Lainattua Juhani Väkipartaa

Juhani Väkiparran blogista lainattua:
ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo
09.09.2008
Viidakkoon
Puerto Princesa, Palawan, Filippiinit
Koittaa se pieni hengähdystauko teknobeduiinillekin.
Aasian metropolien elämä on lähempänä Euroopan metropolien elämää kuin omien maittensa maaseutua. Kun pilvenpiirtäjien, McDonaldsien, keilailuratojen, neonvalojen, liikenneruuhkien ja loputtoman betonin katveesta laskeutuu piskuisella Puerto Princesan kentälle tietää olevansa kaukana synnyinmaastaan.
Ensimmäinen vastaantuleva erikoisuus on sivuvaunumoottoripyörät. Puerto Princesan taksit ovat sivuvaunumoottoripyöriä. En olisi yllättynyt jos kaikista maailman sivuvaunumoottoripyöristä yli puolet ovat Filippiineillä, niin paljon niitä täällä näkee.
Samalla tavalla kuin Manilasta Puerto Princesaan tekee hypyn toiseen maailmaan, niin myös Puerto Princesasta taajaman ulkopuolelle. Hetken kuluttua ei maisemaa riko mikään ihmisen rakentama, lukuunottamatta kiemurtelevaa ja kuoppaista hiekkatietä, jota pakettiauton kuljettaja luukuttaa kuin pahin Fittibaldi.
Jossain puissa saattaa vilahtaa apina ja jos hyvä tuuri käy, näkee pöheikössä yli 2 metrisen ja 50 kiloisen Monitorliskon.
Kun laajakaista- internetverkon signaali putoaa nollaan kysyy itseltään jälleen kerran minkä takia sitä riehuu itsensä hikeen. Palawanille voi keskivertosäästöillä muuttaa ja eläköityä vaikka heti. Kuukauden voi elää helposti ja suhteellisen mukavasti parilla sadalla eurolla. Eli elää voisi koroilla jo 60 000 euron säästöillä, 4% pitkän koron tilillä. Aggressiivisemmalla sijoitusstrategialla ja hieman korkeammilla säästöillä voisi elää jo leveähkösti maailmassa, jossa kokonainen hummeri loistoravintolassa 10 euroa, ravitsevan lounaan saa kuitenkin jo 0,5 eurolla, olut maksaa 0,3 euroa, pullo viinaa 0, 5 euroa ja taksi kaupungin sisällä 0,1 euroa.
Moni on tätä yrittänyt. Tiedän kavereita, jotka ovat eläneet biitsikylässä vuosikausia ja ovat sanoneet noiden vuosien olleen parhaimpia vuosia elämästään. Niin kauan kun välttää typerät investoinnit (häviää rahansa paikalliseen baariin tai ravintolaan, jota ei osaa pyörittää tai tulee huijatuksia talokaupassa) ja välttää tylsistymisen ja alkoholisoitumisen keksimällä itselleen virikkeelistä toimintaa, voi tyynen valtameren unelman toteuttaa hyvin edullisesti.
Valinta on siis lukijan. Elämä voi elää lopun elämäänsä materian ja kiireisen työn oravanpyörässä tai millä hetkellä hyvänsä voi painaa vihreää nappia ja siirtyä kauas taivaanrantaan palmupuun alle.
00000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000

Ensin hiippailin aikani eteen osuneen hindutemppelin ympärillä, ja sitten, kuten tapoihin kuului, riisuin kengät ja menin sisälle. Yllätyksekseni jouduinkin keskelle hääseremoniaa. Valokuvaaminen kielletty, mutta sain kutsun temppelin sisätiloihin järjestettyyn vihkitilaisuuteen ja ruokailuun.

Minä, hikinen teepaita päälläni kaiken kullan kimalluksen ja jalokivien säihkeen keskellä, ympärilläni taas satumaista menoa.

Morsian on kiinalainen kaunotar, sulhanen pitkä komea sri-lanki ja seremonia oli kaunis sekoitus kummankin kulttuuria ja uskontoa.

