Kävin Pavillonissa syömässä vietnamilaisia kevätrullia. Se oli minun itsenäisyyspäiväateriani. Ei se oikein herkistänyt suomalaisuusasialle, mutta Nquyeneita, Ting-Hangia, Chienia ja Phuongia, ja kaikkia muita vietnamilaisia pakolaisystäviäni tuli kyllä ajateltua ja sitä, miten he ja heidän perheensä jättivät isänmaansa paremman elämän toivossa. Jännittäviä ja koskettavia tarinoita.
Jos olisin, sanoisinko hinkuisänmaallinen, en kai olisi silloin aikoinani jättänyt Suomea, mutta ylpeä suomalaisuudestani olen ja kiitollinen siitä, että olen syntynyt suomalaiseksi.
Isien taistelut ja uhraukset sodissa herkistävät. Kysyn monesti, minkälaisissa sodissa ne ovat turhia. Puolustussodat, joita Suomi kävi vaativat paljon uhreja, ja vaikka jouduimmekin luopumaan paljosta, jälkipolvelle jäi paljon.
Minä kuten niin moni muukin eli ilman isää. Minun isäni kuoli vuosia sodan jälkeen, mutta sen seurauksena. Isättömän elämään tottui, elämä vain oli sellaista, mutta muistan kuinka kaipasin ja itkin ikävästä kun kukaan ei huomannut.
Ja näistä ajatuksista tulenkin sitten jo muihin sotiin ja itsenäisyyksien varjeluun. Mitähän Irakissakin varjellaan tällä sotimisella. Ja kuka varjelee....Mitä puolustetaan ja kuka puolustaa...
Kenen puolesta kuolevat siellä sinne pakotetut vieraiden maiden nuoret miehet?
0000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000
Joka kadunkulmassa melkein on jonkinlainen joulukuusi, mutta tavaratalot kilpailevat niiden säihkyllä ja glamourilla toistensa kanssa.
Tämä alla ensimmäinen on upean ja uuden Pavillon-tavaratolon edustalla. Alla olevat kolmoset loistivat ihan muuten vain eräässä pimeässä kulmassa.
Minkäs näistä ottaisit suojelusenkeliksesi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti