Teoh ja Lenching ja heidän kolme lastaan sekä allekirjoittanut.
Päämääränä oli Krabi, mutta sinne mentiin mutkien kautta.


Maailman suurin lootusjärvi oli ohjelmassa ensimmäisenä. Täynnänsä lootuksia ja lumpeita



Ei ollut puutetta eläinkunnan edustajistakaan. Kahlaavia vesipuhveleitä edessämme



Lintuja

Tämä jasmiinikukkaiskoriste huljutteli matkan aikana ihanaa tuoksuaan nenääni. Mukava oli pikkubussissa Lenchingin vierellä matkustaa


Tässä melotaan kohti elämäni hirveintä luolakokemusta





Nämä harmittoman näköiset kuvat eivät kerro koko totuutta. Luola katsastettiin veneellä, selällään maaten epämukavassa asennossa ja luolan kivet roikkuivat välillä niin lähellä kasvojasi ja nenääsi, että odotit joka hetki jonkun kivistä raapaisevan nenän mennessään. Takana oli turvamies, joka hoki jatkuvasti lohdutuksen sanoja : Minä olen turvananne. älkää nostako päätänne, olkaa rauhassa, ei ole mitään hätää. PÄÄ ALAS, NYT TULEE AHDASTA, VAROKAA. ynnä muuta.  Edessä makasi sitten se ohjaaja joka toisella kädellä meloi venettä eteenpäin, toisella tunnusteli pimeässä mistä kohti voi mennä ettei törmätä mihinkään. Jos avasit silmäsi jotka viimeistä hetkeäsi odotellessasi välillä suljit, oli silmiesi edessä kauhuskenaario terävistä melkein hipovista kivistä.
Olen nähnyt kai kymmeniä näitä stalagmiittiluolia ja niihin koppikauhuisena täysin kyllästynyt. Viimeksi päätin, että ei luolia enää koskaan, mutta minä poloinen ja kiinaa taitamaton, en tiennyt mikä oli ohjelmassa kun veneeseen istutettiin. Eivät mokomat kertoneet vaan puhuivat jännästä luolasta. No, jännitystä riitti.


Ansaittu kookosmaitotauko, Robyn, Jade ja Robynin äiti


Helen


Saariristeilyllä



Snorklaajat
Jatkoa seuraa, enempää ei tässä jaksa istua enää. Kone ja yhteys on mahdottoman hidas

Se mitä sitten tapahtui, seuraa ensi kerralla.

maanantai 30. marraskuuta 2009

Keltaisten hedelmien aamu

Nyt olen sitten taas yksinäni ja hyvä näinkin. Joskus on mukavaa kun on mieluista seuraa, joskus haluaa olla itsekseen. Jeanneten kanssa oli jopa riemukasta olla.
Hänen lähtönsä jälkeen sitten vain luin, uin ja söin hedelmiä, jotka Bobin kanssa eräänä aamuna haimme torilta.

Siellä oli myös Norjan lohta, jonka tähden Bob minut sille torille veikin.Hinta 45 ringgittiä eli 8,8 euroa kilo. Ostin kilon ja pakastin kertakäyttöpalasina..


Palanen tästä valtavasta jackfruitista (suomeksi kuulemma jakkihedelmä) pääsi myös kassiin.

Ja hedelmiä olenkin popsinut, mutta suu huutaisi välillä jotain vahvempaakin purtavaa.
Tänä aamuna tein hedelmäsalaattia ja huomasin että jääkaapissa oli vain keltaisia hedelmiä. Mitähän ruokaväriasiantuntijat siihen sanoisivatkaan. Väitetäänhän, että värit aterioissa ovat myös tärkeitä.

Tässä tätä keltaista asetelmaa ananasta: keltaista malesialaista vesimelonia (hyvää!), jakkia, appelsiiniä ja valkoista suklaata mikä ihan totta oli myös samanväristä kuin toverinsa lautasella. Tuota khakia, joka kurkistelee suklaatin takaa, en kyllä vielä syönyt. Siis huomannette, että ei tämä laihdutuskuurista käy. Suklaatakin!

