Onpas taas kurkistettu vähän lisää sukuhistoriaan, eli Pietariin, jossa äiti syntyi ennen vallankumousta. Ovat paikat muuttuneet edellisistä käyntikerroista.

Ensimmäisen kerran kävin siellä äidin kanssa jollain seuramatkalla, kun olin 21-vuotias, seuraavan kerran Cyrillin ja lasten kanssa omalla autolla. Siitäkin on yli neljännesvuosisata. Silloin ei ollut juuri yksityisautoja, nyt oli, kaikki hienompia kuin Suomessa.

Ja löysin Nevskillä talon, jossa äiti syntyi. Hannun mukaan se oli tämä kuvassa oleva talo.

Äiti muisteli usein asunnon kaaria, kiemuroita ja koristeluita ja sitä kuinka hän oli hukkua isänsä tuomiin leikkikaluihin ja kuinka hän leikki kultarahoilla ja kieritteli niitä pitkin liukkaita lattioita. Lattioiden liukkaus jäi hänen mieleensä erikoisesti. Kun hänen elämänsä oli niin toisenlaista vuosia myöhemmin sodanjälkeisessä, köyhässä Suomessa, johon he palasivat vallankumouksen jälkeen, hänelle olivat yhä nuo liukkaat lattiat erikoisen tärkeitä. Meidän minikodissammekin niiden piti aina kiiltää.

Tämä kahden yön retki oli ehdottomasti liian lyhyt ja matka on uusittava ensi kesänä. Toivottavasti saan silloin Sashan oppaaksi. Silloin muinoin, kun Hannu opiskeli lääketiedettä Pietarin yliopistossa, hän toi kerran eurooppakiertueellaan Sashan mukanaan meille Sveitsiin ja nyt tapasimme hänet yhden illallisen verran Pietarissa.

Teimme City-tourin kaupunkikierroksen ja menimme omin nokkinemme Pietarinhoviin ja tallustelimme jalkaisin pitkin Nevskiä ja ajoimme muutamia kertoja metrolla. Keskikaupunkia tuli nähtyä ja kaupungin kuuluisimmat/yleisimmät nähtävyydet bussista käsin. Eremitaasi, Pushkin-palatsi ynnä muut "must-paikat" jäivät ensi kertaan. Matkamuistoksi tarttui mukaan vain upea kirja Pietarista. Ei edes shampanjaa, sillä se on aina ollut mielestäni liian makeaa. Siis ainakin ne mitä olen saanut maistaa. Katselin kauan Fabergè-munien kopioita, mutta kun muistin että eihän minulla ole edes paikkaa mihin ne panna, en ostanut. Viime tipassa, jo asemalla, postitin kiljusille tsaarin perhevalokuvapostikortin ja Marille vähän yleisnäkymää, sillä yritän houkutella hänet mukaani ensi kesänä, katsomaan mummonsa syntymäkaupunkia aikuisen silmällä. Silloin muinoinhan hän oli pikkutyttö.