Ruokaa (häissä tapana aina vegetaarista) oli liikaa, vaikka vieraita oli ainakin parisen sataa. Kuulin, että jämät viedään kiireesti johonkin orpokotiin.

Tuoksuvien kukkien terälehtiä ja kynttilöitä.

Hindujumala Ganesha

Tämä onnea tuottava mestariteos, rakkauden ja yhteenkuuluvaisuuden symboli on tehty erivärisistä riiseistä.

Sen jälkeen morsiuspari perheineen asettui temppelin eteen kuvattavaksi

Ja ennen kuin huomasinkaan, olivat juhlat ohi ja morsiusparin ympärille heitetyt tuoksuvat kukkaset täyttivät koko juhlasalin lattian.

Tämän näköinen kärry odotti morsiusparia ulkona


Minua ei odottanut edes monorail, sillä tänään sen systeemissä oli jotain vikaa ja pysäkillä oli odotusaikaa yli tunti. Onneksi kaikki nuo pysäkit kuten myös bussit, monorailit ja junat ovat sisältäkin hyvin ilmastoituja.

Leipä-/pullakauppani. Syntisen hyvää syötävää...Varsinkin se tonnikalavoileipä. Mutta tänäänhan olen syönyt intialaista hääruokaa. Jätetään toiseen kertaan.

Kotihotellikompleksissani on tyylikäs teehuone, jonka kohdalla aina hidastan askeleitani. Jos pitäisin teestä, joisin tässä teet.

Smiling is infectious; you catch it like the flu,
When someone smiled at me today, I started smiling too
I passed around the corner and someone saw my grin
When he smiled I realized that I’d passed it on to him.
I thought about that smile then realized it’s worth,
A single smile, just like mine could travel round the earth.
So, if you feel a smile begin, don’t leave it undetected
Let’s start an epidemic quick, and get the world infected!

Hyvää huomenta!

Kun astuin täällä ensimmäisen kerran hissiin kaksi viikkoa sitten, ihmettelin muuten niin hymyilevien ihmisten synkkiä hissi-ilmeitä. Kukaan ei tervehtinyt astuessaan hissiin tai siitä ulos, kukaan ei puhunut, kukaan ei katsonut toistaan - mikä muuten on yleinen ilmiö muuallakin. Siihen, että hississä tervehditään, olen tottumut muualla maailmassa, tuo omien kenkien tuijottelu ja katseiden välttely on yleistä.

Rupesin miettimään, että missään muualla en ole kiinnittänyt huomiota tähän hissitervehtimättömyyteen, johtuneeko se sitten siitä, että minä itse olen aina tervehtinyt ja koska hissimatka ei ole ennen ollut näin pitkä, en ole ehtinyt asiaa sen enempää miettiä.

No, nyt huomioin sen ja se tuntuu kummalliselta.

Toisena päivänä aloin sen tervehtimisen ja kas kummaa, nyt minulla on ystäviä jo ympäri maailmaa. Keskustelu ei olekaan jäänyt pelkkään tervehtimiseen. Välillä pahoittelee, että hissit ovat pikahissejä ja matka ja jutut loppuvat kesken.

Maailma on löydettävä joka päivä uudelleen. Silloin vasta tajuaa sen kauneuden

Batiikkia

Taiteilija työssään: Reysak Jasman ja hänen batiikkitöitään

Nämä kaksi viimeistä ovat nyt minun.

Poika Dhakasta, Bangladeshista.

Hän tarjoilee vain sillä välin kun krikettisesonki on joululoman tähden seisahduksissa. Hän kuului Dhakan kansallisjoukkueeseen, mutta tuli Kuala Lumpuriin odottamaan ja "katselemaan" elämää helmikuuhun saakka. Helmikuussa hänet lähetetään Sidneyhin saamaan lisäoppia kriketissä.
Hän ei halunnut ottaa juomarahaa. -"En tee työtä rahan tähden", hän sanoi.

Chinatownissa

Lootuksîa kukinnossa ja kukinnon jälkeen (yllä)

Hän tekee tuoksuvia kukka-asetelmia

Tässä sitä ollaan eksytty kamerakauppaan, vaikka on hyvä ja helppo kamera kyllä olemassa.

- Ai tämäkö se sun kamerasi onkin? No jo olis korkea aika ostaa uusi...Hahahaaaa...

Ja pitihän se sitten ostaa ja samantien piti lähteä kokeilemaan sen taitojakin.

Rapusaari vois olla hyvä paikka.

Matkalla Klangin satamaan tuli vastaan tällainen moskeija, jossa on maailman korkeimmat minaretit.

Voi kamaluus. Klangin satama laskuveden aikana.

- Ai tuohon sukellusveneeseenkö sitä pitäisi mennä?

Sisään vain rohkeasti. Kyllä se siitä sitten....

Ja sisällä ollaan eikä edes pelota, vaikka vesiraja on ihan ikkunan kohdalla. Ei vuotanut edes.

Niin että tervetuloa vain Rapusaarelle.

Tämä kaunotar otti ensimmäisellä kuivalla osuudella tulijat vastaan

Rapuja, rapuja ja taas rapuja koko ranta täynnä. Myös pieniä kalasia, jotka luistelivat rapujen kanssa kilpaa kosteikkoa kohti.

Tässä olisi näitä sitten kuivattuina, olkaapa hyvät. Katkaravut siellä perällä

Heikkohermoisen ja helläsydämisen ei pitäisi availla minkään astioitten kansia, sieltä voi nimittäin tuijottaa tälläiset surulliset silmät. Ihan totta, katse oli tuskainen. Elävät ravut oli sidottu saksistaan kiinni ja pantu kasaan ja kattilaan odottamaan keittämistä. Ei minulle enää tällaisia, kiitos. (Vaikka siellä kiiltokärpästen reissulla sellaisen söinkin).

Se oli sitten Rapusaariretken päätös. Paitsi että söimme jotain ihanasti maustettua LIHAA, montaa sorttia ja sen jälkeen palasimme tekemään ihan muita asioita. Niistä sitten huomenna.

Hyvää yötä.

Nyt nukkumaan

Tänään oli sellainen päivä, että halusin vain kävellä pitkin katuja kaiken väen seassa. Katselin kauppoja, rakennuksia ja ostin sellaisen -mikä-se-nyt-on-suomeksi-vehkeen, johon pannaan siinä keskellä olevasta viiva-aukosta se pahvinen "tissue"-paperi loota sisälle ja sitten otetaan sieltä niitä papereita ja pyyhitään niillä vaikka nenää.

Missään maailman kolkassa ei hymyillä niin paljon kuin täällä. Thaimaan kävijät, turha väittää, että siellä, täällä taatusti enemmän. Jokainen, jonka katseen kohtaat, hymyilee sinulle, iästä, sukupuolesta tai säädystä riippumatta.
Missään ei ole niin auttavaisia ihmisiä kuin täällä. Jos pysähdyt kadulle katsomaan karttaa, on auttaja heti paikalla, jos kysyt tietä, sinut viedään melkein perille asti, mikä on tapahtunut minulle jo kaksi kertaa.
Näistä ihmisistä, tästä maasta on helppo pitää.

Huomenna menen Gunan kanssa Rapusaarelle katselemaan kalastajien elämää

nykykotini eteinen, tuleepahan ainakin käveltyä

9.päivä -apinoita ja tulikärpäsiä

Me ollaan kyllä aika hellyttäviä

Aamulla junailin itselleni oppaan, Gunan ja

matkalla läheiseen sademetsään ja Kampung Kuantan-joen tulikärpäsihmeeseen, piti tietenkin pysähtyä Kota Melawatin tiellä, jonka puut ja tienvarret olivat täynnänsä näitä harmaita "silvered leaf monkeys", ihmisystävällisiä otuksia, ystävällisiä varsinkin jos sinulla oli heille jotain tarjottavaa. Minulla ei ollut, mutta esim. kuvassa olevalla pariskunnalla oli.

