Meiltä puuttui yhteinen kieli, että olisin voinut kysyä, miten linnut liittyivät rouvan ennustusohjelmaan.
keskiviikko 30. syyskuuta 2009
Kaupunkikuvia ja vähän myrskytunnelmia
Meiltä puuttui yhteinen kieli, että olisin voinut kysyä, miten linnut liittyivät rouvan ennustusohjelmaan.
tiistai 29. syyskuuta 2009
Heureka!
Ostin tänään durian-hedelmää ja unohdin, ettei niitä voi syödä eikä säilyttää sisätiloissa
maanantai 28. syyskuuta 2009
hahhah
sunnuntai 27. syyskuuta 2009
lauantai 26. syyskuuta 2009
Pölyn keskeltä
Yksi osa puuttui. Piti jättää silleen. Sitten siirryttiin keittiön pöytään. Yksi osa puuttui, piti jättää silleen . Seuraavana oli vuorossa eräs pikkupöytä, pari nuppia puuttui, mutta inspiroitiin. No, jotain saatiin kyllä kokoonkin.
Tiedetäänhän nuo Ikean ostokset, mutta silti sinne aina kurvataan.
Eilen oli koko tämänhetkisen rakennelmahistoriani vaikein päivä. Kahdeksan miestä porasi ja hakkasi ja pölytti eri nurkissa. Bob yhdeksäntenä piällysmiehenä. 2-3 oli lattialaattojen kimpussa, 2 Ikean kamojen, 3-4 miestä porasi keittiön seiniin uusia sähköjohtojen paikkoja, kun olivat ensin tehneet ne väärin. Bob ravasi paikasta toiseen rätti kädessä. Melu ja pöly oli hirmuinen. Minä pakenin kädet korvalla milloin mihinkin nurkkaan, silloin kun en ollut rätti kädessä minäkin. Ja kun talo oli hiljennyt, katselin kauhuissani valkeaa kerrosta, joka oli KAIKEN päällä. Onneksi olin ollut kaukaa viisas ja peittänyt ja piilottanut tärkeämpiä tavaroita. osahan on vielä laatikoissa.
Ja sitä betonipölyn siivoamista on riittänyt tänäänkin koko pä'ivän. Se laskeutuu jostain salakoloistaan koko ajan uudelleen ja uudelleen.
Siis märkä rätti on tärkein työkaluni tällä hetkellä.
Keittiön valmistumisen lopullinen päivämäärä on vielä hämärän peitossa.
Silti menin uimaan, sen jälkeen kävelin vanhan kaupungin keskustaan katsomaan, vieläkö se on paikallaan. Olihan se, ja turisteja ei vain näkynyt. Pelkäävät (suotta) tätä sadeaikaa. Joitakin pikku muutoksia näkyivät tehneen, mutta vaatekaupoissa liehuivat edelleen nuo samat kirjavat turistiansat, Penangin t-paitaa, kirjavaa kukkaismekkoa ja aurinkohattua.
Tieni vei myös siihen kirjadivariin, josta viimeksikin tein kivoja löytöjä. Etsin yhä Somerset Maughamin tarinoita täältäpäin, edelleenkään löytämättä. Mutta jossain skandinaavisten kirjojen hyllystä näin Leena Landerin Käskyn. Pitihän se ottaa, vaikka näiden romaanien lukeminen tällä hetkellä ei juuri innosta.
Olin kävellyt reippaat melkein kolme tuntia ja palasin taksilla kotiin. Silloin Helen soitti, lähtisinkö kaupungille syömään heidän kanssaan. En jaksanut ja syömingit siirrettiin huomiseen, minusta ei ollut enää syöjäksi eikä muuksikaan.
perjantai 25. syyskuuta 2009
Kirjoilla taas koti
tiistai 22. syyskuuta 2009
Hetki kaupungilla
maanantai 21. syyskuuta 2009
Menneitä
Luulin saaneeni jo tarpeeksi, halusin sulkea silmäni ja nähdä vain kauneuden ja hyvyyden, olla naivi täti, joka työntelee mummokärryään, ostaa papaijoita ja vastaa ystävällisesti kaikkialla kohdattaviin hymyihin.
