Mui Ne ajatuksia:
Aallot lyovat rantaan. Tuulee.Mesopotamialaisilla pyoreilla kaukaloilla soutavat pojat paasevat ihmeen nopeasti eteenpain. Vaikka tama paikka on Vietnamin itapuolella (katsokaa karttaa), luulin tulleeni aivan hompaksi kun nain auringon laskevan suoraan edessa, eli sen pitaisi kartan mukaan olla siis itaa. Oli yritettava selittaa itselleen, etta tama rantaviiva ei olekaan suoraa viivaa vaan kiemurtelee sinne sun tanne, joten saattaa se aurinko ihan hyvin sitten laskea ja nousta talleenkin. Joka tapauksessa, talta rantaviivalta nakee seka auringon nousun etta laskun. Kaunista.
Eras hotellin ruotsalaisista on asettanut simpukkasaaliinsa verannalleen. No, minun saaliini on viela parempi.
Tahan viereeni tuli Canary Hotellin aitikoira, jota saan rapsutella. Se vinkuu onnesta. Ei taida olla ollut lahiaikoina muita rapsuttajia. Ajattelen Blackya ja minun tulee ikava sita.
On minulla muitakin ikava, esim. hirmukova ikava lapsiani. Olen mina aikamoinen aiti ja mummokin viela. Aina maailmalla ja tyontamassa ikavoimisasiat syrjaan. Lohduttaudun silla, etta ei minua tosissaan kukaan tarvitse, aikaihmiset...
Perusta kylla tulee ikavoivia maileja edelleen, mutta siita ei nyt puhuta.
Eldanka-jarven jaa, se on mennytta elamaa...
******
Mui Nen jalkeen olin yhden yon 5 tuntia pohjoiseen ja sielta lensin seuraavana aamuna Hoi Aniin, jossa nyt olen jo kolmatta paivaa. Oikeammin sen laidalla, joen ja meren kohtauspaikassa, ihastuttavassa hotellissa ja kulmassa, vaikka vahintain yhta ihastuttava on Hoi Anin pieni ja vanha kaupunki itsekin. Hurmaava kerrassaan. Olin siella vain kolmisen tuntia ja huomenna menen uudelleen, koko paivaksi kenties. Se on kaupunki, jonka seka amerikkalaiset etta vietnamilaiset yhteistuumin jattivat pommittamatta sodan aikana - kai juuri sen kauneuden tahden. Siella on ikivanhoja mutta aika hyvakuntoisia ja kai kunnostettuja taloja kiinalaisine kiemuroineen. Sen ennenvanhainen vaki on ollut suurimmalta osaltaan kiinalaisia ja heita on vielakin, mutta heidan sanotaan olevan niin sulautunut vietnamilaisiin, ettei kukaan juuri ajattelekaan heidan kiinalaisia juuriaan.
Vahinko, etten osaa laittaa tahan valokuvia, kuvatulva tulee kai sitten kun olen oman koneeni kimpussa taas Kuala Lumpurissa.
Tanaan tilasin auton ja ajatutin itseni Huen kaupunkiin, sekin mukava kokemus. 120 km taalta. Siella oli vanhoja kauniita pagodeja ja mm entisen keisarin kielletty kaupunki Pekingin malliin ja senkin kauneus ja sopusuhtaisuus oli edelleen hyvin nakyvissa, vaikka osa siita olikin raunioina. Hue on taiteiden ja kauniin arkkitehtuurin kaupunki eika yhtaan kaduta, etta menin, vaikka oikeastaan en halunnut menna. Rakennukset olivat taas satumaisia (melkein).
Ostin sielta heinasirkkataulun, silkkilangoin kirjottu heinasirkka sen otuksen muistoksi, joka pelotteli minua Mekong-Deltalla bussissa. Raamit olisi saanut samaan hintaan, mutta eihan taalta nyt ihan KAIKKEA voi mukanaan kuljettaa. Kavin myos torilla, markkinoilla, joka nyt nain uuden vuoden kunniaksi oli aivan kaaokseen asti taynna ihmisia. Uudenvuoden kraasaa, lampetteja, punaisia onnenkortteja, suitsukkeita, vaatteita kollarista alkaen ja aivan kaikkea muutakin mita suinkin voi ajatella oli kattoon asti tarjolla. Ihastuin yhteen kiinalaismalliseen tosikitschpesuvatiin, mutta kuten sanottu, eihan taalta nyt IHAN KAIKKEA voi mukaansa ottaa. Oli joitakin niin hulluja juttuja, etta ihan niiden hulluuden vuoksi ne olisivat olleet kivoja...
Huomenna tutustun perusteellisesti Hoi Aniin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti