Alakerran Feliciana raahasi minut tänään kouluun. Olin kyllä tuudittautunut siihen onnelliseen olotilaan, että opiskelen sitä nyt sitten ihan itse niistä monista mukaani tulleista italian oppikirjoista - Leila opettajanani.
Mutta kuinkas kävikään. Koulukin kun on viiden minuutin päässä - jalan - eikä maksakaan mitään. Ja pahus, siellä alkoi uusi kurssikin sopivasti juuri tänään.
En saanut itseäni kiemurreltua pois Felicianan aamuotteesta,, kun hän kiikutti minut sinne niin sanotusti paikkaa katsomaan. Siellä kyllä sanottiin, ettei ole varma, onko minun tasooni sopivaa kurssia juuri alkamassa ja toivoin tietysti koko sydämestäni ettei olisi, vaikka vähän ihmettelin, että mistä he minun tasoni tietävät, kun puhuttiin enklanttia.
No, löysin itseni sitten iltapäivällä hyvissä ajoin kuulemassa onko taso löytynyt ja harmikseni se oli.
Siitä vaan luokkaan ja pulpettiin istumaan noin 10-14 ukrainalaisten, moldavialaisten, intialaisen, espanjalaisen, uusi-seelantilaisten, amerikkalaisen ja Nikitan kanssa. Nikitan kansallisuudesta en päässyt perille, mutta ainakin hän oli koko ajan äänessä.
Ja se taso oli kyllä sitten sitä nollatasoa.
Ne asiat, jotka vauhdikas Maria (meitä oli kai noin 6 Mariaa, joksi minutkin laskettiin) meille yritti päntätä, olin kyllä oppinut jo vuonna yks ja kaks, kun nuorena ensimmäisen kerran kiinnostuin tästä kielestä ja olin kurssilla.
Se oli niitä Valerion aikoja, ennen Cyrilliä. Tai melkein ennen.
Kaksi tuntia aakkosia ja ihan vähän jotain muuta.
Katsotaan nyt, miten tässä jatketaan, mutta olenpahan ainakin ollut taas kerran italiankurssilla.
Ja hyvää se Feliciana tarkoitti. Hän on todella avulias ja mukava ihminen.. Juotiin mehutkin kahvilassa sen aamuisen katsastuksen jälkeen ja hyvin juttu suijui ilman kurssiakin. Tai jotenkin sujui.
Mutta kuinkas kävikään. Koulukin kun on viiden minuutin päässä - jalan - eikä maksakaan mitään. Ja pahus, siellä alkoi uusi kurssikin sopivasti juuri tänään.
En saanut itseäni kiemurreltua pois Felicianan aamuotteesta,, kun hän kiikutti minut sinne niin sanotusti paikkaa katsomaan. Siellä kyllä sanottiin, ettei ole varma, onko minun tasooni sopivaa kurssia juuri alkamassa ja toivoin tietysti koko sydämestäni ettei olisi, vaikka vähän ihmettelin, että mistä he minun tasoni tietävät, kun puhuttiin enklanttia.
No, löysin itseni sitten iltapäivällä hyvissä ajoin kuulemassa onko taso löytynyt ja harmikseni se oli.
Siitä vaan luokkaan ja pulpettiin istumaan noin 10-14 ukrainalaisten, moldavialaisten, intialaisen, espanjalaisen, uusi-seelantilaisten, amerikkalaisen ja Nikitan kanssa. Nikitan kansallisuudesta en päässyt perille, mutta ainakin hän oli koko ajan äänessä.
Ja se taso oli kyllä sitten sitä nollatasoa.
Ne asiat, jotka vauhdikas Maria (meitä oli kai noin 6 Mariaa, joksi minutkin laskettiin) meille yritti päntätä, olin kyllä oppinut jo vuonna yks ja kaks, kun nuorena ensimmäisen kerran kiinnostuin tästä kielestä ja olin kurssilla.
Se oli niitä Valerion aikoja, ennen Cyrilliä. Tai melkein ennen.
Kaksi tuntia aakkosia ja ihan vähän jotain muuta.
Katsotaan nyt, miten tässä jatketaan, mutta olenpahan ainakin ollut taas kerran italiankurssilla.
Ja hyvää se Feliciana tarkoitti. Hän on todella avulias ja mukava ihminen.. Juotiin mehutkin kahvilassa sen aamuisen katsastuksen jälkeen ja hyvin juttu suijui ilman kurssiakin. Tai jotenkin sujui.
4 kommenttia:
No niin, hyvä! Joskus pääset taso A1, sitten vasta se lysti alkaa:-) "durehebe"! - Mari
Molto bene, nyt jatkat kurssia ahkerasti niin pääset tason eteenpäin :-) "durehebe"!
Mari
Hyvähän sinua on puhua, Mariseni, kun itse olet italiassa täysoppinut. Oli nekin aikoja, ne sun Firenzen ajat.....
Marja..ens tunnilla sitten Nikitan viereen istumaan ja korvat hörölle..;):)
Lähetä kommentti