Olen katsellut jopa televisiota, harvinaista kyllä. Tänä aamuna tuli Al-Jazeeralla keskustelu Irakista. Herkistyin, mutta en kääntänytkään kanavaa. Sitä kanavankääntöä olen tehnyt Irakin kohdalla monta vuotta.  Uutiset ovat olleet liian surullista kuultavaa.  En ole jaksanut lukea attentaateista, pommeista, vankilakidutuksista enkä muusta pahasta, kun olin niin toivonut niiden kuuluvan menneisyyteen.
Sikäläisillä tuo kaikki jatkuu, vaikka Saddam on mennyt ja hallitus yrittää olla erilainen. Nyt hilluvat yksityiset.
Ohjelmassa käsiteltiin baath-puoleen asemaa nyky-Irakissa. Se siitä, en ota tässä kantaa.

Katselin muutakin, Hondurasin tilannetta, keskustelua Sveitsin päätöksestä kieltää minaretit, CNN:n lähetystä Libyan vankilasta entisten Al-Qaida-taistelijoiden käännättämistä.
Malesian omat asiat nyt kohdallani retuperällä. En ole lukenut lehtiä kolmeen päivään.


perjantai 27. marraskuuta 2009

Jeannetten kanssa, osa 2


Jeannette ja verhotankomies Larry ripustavat intialaisriepua seinälle.


Sitten vaan veneajelulle Helenin ja Gohn kanssa

Uudempaankin arkkitehtuuriin pääsimme tutustumaan


Illalla Teohn ja Lenchingin uuden kodin tupaantuliaisissa. Vieraita taas satamäärin

Lenchingin kaunis hymy

Kiinalaisten herkkujen äärellä oli koko ajan jonoa

Poikalasten  viihtyminen oli taattu telkkarin ääressä


Osa istui yhdessä patioista ja söi tai katseli kalalampea



Jotkut taas huvittelivat keikkumalla rappusissa, ylös alas jne.


Arvokkaimmat sitten vain istuivat ja odottivat kotiinlähtöä.Hohhoijaa.
Meillä oli kuitenkin mukavaa!




keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Jeannetten kanssa ympäriinsä, osa 1

Yritimme tutkia näitä Penangin kulttuurin perintötaloja (!) vähän tarkemmin sisältäpäin. Jotkut olivat myytävänä, mutta joka päivä kalliimmalla hinnalla. Emme ajatelleet ostaa, mutta mielenkiinto kiinalais-penangilais-malaiji-jne kulttuuria ja arkkitehtuuria kohtaan oli herännyt ja piti Jeannetteakin hereillä melkein joka talon kohdalla.
Tässä yksi upea esimerkki yli satavuotiaasta Penang Perenikan Mansionista, rikkaan Kapitan Cina Chung Keng Kwee´n residenssistä ja toimistosta







Näitä kammareita ja salonkeja riitti. Mieluiten olisin viihtynyt vihreällä sisäpihalla

------------------------------------

Bob vei meidät kasvitieteelliseen puutarhaan, yhteen Penangin mukavimmista paikoista ja kaupungin keuhkoista.


 
Tämä ei siis ollut eläintarha, vaikka apinat hyppivätkin eestaas


Puiden runkoihin on pesiytynyt ihmellisiä loiskasveja


Tienvarren reunuksien kukkapensaita


------------------------


Lähellä on Youth Park, jonka huipulle kiipesimme


Ja taas näin talon, jossa asun (vihreästä rakennuksesta keskellä toinen oikealle)

Puiden juuret etsivät omat tiensä

Kotimatkalla Bob halusi sammuttaa janomme kookosmaidolla. Kas tästä kärrystä sitä löytyi


 







Sitten torille
...


...ja kaloja ostamaan