Aamu oli sellainen kesäinen onnellinen aamu, jolloin on autuutta istua terassilla yksin, ihmetellä taivaan väriä ja pilvien muotoa, kuunnella lintujen laulelua mm. lokkien kirkuntaa, tikan naputusta, joutsenten ns. laulua etäämpänä ja kokea niiden lento pään päällä ja huomata yhtäkkiä, että pääskyset eivät olekaan jättäneet minua, vaan rakentavat pesää varaston räystään alle. Odotin joka aamuista pikku pupua, mutta en nähnyt, näin sen sijaan, kun menin seuraamaan heinän värähtelyä kosteassa heinikossa kolme sammakkoa.
Järvi on ollut tyyni, hiljaisetkin äänet kantautuvat helposti. Uusi saunani häiritsee maisemaa lahden suuntaan. Siihen on totuttava ja niin kauan suunnattava katse järven laajempaan osaan.
Täältä tornista on helppoa katsoa sen katon yli, mutta terassilla saunan katto varastaa osan lahden vettä.

Olen taas saanut selkäni kipeäksi. En ole voinut olla kantamatta kiviä, multasäkkejä ja kyykkimättä rikkaruohojen kimpussa. En tietenkään ole voinut, en koskaan tule voimaankaan.

On ollut hiljainen päivä muuten. Saunan naputukset ovat vaiti maanantaihin asti ja ruokaakaan emme ole tehneet vaan lämmitelleet mitä kaapista on löytynyt jämiä.
Liisa lopetti oven maalaamisen yksityiskohdat ja maalasi keittiön ikkunanpielet sinisiksi. Minäkin otin sutin hetkeksi käteeni ja loihdin parilla vedolla keramiikkaetanani vaaleanpunaiseksi. Hah.
Yritän saada järjestystä tontille, mutta se on vaikeaa. On puupinoja siellä sun täällä, siellä missä on puita kaatunut tai kaadettu, on lautapinoja edellisten rakentamisien jäljiltä, on pressulla peitettyjä hiekkaläjiä, hiekkatuhkaläjiä ja kattopeltijämäpinoja ja erikokoisten kivien pinoja, joista pitäisi saada kuvioita maahan - ja kaikki nuo olisi saatava katoamaan tämän kesän aikana elikkä mahdollisimman pian.