sunnuntai 23. marraskuuta 2008

8. päivä Kuala Lumpurissa

Toinen toistaan parempia päiviä, jotka liittyvät toisiinsa niin automaattisesti.
Ei koskaan tarvitse miettiä, että mitähän tekemistä keksisi.
Talon katolla on suuri ja kaunis uima-allas palmupuistoineen, mutta en ehdi siellä paljonkaan pulikoida, kun aina tekee mieli mennä katselemaan ja ihmettelemään ympäristöä.

Tuo eilinen satu, mihin onneksi jouduin mukaan, oli etnisten perinteiden juhla, johon siis kuningaskin otti osaa. Satuin olemaan aivan hänen tuolinsa vastapäätä ja näin itseni sitten illalla televisiossakin moneen otteeseen, filmasivat ryökäleet minuakin , kun eivät viitsineet koko ajan ohjelmien välillä näyttää kuninkaan naamaa. Vaikutti siltä, että olin ainoa ulkolainen siinä lähellä, siksi kai. Hotellipojat sanoivat, että naamani oli ollut jossain lehdessäkin, mutten millään jaksanut olla kiinnostunut siitäkin sen jälkeen, kun noin 10 tunnin kaupunki-/puisto-/museokierroksen jälkeen huojuin hotelliin, ja taas onnistuin ennen sadetta ja salamoita.

Muuten, joku tämän blogin lukijoista valitti, ettei päässyt käsiksi "vanhoihin" tai vain edellisiin blogikirjoituksiini. Jos sattuu olemaan muitakin, jotka eivät tiedä ja olisivat kiinnostuneita, niin painamalla sitä saksankielistä "ältere posts" siellä oikeassa alareunassa jossain, niin sekin autuus aukeaa.

Tämä kuvanlaitto tuottaa minulle tuskaa, sillä kaikki nämä moninaiset kikat, joita tässä voisi käyttää, esim kuvien käsittelyssä ja lisäämisessä, ovat minulle nykyhepreaa tai altgriechisch. Tai kyllä tämä kaikki on omaa tyhmyyttä ja laiskuutta, en mukamas ehdi opetella (toim. huomautus: laiskuutta).

Ja sitten tiedotus Sirkulle:

Puhuttiin siitä, kuinka monessa maassa ollaan käyty ja minä sanoin, etten ole koskaan laskenut. Nyt huvikseni ja aikani kuluksi laskin. 64. Laskin kahteen kertaan, kun en oikein ottanut uskoakseni.

Olen ollut täällä nyt 8 päivää. Vielä 3 viikkoa tässä hotellissa. Huomenna järjestän elämää 14.12 jälkeen. Suunnitelmat on jo tehty, huomenna katsotaan niiden käytännöllisyys.

Ei kommentteja: