No niin, hittoviesammakkosentään. Ne rappuset, ne rappuset...

Olen äkäinen kuin ampiainen.

Sillä välin kun olin Kuopiossa, oli Rapuntekijä porannut reiät kallioon, jonnekin, ja alkanut tehdä rappuja, jotka matkasivat kohti rakennusta, ei siitä ulospäin. Olin ihmeissäni jo siinä vaiheessa, mutta luulin hänen osaavan käyttää järkeään ja keksivän jonkin jännän ratkaisun. ...Mutta unelmaksi jäi. Yritin monta kertaa sanoa, että miten nyt ulkoterassin raput saadaan yhdistymään tuohon, mutta ei tullut kommentteja. Ei tuntunut kiinnostavan...Ja minä lammas vain katselin vierestä ja odotin että tottakai hän on senkin miettinyt ja ratkaisu on kyllä selvä, mutta minä vain en sitä tajua. Olen tositörppö, lammas ja pässinpää. Pitäisi jo oppia, että on itse ajateltava ja sanottava missä mennään. Minähän ne viulut maksankin.

Eilen aamulla ilmestyi hänen tyttöystävänsä ja tämän koira. Ei minulta kysytty, että sopiiko ystävän ja ystävän dobermannin tulla, mutta kun he tulivat, olin minä tietysti myyty ihanan ystävällisen koiran takia. Tyttö maalasi eilen grillimökin (vaalea violetti, ihan totta) ja tänään auttoi minua kasaamaan Pekan pilkkomia puita. Ei Rapuntekijä niitä pilkkonut, vaikka puhe oli. Tyttö M. oli ihan ok.

Mutta yllätys yllätys...

Minun oli mentävä illalla erääseen tilaisuuteen Kaaville ja kun tulin ennen aikojani, sateen takia, olivat he kantamassa tavaroitaan autoihinsa ja lähdössä. Olin enemmän kuin hölmistynyt. Raput olivat tosin "valmiit", ilman kaiteita, ilman viimeistelyjä, jotenkuten. Ja ihan väärään suuntaan jne. Tavarat ja laudat hajallaan. Lasku tulee sitten jälkikäteen, kuulin.

Miten kallioon betonilla kiinnitettyjä rappuja voi siirtää purkamatta koko viritelmää? Pelkään jo nyt "poikien" kommentteja, kun he tulevat jatkamaan töitä.

Ihana asia illalla oli, kun tulin Kaavilta: näin elämäni (muistaakseni) upeimman sateenkaaren, jänislapsen ja jonkun muun pienen eläimen jota en tunnistanut, oravan kokoinen mutta hännätön, tai melkein hännätön.