Poliittisen toimittajan työ on jättänyt jälkensä. Irak saa minut itkemään. Irak, minun Irakini, kaikki ihanat ystäväni siellä, jotka yhä odottavat rauhaa. Afghanistan saa minut sulkemaan silmäni ja näkemään Kabulin kurjuuden. Israel saa minut voimattomaksi ja muistamaan lapset molemmin puolin aitoja, muistan palestiinalaisnuorison leireillä, ilman toivoa, uskoen terrorismin voimaan, muistan leirien vanhukset, jotka kertoivat kotikylistään, joista heidät karkoitettiin, muistan juutalaisten asumusten jatkuvan pommipelon. Muistan Myanmarin kauhunhetket, muistan kaiken, kaiken, enkä halua enkä voi unohtaa mitään.
En halua uusia kauhumuistoja, uusia kertomuksia menetetyistä elämistä. Suljen television, kun näen aseen, kidutusta tai tappelun. Sylvester Stallonea katson joskus ehkä hetken nostalgian merkeissä ja muistan miten hän käytti käsiään silloin kerran kanaa syödessään .
Katselen merelle, Intian Valtamerelle. Pienemmät ja suuremmat laivat seilaavat Penangin ohi. Tässä lähellä on rahtilaivasatama, mutta en näe sitä. Gurney Hotelli oikealla sivullani peittää sen.
Värit meressä muuttuvat koko ajan. Nyt se on kolmivärinen. Läheltä sininen, kauampana se muuttuu vaaleaksi turkoosiksi, vielä kauempana tumma turkoosi rajaa taivasta.
Altaalta kuuluu lasten riemua. Se on ainakin asia, josta osaan iloita ja saatan unohtaa Amnestyn kertomukset ja elää oman itseni nykyisyydessä.
Temppelin vierustoille olivat katukauppiaat levittäneet tavaroitaaan, taikaesineitä moneen uskoon.
Siellä takana, oikealla markkinapaikalla olivat minun ostokseni, mangot, papaijat, appelsiinit ja sardiinit, maidot, mehut ja paikkakunnan paras kakkupuoti, jonka kylmästi ohitin. Eräästä terveyttä myyvästä pikkupuodista löytyi myös sitruunaista etikkaa ja papaijapulveria, josta teelusikallinen veteen tai mehuun sotkettuna
ennen ruokailua takaa sinulle pitkän iän ja roppakaupalla terveyttä. Aika näyttää, jos aikaa on.
Olen ollut viime ajat vähän holtiton syömisteni suhteen. Nyt, kun keittiökin on jo näkyvillä parin päivän takana, on aika taas ajatella terveellistä elämistä.
Siinä torimatkalla ohitin myös kauniin uuden kerrostalon, johon täkäläinen asianajajani on äskettäin muuttanut. Kun ihailin taloa kerran ääneen, sain tietää, että sen osoite ei ollut niin hyvä kuin omani. Minulla on kuulemma yksi Penangin parhaista osoitteista, kiinalaisittain katsottuna ja kiinalaisen numerologian mukaan. No jaa, onhan siinä yksi kahdeksikkokin, mikä on hyvä, ei yhtään nelosta, mikä taas olisi paha. Kiinalainen ei helposti osta asuntoa esim. neljännessä kerroksessa. Koko osoitekombinaationi on onnea tuottava, sanottiin. Minkälaista onnea se sitten tuottaa, selviää tässä sitten ajanmittaan. Toivon kuitenkin, uskoinpa tuohon osoitteen tuottamaan onneen tai en, että pystyisin olemaan tässä onnellinen tämän valinnan tehtyäni. Kaikki olisi paremmin, jos perheeni vain olisi vierellä/lähellä!
sunnuntai 20. syyskuuta 2009
Hari Raya, ramadanin loppujuhla
Läheisen moskeijan kovaääninen on ollut äänessä pitkin puhein-(rukouksin?) pitkin päivää ja aamuyötä.
Ruokakaupat ovat olleet auki myöhempään kuin tavallista, että kaikki varmasti ovat ehtineet saada herkkuostoksensa tehtyä. Naiset ovat luonnollisesti olleet kiireisiä ruuanlaiton kanssa, nyt kun paastoaika on ohi ja taas saa syödä milloin haluaa.
Hallitus on vieraillut lasten- ja vanhusten kodeissa, on jaettu kansalaisuuksia niitä ilman olleille ja ikänsä täällä olleille. On yritetty olla hyviä moneen suuntaan. Tunnelma on kodeissa varmaan ollut ihan meidän jouluumme verrattavissa.
Ja minä makasin sängylläni puolikkaana koko suuren juhlapäivän. No, enpä olisi juhlaa ansainnutkaan, enhän ole ollut kuukauden paastollakaan.
Eilen en tehnyt mitään. Astromiehen mentyä olin melkein koko päivän sängyssä ja katselin televisiota. Näen noin parikymmentä kanavaa, neljä niistä malaijinkielistä, joku kiinalainen Kiinasta. Oli sairaantuntuinen olo ja selkäkin kaipasi rauhaa. En pannut nenääni ulos koko päivänä ja katselin vähän innottomana alas uima-altaallekin, ei tehnyt mieli.
perjantai 18. syyskuuta 2009
Toispäivänä heräsin siihen että en melkein voinut liikkua. Selkä taas! Pitikin sattua juuri nyt. Silti hyristelin Helenin ja Goh`n kanssa heidän autollaan Kuala Lumpurin Ikeaan. Tuntui tärkeältä saada vähän lisää pohjoismaista ja kotoisentuntuista leimaa huusholliin, sitä ns. lisätouchia, kuten vaikka ikealaisia spotteja kattoon, täältä kun en löytänyt mitään pientä ja melkein näkymätöntä.
Lähdimme aamukuudelta, ja meidän piti olla viimeistään kymmeneltä Ikean portilla, mutta kas, tietä sinne ei niin vain löytynytkään, meidän maalaisten piti harhailla ensin parituntinen suurkaupunki Kuala Lumpurin keskellä, reunoilla ja sivuilla, kysellä ihmisiltä ja taas harhailla. Ehdimme sitten sopivasti kahdeksitoista Ikean lihapullille. Niiden jälkeen lista esiin ja mars koluamaan puodin sisustuksia.
Ne 16 lamppua löytyivät, paljon muutakin, esimerkiksi vierashuoneeseen 189 senttiä pitkä ja 152 senttiä leveä vuode.
Pitkät pariskunnat, jotka aiotte vierailla luonani, varautukaa nukkumaan jalat sängyn ulkopuolella. Tämä on tätä pikkuisten aasialaisten mallistoa.
Sitten silliä kassiin, myös Helenin kassiin, ja etsimään tietä kotiin. Löytyihän sekin muutaman harharetken jälkeen. Kello oli melkein kaksitoista, kun olin kotona lamppuineni valmiina kaatumaan nopeasti suihkun jälkeen sänkyyn. Muu tavara toimitetaan perässä Penangiin, ei mahtuneet kaapit ja sängyt Goh´n autoon.
Tänään ne olisivat jo tulleet, mutta vasta illalla, mutta kun tämän talon sääntöihin kuuluu, ettei viiden jälkeen saa enää kolistella remonttihommissa, piti siirtää ensi viikkoon.
Eiliseksi Bob oli tilannut ikkunanpesijät. Mieluiten olisin ottanut vähän lokoisammin, loikoillut selkäni kanssa vaikka, mutta ei käynyt, piti olla ainakin aktiivisen näköinen kun kolme ripeää ja reipasta malaijia pesi ikkunoitani kymmenestä neljään.
Sen ns. kirjastohuoneeni ikkuna ei varmaan koskaan ollut nähnyt vettä ja rättiä, eikä siitä oikein kkunnolla läpi nähnytkään. Nyt näkyy. Vähän liiankin hyvin, sillä se näyttää talon lightwelliin, elikkä mikähän sekin on suomeksi. Sellainen jonkinlainen patio talon keskellä, jossa ei ole kattoa., minkä johdosta siellä sitten lentelee puluja ja muita eksoottisia lintusia ja niiden jäljet on seinäkohoumilla jokaisen nähtävissä.
Illalla kaaduin taas jo yhdeksältä sänkyyn odottamaan tätä päivää, suurtä päivää, jolloin minun piti saamani kaikki lamput kattoon, televisioyhteys ja se kauan kaivattu keittiö.
