Cameronin ylämaat

Siirtomaiden aikaan maita isännöivät siirtomaaherrat perustivat ns. "hillstations" ylämaiden viileämmille alueille itselleen lomapaikoiksi ja samalla tekivät siellä bisnestäkin ja raivuttivat maata esim. tee- tai mansikkaviljelyksilleen. Yksi tällainen on Malesiassa Cameron Highlands, jonka englantilaista charmia ollaan kovaa kyytiä pilaamassa valtavilla hotellikomplekseilla. Kuvista päätellen toinen, Genting Highlands ollaan jo pilattu tekemällä siitä jonkinlainen pelikasino- ja Mickey Mouse-alue. Sinne en edes yritä mennä.

Cameronin ylämaille menin.

Englantilaisen kartografi William Cameronin mukaan nimitetty alue on 150 km Kuala Lumpurista pohjoiseen. Alamaaston kostean ja kuuman ilman jälkeen, Cameron Highlandin monta astetta viileämpi ilmasto ja mukava tuuli oli tervetullutta vaihtelua. Auton ilmastoinnin saattoi sulkea ja avata auton ikkunat. Kävelyretket teeviljelmillä ja kylissä tekivät hyvää sekä sielulle että ruumiille. Aurinkokin paistoi eikä sateesta ollut tietoakaan.

Näimme vain yhden mansikkapaikan ja löysin vain yhden rasian mansikoita ja nekään eivät vetäneet alkuunkaan vertoja suomalaisille . Mutta mansikka-aiheista krääsää oli kyllä tarjolla joka puodissa.

Matkan varrelle osui myös pienempiä ja suurempia vesiputouksia. Tässä yksi suuremmista.

Pienen teetehtaankin näimme, mutta tänään siellä ei ollut esitystä ja saimme katsella lasin takaa teelehtien kiertoa suuriin säkkeihin valmiina teenä. En maistanut.

Malesialainen tee juodaan kotimaassa eikä sitä viedä muualle.

Ennen englantilaisia aluetta asuttivat melkoisen tummaihoiset orang aslit (=alkuperäiset ihmiset), joiden jälkeläisiä yritetään nyt kovasti sivistää muiden malesialaisten rinnalla.

Pysähdyimme matkalla eräässä bambukylässä ja Aslam esitteli meidät paikalle tulleelle miehelle, joka osoittautui olevan yhteisön vanhin ja yhdyskunnan isä ja isoisä. Aslam pyysi miestä kertomaan elämästään ja orang asli kulttuurista. Meidät kutsuttiin ystävällisesti sisään bambutaloon, jossa perhe oli juuri aterialla (riisiä). Me juttelimme ja perheen naiset ja lapset jatkoivat ateriaansa.

Mies oli nimeltään Baha, 71-vuotias, vaimonsa 63 ja heillä oli 10 lasta yhteensä, joista osa oli jäänyt paikalle, mennyt naimisiin ja rakentanut oman majansa siihen vierellä ja lapsia tuli kuin kananpoikia, oli tyttären lisäys. Osa pojista oli mennyt Kuala Lumpuriin. Jostakin oli tullut poliisi, jostakin lentäjä ja kaikki olivat Bahan mukaan kunnon kansalaisia.

Bahakin oli nuoruudessaan käyttänyt vain lannevaatetta, kulkenut viidakossa metsästäen sellaisella parimetrisellä puhallusputkella, joka lennättää myrkkynuolia saaliseen. Vieläkin pojat silloin tällöin metsästävät kuten Baha. Ja viidakkohan on vieressä, vaikka eläimet eivät aivan tien läheisyydessä liikukaan. Myrkkynuolen ja puhallusputken esittelyä.

Elinkeinonsa tämä kuten muutkin orang asli perheet saavat edelleenkin viidakosta. Heillä ja vain heillä on lupa kerätä esimerkiksi banaanit ja muut villit hedelmät viidakosta ja myydä ne. Heillä on mehiläisiä, joiden hunajaa he myyvät myös, tekevät erilaisia mehuja ym. Mikäli ymmärsin oikein Aslamin käännöksestä he saavat viljellä vihanneksia myytäväksi vain valtion suunnitelmien mukaan, mutta valtio on hyvin halukas auttamaan heitä kaikissa heidän yrityksissään.

Ainakin Baha oli elämäänsä ja valtion apuun tyytyväinen eikä hänellä ollut ainakaan näin "julkisesti" sellaista tunnetta, että heitä kohdeltaisiin huonosti.

Joskus monta vuotta sitten oli lähistölle tullut korealaisia nunnia, jotka olivat kertoneet, kuinka väärin Bahan ja muiden orang aslien animistinen uskonto oli ja he olivat uskoneet ja kääntyneet kristinuskoon. Enpä usko kuitenkaan, että heidän tapansa ovat jääneet unhoon, vaan tuntuu siltä näin maailmaa kiertäneenä ja muitakin animistikäännynnäisiä tavanneena, että he sekoittavat sekä kristinuskon että omat vanhat tapansa sopivasti keskenään enkä itse näe siinä mitään pahaa. Mielestäni ainakin yksi heidän tavoistaan on hyvin kaunis: esi-isien muistaminen ja henkien mukanapito yhteiselämässä (vain muistoissa ja mielessä, niin kauan kuin muumioita ei tuoda sohvalle istumaan).

Matkalla ostettiin vähän paikkakunnan erikoisuuksia maistettavaksi.

Näissä ruskeissa pienissä hedelmissä oli kivanmakuinen valkoinen sisus, jota oli mukava lutkutella suussa mutta vaikkea irroittaa siemenestään. Sanoivat sen aika pehmeän siemenen pureskelun olevan terveellistä varsinkin jos on korkea verenpaine. Kääk....se oli hirveän makuinen ja meni koko valkean hedelmälihan autuus hukkaan

Erikoisen makuisia noin metrin mittaisia papuja. Koko pötköä en millään jaksanut syödä. Jos pavun keittää, voi sen kokonaan.