En olisi koskaan osannut kuvitellakaan, että eläisin tyytyväisnä ja "normaalisti* elämää ilman sanomalehtiä ja uutisia, kuten nyt.
No, täysin umpiossa en ole nytkään, tuleehan minulle Savon Sanomat ja Koillis-Savo ja TV-uutisetkin katson kun ehdin, mutta sen lehdenluvun suoritan kyllä melkein huitaisemalla, silloin kun muistan. Ei siellä tunnu koskaan olevan mitään tärkeää.
Onkohan tämä jo se kalkkeutumisen esi-aste?
Siitä lähtien kun itse olen lakannut "ottamasta osaa" eli kirjoittamasta itselleni tärkeistä asioista, poljen kyllä jotenkin paikallani.
Kun luen uutisia Irakista, suljen silmäni ja hyppään yli ennen kuin mielikuvat ja muistot ja tuttuihin liittyvät pelot saavat otetta. Kun luen ostoskorin kalleudesta Suomessa, tunnen voimattomuutta ja huonoa omaatuntoakin, sillä en itse katso juurikaan hintoja kun ostan jotain. Ostan mitä tarvitsen, maksoi mitä maksoi. Vanhasen tai muiden julkkisten lemmenasiat eivät kiinnosta pätkääkään.
Tämä ajanjaksoni kuuluisi runoille ja helpolle tekstille hyvien ajatusten kanssa, luonnonkuvauksille, arkeologialle ja geologialle, mutta näihinkään en ota aikaa. Minä väännän kiviä, teen kivistä kukkasia kivituhkaan ja rakennan pihaa. Siis yleensä, mutta nyt on kyllä kiljusten aika, josta yritän nipistää mahdollisimman vähän.
Elikkä aikansa kutakin.
Huomenna menemme Savonlinnaan. Lentävä Hollantilainen. Torstaina takaisin.