Lamput sain. Muuta en. Eivät ne lamput ihan melkein näkymättömiä ole, paitsi verrattuina niihin valtaviin tatteihin, jotka oli ripustettu kattoon entisten asukkaiden toimesta.
Se Astromies lupasi tulla kymmeneltä, ei tullut koko päivänä. Keittiönkin piti tulla kymmeneltä, tuli neljältä ja vain osalla tavaroita ja joku niistäkin väärin mitattuna.
Sitten jouduin kohottamaan ääntäni - jota täällä fiksut ihmiset eivät saa tehdä - , kun fancy-kattolamppuni myyjjä ilmoitti ymmärrykseni mukaan, että saan laittaa itse puuttuvat helyt lamppuuni, he eivät tulekaan kuten olivat luvanneet. Lopulta ilmeni kuitenkin, että kysymys oli väärinkäsityksestä, he luulivat, että halusin heidän ripustavan sen lampun kattoon. Turhaan siis sekin äänenkohotus. Malttia, Marja, malttia, alas jo opetella maan tavoille.
Kahdeksalta nyt illalla soitti Astromies ja sanoi tulevansa huomenna kello yhdeksän.
Huomisesta keskiviikkoon täällä on juhlapäivät, eikä kukaan oikeastaan tee mitään. Täkäläiset muslimit viettävät Hari Rayaa, ramadanin päättymisen juhlaa. Lapsilla on koulusta lomaa 28.9 saakka.
Keittiön rakentaminen jatkuu keskiviikkona ja loput siitä ensi perjantaina. Ehkä.
Sitä lattian puuosaa ei oltukaan poistettu Ikeapäivänäni ja sekin siirtyi ensi keskiviikkoon.
Aloin jo harmitella puun poistamista ja olisin sen perunut, mutta laatat on kai jo tilattu. Bob pitää minua varmaan aika ailahtelevana, kun muuttelen suunnitelmiani. Noh...onhan lupa muuttaa mielipiteitään.
Ulkona käväisi taas nopea myrsky jyrinöineen ja salamoineen. Hyvä tunne kuuman päivän jälkeen, mutta ei viilentänyt kuitenkaan tarpeeksi, vaan ilmastointi joutuu jälleen hyrisemään makuuhuoneessa.
Huomenna on minullakin lomapäivä. Mitään en voi tehdä, kun ei ole vielä asennettu kaappeja joihin jotain voisi laittaa. Tilpehöörit odottelevat tasoja, joille niitä voisi levitellä. Taulut odottavat, että muu kaikki on paikoillaan. Bobin mielestä minun pitäisi perustaa galleria. Hah.
Voi kamala, tarvitsenko minä tätä kaikkea rojua? Pitikö tämä nyt raahata Euroopasta tänne!!! Piti näköjään. Huokaus.
tiistai 15. syyskuuta 2009
Linnunpesäaamiainen
maanantai 14. syyskuuta 2009
Kukkia
Tulee mieleen, että C muisteli usein sitä, että kun perustin ensimmäistä kotia Sveitsiin, olivat kukat ensimmäisiä hankintojani sinne.
Katselen pimenevää merta. Kalastajaveneet ovat kadonneet. Valot mantereella ja saarellani syttyvät vähitellen ja Gurney-Drive edessäni rauhoittuu. Sen varrella Penangin kuuluisat ravintolat täyttyvät pian ruokailijoista. En ole kokeillut näistä vielä ainoatakaan. Jotenkin tuntuu, että ne ovat enemmän sitä schicky-micky-kansaa varten, johon en tunne kuuluvani.
Vastapäätä lipuu hiljalleen täysillä valoilla risteilyalus kohti länttä ja aavaa merta. Näin sen tulevan aamulla. Se toi turisteja päiväksi Penangiin. Voin kuvitella paikat, minne heitä kuljeteltiin päivän aikana, minne lie pysähtyvät seuraavan kerran...
Tuo on matkailua, jota olen aina vähän kaihtanut, mutta kuka tietää, iän karttuessa ehkä minäkin liityn seuraan. Ja myönnettävä on, että ei ollut hullumpi Kambotschan matkakaan viime jouluna, jolloin tutustuin Bobin perheeseen. (Joskus vielä opettelen mitä tuo Kampotscha, Kampodsha, Kamputsea jne. on suomeksi)
Seuramatkalla on koko ajan "seuraa" yksinmatkaajallekin, mutta toisaalta taas noiden kaikkien pariskuntien kanssa voi tuntea itsensa ehkä enemmän yksinäiseksi.
