Koko yön on satanut. Sataa edelleen. Kello on pian kuusi.
Heräsin neljältä eikä uni enää tullut.
Jokin iso käsi on piirrellyt kummallisia abstraktisia kuvioita järveen ja jakanut sen outoihin alueisiin.
Soitin eilen Quimelle lohdutukseksi siitä, etten ole kirjoittanut hänelle mitään pitkään aikaan. Hän kertoi juuri lähettäneensä mailin vain paria minuuttia aikaisemmin. Hän ei voi ymmärtää sitä, että jaksan olla niin kauan erossa hänestä, etten kirjoita mitään, että viivyttelen palaamistani "kotiin". Hänen ikävänsä on sietämätön ja olonsa yksinäinen ja tuskallinen.
Niin...