Kun astuin täällä ensimmäisen kerran hissiin kaksi viikkoa sitten, ihmettelin muuten niin hymyilevien ihmisten synkkiä hissi-ilmeitä. Kukaan ei tervehtinyt astuessaan hissiin tai siitä ulos, kukaan ei puhunut, kukaan ei katsonut toistaan - mikä muuten on yleinen ilmiö muuallakin. Siihen, että hississä tervehditään, olen tottumut muualla maailmassa, tuo omien kenkien tuijottelu ja katseiden välttely on yleistä.
Rupesin miettimään, että missään muualla en ole kiinnittänyt huomiota tähän hissitervehtimättömyyteen, johtuneeko se sitten siitä, että minä itse olen aina tervehtinyt ja koska hissimatka ei ole ennen ollut näin pitkä, en ole ehtinyt asiaa sen enempää miettiä.
No, nyt huomioin sen ja se tuntuu kummalliselta.
Toisena päivänä aloin sen tervehtimisen ja kas kummaa, nyt minulla on ystäviä jo ympäri maailmaa. Keskustelu ei olekaan jäänyt pelkkään tervehtimiseen. Välillä pahoittelee, että hissit ovat pikahissejä ja matka ja jutut loppuvat kesken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti