Kaunis ja lämmin päivä, kaunis auringonlaskukin taas kerran.
Juttelin äsken hetken skypessä Mikon kanssa, muisteltiin menneitä "ystäviämme". Jotkut eivät jaksa hyväksyä sitä, että meitä ei voi panna muottiin. Enkä tarkoita Mikkoa tällä.
Kuitenkin muutumme koko ajan, mutta omaan suuntaamme silloin , jos kumppanin tapoja ei voi omia itselleen. Käärme, joka ei luo nahkaansa, kuolee, sanoi vanhaherra Nietsche.

Muuan mies sanoi minulle, että hän toivoisi löytävänsä naisen, joka pitää hänestä. Piste.
Aika surullinen toivomus tuo. Ei hän sanonut mitään omasta pitämisestään, omista tunteistaan ja toiveistaan. Jäin miettimään tuota ja tulin melkein lohduttomaksi. Ottaisiko hän kaiken vastaan, kunhan joku vain välittäisi hänestä. Hänkinkö pitäisi jos hänestä pidettäisiin?

Minusta on tärkeää läheisyys, johon ei huku ja vapaus, joka ei ole yksinäisyys. Ja oikeastaan intohimosta viis, tässä mummoiässä, höh. Sellainen leppoisa ja hyväntahtoinen pitäminen mutta MOLEMMINPUOLINEN pitäisi voida alkaa kai riittää (huom verbit)...Mitähän nyt yritänkään selittää...
Taisipa tämä syntymäpäiväluku saada aikaan sen, että alan uskoa olevani vanha.
Peilitkin valehtelevat koko ajan. Ei ole naaman vika jos peili on vino.

No, ainakin sain ähinällä ja puhinalla hiekkakasaa siirrettyä.
Huomenna alkaa taas sadekausi ja metsä on täynnä mustikoita. Huomenna pitää sitä paitsi mennä TAAS Kuopioon sen helekutin navigaattorin takia. Siihen ei kukaan täällä saa elämää.