Tuli mieleen näistä Italian pikavauhtijunista.
Silloin kun nämä uudet "frecce" (nuoli) junat tulivat käytäntöön parisen vuotta sitten, niitä varten oli tehty uudet saumattomat raiteet noin tuhannen kilometrin verran, oli kaivettu kukkuloiden läpi tunneleita (enkös arvannut!) ja ylikäytäviä. Ja tämä lysti tuli maksamaan 150 miljardia euroa. Ei olisi Italian hallituksen taloussuunnitelmassa ollut sellaisia rahoja tähän tarkoitukseen, ei myöskään Italian yksityisellä Rautatieyhdistyksellä, joka lainan oli nimiinsä ottanut.
EU:n toimesta päätettiin, että summa liitettiin Italian valtionvelkaan. Jotta velalle saataisiin edes jossakin muodossa hieman hyvitystä, muutettiin monen muun uudistuksen lisäksi myös Milano Centralen asemaa luxuspuotien mekaksi siinä toivossa, että nuolijunia käyttävillä varakkailla olisi aikaa tuhlata vähän liikoja rahojaan noissa putiikeissa.
Eipä minulla ollut mahdollisuutta tämän junanvaihdon aikana mennä laiturien vieriltä minkäänlaiseen mekkaan, eikä haluttanutkaan.
Voisin hyvin kuitenkin kuvitella, että sitten kun olen jälleen pysyvämmin Sveitsin maaaperällä ja aikaa on enemmänkin ja mieli tekee lähi-Italiaan, voisin tutkia nuokin markkinat. Ennenhän oli aina alettava ostoskierros Duomon seuduilta. Nyt ei tarvitsisi mennä asemaa pidemmälle.
Hah...Tulee mieleen alusvaateostos Tallinnan satamassa.
Tämä juna, jolla tulin, oli se frecciarossa, joka pyyhkäisee 300 km tuntivauhtia niillä sitä varten tehdyillä raiteillaan kolmessa tunnissa Milanosta Roomaan.
Muistelenpa aikoja, jolloin köröttelin yöjunassa Zürichistä Roomaan. Se oli niitä Valerion aikoja. Ja niistä on kauan.
On muitakin nuolia. On hopeanuoli, frecciargento, 250 km tunnissa, sekä frecciabianca, valkoinen nuoli, joka niillä vanhoilla raiteilla pääsee 200 kilometriin tunnissa, kun parhaansa puskee.
Tätä kaikkea olen lueskellut nyt jälkikäteen Tim Parksin kirjasta "Italien in vollen Zügen", jonka ostin Zürichissä matkalukemiseksi junaan, mutta junassa kuitenkin oli hauskempi lukea torkahdusten välillä Ian Weilerin "Maria, ihm schmeckt es nicht", aivan ihastuttavaaa tarinaa saksalaisesta miehestä, joka nai italialaisen tytön ja saa kaupanpäälliseksi appiukon ja koko suuren Italiassa asuvan suvun. Tämä vain näin sivulauseena.
Tim Parks on perehtynyt Italian junailuun täysillä. Hän on asunutkin maassa yli 30 vuotta ja käyttää junaa päivittäin.
Hän oli jo ennen näiden nuolijunien tuloa tutkinut edellisten, Italian monien erilaisten junien historiaa ja tuntûu tietävän kaiken junista, aikatauluista junamiesten palkkoihin.
Hän kertoi muun muassa, että 1840-luvulla, jolloin Italian junailuhistoria oli alullaan, paavi Gregor XVI piti junaa kaiken pahan alkuna, Teufelswerk. Se sai ihmiset liian helposti lähtemään omiensa luota, jättämään perheensä ja sen ainoan paikan maailmassa, jonne he ehdottomasti kuuluivat, päästi lapset vanhempiensa kontrollin ulottuvuudesta, houkutteli ihmiset viettämään kaksoiselämää muualla. Junan ansiosta ihmiset eivät enää tienneet, keitä he olivat. Juna vei ihmiset nopeasti todellisuudesta toiseen. Kaikki tämä oli luontoa vastaan samoin kuin oli jumalanpilkka, koronkiskonta ja homoseksualisuus, kuten Danten kirjoituksessa oli todettu. Juna teki ihmisestä jotain muuta, kuin mihin Jumala oli heidät luonut.
No, tällä nykyisellä paavilla taitaa olla ihan ikioma frecciarossa, jolla hän matkustaa, kun matkalle lähtee. Niin ne ajat muuttuvat. -
Onpa hän kiitänyt sillä v. 2011 Spoletonkin läpi, pysähtymättä ja vilauttaen kättään ohi mennessään asemalle kerääntyneille ihmisille.