Remonttia
Rakastuin siihen pöytälampun muodossa viime huhtikuussa, mutta se oli jo myyty eikä uutta ollut luvassa. Nyt se oli heillä sekä jalkalamppuna että kattolamppuna.
Maalarit olivat tänään viimeistä päivää, asunto on kuin kasvonsa pessyt. Kultainen temppeliseinäkin on oikeastaan ihan kivan näköinen.
Olen joutunut hankkimaan aika monta kodinkonetta, mutta onneksi nämä täällä ovat melkein lelujen hinnoissa. Uusi TVkin tuotiin tänään, sellainen lättänä isohko, kuten pitää kuulemma nykyään olla. Siitä vain ei vielä näe mitään, kun joku kaapeli puuttuu. Sen kaapelinkin kanssa näkisi vain nämä paikalliset lähetykset, eikä niissä malesialaisten omasta mielestä ole mitään hurraamista. Menin siis (Bobin taluttamana) sellaiseen Astroon, joka järjestää TV-asiat siihen malliin, että näkee muutakin, esim. CNN, BBC ynnä noin parikymmentä muutakin. Ei Suomea eikä Sveitsiä.
Kun astuin sinne sisään, lyötiin otsaani kuumemittari. Possuflunssan kauhu on iskenyt tännekin ja useilla julkisilla paikoilla seisoo virkailija ja mittaa epäilyttävien näköisten ihmisten kuumeen. Minä kuulun heihin, ulkolainen, tulee kukatiesmistä vaara-alueilta.
Huushollissa vallitsee edelleenkin uskomaton kaaos ja se senkun vain lisääntyy, sillä olen päättänyt purattaa burmalaisten edeltäjieni rakentaman teakpuuosan olohuoneen lattiasta ja laitattaa samanlaiset vaaleat laatat kuin muukin lattia. Se puuosa ikkunan vieressä on kuin joku estraadi.
Vaikka minulla ei olekaan kunnon parveketta - on vain kaistale, johon voi vängätä tuoleja rinnatusten, jos välttämättä haluaa, mutta ohikulkijoille ei ole tilaa, heidän olisi kierrettävä ulkokautta (asun siis 11. kerroksessa) - ostin sinne silti kasveja. Jasmiinin ja jonkun sellaisen, joka kukkiessaan tuoksuu 10 kertaa enemmän kuin jasmiini, sekä tietysti palmun, kun kerran palmumaassa ollaan. Jotakin aivan älytöntäkin on tullut Sveitsistä mukaan, esim. sähkölämmitin, sellainen patteri, jota emme sielläkään koskaan tarvinneet. Muutamia lämpimiä huopia ja villasukkia. Ne matkaavat kyllä taas mökille.
Olisihan tässä remontti-ja talousasioista kertomista, se kun on niin ajankohtaista, mutta siirtykäämme vaikka säähän. On siis sadekausi ja se tarkoittaa sitä, että joskus sataa, joskus ei. Tähän mennessä en ole onnistunut vielä saamaann sadetta niskaani. Öisin on usein satanut ja jyrissyt ja salamat ovat yrittäneet herätellä minua, mutta kun nyt vihdoin nukun omassa sängyssäni ensimmäisiä kertoja neljään vuoteen, ei se ole liiemmin häirinnyt.
Perjantaina tulee sitten se keittiö - (taas meni huusholliin). Ja on sitä odotettukin.
Tuo uima-allas tuolla pihalla houkuttelisi, mutta en ole ehtinyt vielä sinne. Mitähän jos huomenna, sen jälkeen kun olen hakenut ne kasvit kotiin... Voisihan tästä elämästa jo vähitellen ruveta nauttimaankin. Hyvä kirja mukaan ja uintien välillä altaan reunalle lökötuoliin lukemaan.
Harmi vain, että unohdin sen ihanan Tuulen varjon bussiin kun tulin Kuala Lumpurista tänne. Se oli sellaista herkkulukemista, jota enää harvoin olen saanut käsiini. Kirjailija Carlos Luis Zafon, pankaa korvan taakse.