Joella odotti toisenlainen erikoisuus.

Venhomme lipui pimeässä hiljalleen joenvartta pitkin. Mitään ei näkynyt, mutta veneen kuljettaja tunsi maiseman näköjään pimeässäkin.

Yhtäkkiä kulman takana odotti ihme.

Rannan "brambam"-puissa tuikkivat miljoonat jouluvalot. Oli tulikärpästen mehuhetki. Ne viihtyvät juuri näissä puissa - ymmärtääkseni jotain mangrovesuvun puita ja imevät lehdistä mehua ja tuikkivat, tuikkivat kilpaa latvojen yläpuolella loistavien tähtien kanssa.

-Happy Christmas, totesi venemies ja joululta tilanne vaikuttikin. Juhlallisena, melkein hartaana tuijotti venekunta tarjottua näytelmää. Vene kulki äänettömästi patterilla pimeällä joella ja tulikärpästen välkettä riitti ties kuinka pitkälle vielä senkin jälkeen kun olimme jo kääntyneet takaisin.

Suurenmoinen elämys.

8. päivä Kuala Lumpurissa

Toinen toistaan parempia päiviä, jotka liittyvät toisiinsa niin automaattisesti.
Ei koskaan tarvitse miettiä, että mitähän tekemistä keksisi.
Talon katolla on suuri ja kaunis uima-allas palmupuistoineen, mutta en ehdi siellä paljonkaan pulikoida, kun aina tekee mieli mennä katselemaan ja ihmettelemään ympäristöä.

Tuo eilinen satu, mihin onneksi jouduin mukaan, oli etnisten perinteiden juhla, johon siis kuningaskin otti osaa. Satuin olemaan aivan hänen tuolinsa vastapäätä ja näin itseni sitten illalla televisiossakin moneen otteeseen, filmasivat ryökäleet minuakin , kun eivät viitsineet koko ajan ohjelmien välillä näyttää kuninkaan naamaa. Vaikutti siltä, että olin ainoa ulkolainen siinä lähellä, siksi kai. Hotellipojat sanoivat, että naamani oli ollut jossain lehdessäkin, mutten millään jaksanut olla kiinnostunut siitäkin sen jälkeen, kun noin 10 tunnin kaupunki-/puisto-/museokierroksen jälkeen huojuin hotelliin, ja taas onnistuin ennen sadetta ja salamoita.

Muuten, joku tämän blogin lukijoista valitti, ettei päässyt käsiksi "vanhoihin" tai vain edellisiin blogikirjoituksiini. Jos sattuu olemaan muitakin, jotka eivät tiedä ja olisivat kiinnostuneita, niin painamalla sitä saksankielistä "ältere posts" siellä oikeassa alareunassa jossain, niin sekin autuus aukeaa.

Tämä kuvanlaitto tuottaa minulle tuskaa, sillä kaikki nämä moninaiset kikat, joita tässä voisi käyttää, esim kuvien käsittelyssä ja lisäämisessä, ovat minulle nykyhepreaa tai altgriechisch. Tai kyllä tämä kaikki on omaa tyhmyyttä ja laiskuutta, en mukamas ehdi opetella (toim. huomautus: laiskuutta).

Ja sitten tiedotus Sirkulle:

Puhuttiin siitä, kuinka monessa maassa ollaan käyty ja minä sanoin, etten ole koskaan laskenut. Nyt huvikseni ja aikani kuluksi laskin. 64. Laskin kahteen kertaan, kun en oikein ottanut uskoakseni.

Olen ollut täällä nyt 8 päivää. Vielä 3 viikkoa tässä hotellissa. Huomenna järjestän elämää 14.12 jälkeen. Suunnitelmat on jo tehty, huomenna katsotaan niiden käytännöllisyys.

Eläin- ja kasvitiedettä