Ei tiennyt Garibaldikaan vuonna 1848 kolme viikkoa Apenniineja ylittäessään, että joskus se ylitys tapahtuisi muutamassa minuutissa
Silloin kun nämä uudet "frecce" (nuoli) junat tulivat käytäntöön parisen vuotta sitten, niitä varten oli tehty uudet saumattomat raiteet noin tuhannen kilometrin verran, oli kaivettu kukkuloiden läpi tunneleita (enkös arvannut!) ja ylikäytäviä. Ja tämä lysti tuli maksamaan 150 miljardia euroa. Ei olisi Italian hallituksen taloussuunnitelmassa ollut sellaisia rahoja tähän tarkoitukseen, ei myöskään Italian yksityisellä Rautatieyhdistyksellä, joka lainan oli nimiinsä ottanut.
EU:n toimesta päätettiin, että summa liitettiin Italian valtionvelkaan. Jotta velalle saataisiin edes jossakin muodossa hieman hyvitystä, muutettiin monen muun uudistuksen lisäksi myös Milano Centralen asemaa luxuspuotien mekaksi siinä toivossa, että nuolijunia käyttävillä varakkailla olisi aikaa tuhlata vähän liikoja rahojaan noissa putiikeissa.
Eipä minulla ollut mahdollisuutta tämän junanvaihdon aikana mennä laiturien vieriltä minkäänlaiseen mekkaan, eikä haluttanutkaan.
Voisin hyvin kuitenkin kuvitella, että sitten kun olen jälleen pysyvämmin Sveitsin maaaperällä ja aikaa on enemmänkin ja mieli tekee lähi-Italiaan, voisin tutkia nuokin markkinat. Ennenhän oli aina alettava ostoskierros Duomon seuduilta. Nyt ei tarvitsisi mennä asemaa pidemmälle.
Hah...Tulee mieleen alusvaateostos Tallinnan satamassa.
Tämä juna, jolla tulin, oli se frecciarossa, joka pyyhkäisee 300 km tuntivauhtia niillä sitä varten tehdyillä raiteillaan kolmessa tunnissa Milanosta Roomaan.
Muistelenpa aikoja, jolloin köröttelin yöjunassa Zürichistä Roomaan. Se oli niitä Valerion aikoja. Ja niistä on kauan.
On muitakin nuolia. On hopeanuoli, frecciargento, 250 km tunnissa, sekä frecciabianca, valkoinen nuoli, joka niillä vanhoilla raiteilla pääsee 200 kilometriin tunnissa, kun parhaansa puskee.
Tätä kaikkea olen lueskellut nyt jälkikäteen Tim Parksin kirjasta "Italien in vollen Zügen", jonka ostin Zürichissä matkalukemiseksi junaan, mutta junassa kuitenkin oli hauskempi lukea torkahdusten välillä Ian Weilerin "Maria, ihm schmeckt es nicht", aivan ihastuttavaaa tarinaa saksalaisesta miehestä, joka nai italialaisen tytön ja saa kaupanpäälliseksi appiukon ja koko suuren Italiassa asuvan suvun. Tämä vain näin sivulauseena.
Tim Parks on perehtynyt Italian junailuun täysillä. Hän on asunutkin maassa yli 30 vuotta ja käyttää junaa päivittäin.
Hän oli jo ennen näiden nuolijunien tuloa tutkinut edellisten, Italian monien erilaisten junien historiaa ja tuntûu tietävän kaiken junista, aikatauluista junamiesten palkkoihin.
Hän kertoi muun muassa, että 1840-luvulla, jolloin Italian junailuhistoria oli alullaan, paavi Gregor XVI piti junaa kaiken pahan alkuna, Teufelswerk. Se sai ihmiset liian helposti lähtemään omiensa luota, jättämään perheensä ja sen ainoan paikan maailmassa, jonne he ehdottomasti kuuluivat, päästi lapset vanhempiensa kontrollin ulottuvuudesta, houkutteli ihmiset viettämään kaksoiselämää muualla. Junan ansiosta ihmiset eivät enää tienneet, keitä he olivat. Juna vei ihmiset nopeasti todellisuudesta toiseen. Kaikki tämä oli luontoa vastaan samoin kuin oli jumalanpilkka, koronkiskonta ja homoseksualisuus, kuten Danten kirjoituksessa oli todettu. Juna teki ihmisestä jotain muuta, kuin mihin Jumala oli heidät luonut.
No, tällä nykyisellä paavilla taitaa olla ihan ikioma frecciarossa, jolla hän matkustaa, kun matkalle lähtee. Niin ne ajat muuttuvat. -
Onpa hän kiitänyt sillä v. 2011 Spoletonkin läpi, pysähtymättä ja vilauttaen kättään ohi mennessään asemalle kerääntyneille ihmisille.
Ei tiennyt Garibaldikaan vuonna 1848 kolme viikkoa Apenniineja ylittäessään, että joskus se ylitys tapahtuisi muutamassa minuutissa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti