Kun lähestymme luostaria, sen muurien
ulkopuolella vanha mies kurottaa oliivipuista pois mustia, huonon
näköisiä oliiveja, asettaa ne kiviaidalle, jättää hyvät
paikoilleen oksilleen ja valittaa, että tämä vuosi on huono
oliivivuosi. Sitten hän kysyy, haluammeko nähdä kirkon. Se on jo
kiinni, mutta hän ottaa valtavan rauta-avaimen taskustaan ja avaa
meille oven.
Kirkko on rakennetty Pyhän Pontianuksen muistolle.
Hänen sanotaan eläneen Spoletossa Markus Aureliuksen aikaan, jolloin kristittyjä vielä vainottiin. Häntä kidutettiin, kiusattiin, heitettiin leijonien eteen, mutta nämä kesyyntyivät hänet nähdessään. Kuumaa lyijyä kaadettiin hänen kurkkuunsa, mutta mitään ei tapahtunut. Vihdoin hänen kaulansa katkaistiin miekalla v.169 ja samalle paikalle rakennettiin roomalaisaikaan San Ponzianon kirkko ja sen yhteyteen luostari, joka on toiminut vuosisatoja naisluostarina.
Kryptaan tullessa sen ovenpielissä huomaamme kaksi tuhatvuotista sargofakia, joista vuosiluvut ja kirjoitukset ovat raapiutuneet pois. Ne on löydetty kirkkoa rakennettaessa sen paikalla olleesta hautakammiosta. Todella vanhaa ovat myös kooniset roomalaiset pylväät, joissa ajankulu näkyy selvästi.
Poismentäessä puutarhuri on yhä työssään. - Mitä piditte, hän kysyy. Ei voinut olla pitämättä. Tämä oli pieni keidas, suoranainen löytö Spoleton monien vanhojen kaupunginmuurien ulkopuolella. Kuulemme vielä, että luostariinkin voisi päästä, jos sattuu sopivaan aikaan ja se ei ole nyt. Siellä on tälläkin hetkellä vielä yhdeksän nunnaa.
San Ponzianon kirkko ja luostari ovat elävää elämää, eikä vain museo. Olisi mielenkiintoista tietää, miten luostariperinne tulee jatkumaan, kuinka kauan vielä löytyy nuoria, jotka niihin haluavat.
Upeat näkymät kaupunkiin kirkon muurien ulkopuolella vakuuttavat taas kerran Spoleton kauneudesta.
Mahtavaa. Pysähdymme ovella
ottamaan kuvia, mutta mies tuhahtaa, että tämä on uutta osaa, ei niin
merkillistä.
Kaunista se on kuitenkin, huolellisesti
entisöityä barokkia, valkoista ja kultaa, mutta todellinen
aarreaitta on sen yhteydessä muutaman askelman alapuolella
alunperin 900-luvulla rakennetussa kryptassa.Kirkko on rakennetty Pyhän Pontianuksen muistolle.
Hänen sanotaan eläneen Spoletossa Markus Aureliuksen aikaan, jolloin kristittyjä vielä vainottiin. Häntä kidutettiin, kiusattiin, heitettiin leijonien eteen, mutta nämä kesyyntyivät hänet nähdessään. Kuumaa lyijyä kaadettiin hänen kurkkuunsa, mutta mitään ei tapahtunut. Vihdoin hänen kaulansa katkaistiin miekalla v.169 ja samalle paikalle rakennettiin roomalaisaikaan San Ponzianon kirkko ja sen yhteyteen luostari, joka on toiminut vuosisatoja naisluostarina.
Joka tammikuussa vietetään hänen
muistopäiväänsä ja silloin spoletolaiset eivät käytä veistä
edes leivän leikkaamiseen. Häntä pidetään Spoleton
suojelupyhimyksenä ja varsinkin maanjäristysten aikaan hänen
apuaan rukoillaan ja toivotaan.
Kryptaan tullessa sen ovenpielissä huomaamme kaksi tuhatvuotista sargofakia, joista vuosiluvut ja kirjoitukset ovat raapiutuneet pois. Ne on löydetty kirkkoa rakennettaessa sen paikalla olleesta hautakammiosta. Todella vanhaa ovat myös kooniset roomalaiset pylväät, joissa ajankulu näkyy selvästi.
Ihastuttavat seinämaalaukset ovat
myöhempää aikaa, eli noin 1400-1500 lukua ja niiden äärillä
aika vierähtää sellaisellakin, joka ei ole kovin innostunut
keskiajan kirkkotaiteeseen.
Poismentäessä puutarhuri on yhä työssään. - Mitä piditte, hän kysyy. Ei voinut olla pitämättä. Tämä oli pieni keidas, suoranainen löytö Spoleton monien vanhojen kaupunginmuurien ulkopuolella. Kuulemme vielä, että luostariinkin voisi päästä, jos sattuu sopivaan aikaan ja se ei ole nyt. Siellä on tälläkin hetkellä vielä yhdeksän nunnaa.
San Ponzianon kirkko ja luostari ovat elävää elämää, eikä vain museo. Olisi mielenkiintoista tietää, miten luostariperinne tulee jatkumaan, kuinka kauan vielä löytyy nuoria, jotka niihin haluavat.
Upeat näkymät kaupunkiin kirkon muurien ulkopuolella vakuuttavat taas kerran Spoleton kauneudesta.
1 kommentti:
Marja, Kiitos! .... on kuin olisin mukana..........
Lähetä kommentti