sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Hari Raya, ramadanin loppujuhla

En ole vielä päässyt tutustumaan Penangin malaiji-asukkaisiin. Heidän eilinen juhlansa hari raya Aidilfitri, mikä arabimaailmassa tuntee nimen eid, on vuoden suurin juhla ja sitä on lehtien ja television mukaan vietetty suurin menoin eri puolilla maata.
Läheisen moskeijan kovaääninen on ollut äänessä pitkin puhein-(rukouksin?) pitkin päivää ja aamuyötä.
Ruokakaupat ovat olleet auki myöhempään kuin tavallista, että kaikki varmasti ovat ehtineet saada herkkuostoksensa tehtyä. Naiset ovat luonnollisesti olleet kiireisiä ruuanlaiton kanssa, nyt kun paastoaika on ohi ja taas saa syödä milloin haluaa.
Hallitus on vieraillut lasten- ja vanhusten kodeissa, on jaettu kansalaisuuksia niitä ilman olleille ja ikänsä täällä olleille. On yritetty olla hyviä moneen suuntaan. Tunnelma on kodeissa varmaan ollut ihan meidän jouluumme verrattavissa.
Ja minä makasin sängylläni puolikkaana koko suuren juhlapäivän. No, enpä olisi juhlaa ansainnutkaan, enhän ole ollut kuukauden paastollakaan.

1 kommentti:

Raija kirjoitti...

Marja, olen viettänyt hektisen viikonlopun Hesassa, kaupunginteatterissa"salaa rakas"..la päivällä Picasson näyttelyssä 2½ h....illalla olin Nightwisin keikalla Areenalla toisen anopin kans. Miehet hoisi (apit) Tiinan lasta Jesseä.

Sinne Malesiaan tungetaan ittemme tammi-helmikuun vaihtees, nähdään..jos sellainen rako tulee sinulle