Yksinpuhelua, sitä samaa... [Photo]Sirkun Villa KunterbuntPari päivää Sirkun villassaRäntää ja lunta ja 5 astetta lämmintä. Miten kahdessa vuodessa unohtaakaan onnellisesti tällaiset ajat ja unelmoi vielä lokakuun lopussakin ikuisesti kestävistä kesäsäistä. Tämä lumentulo yllätti totisesti.Olin tehnyt tärskyt eiliseksi sen yhden asunnonomistajan kanssa (sen unelma-asunnon) Locarnossa että jutellaan nyt raha- ja muut pikkuasiat valmiiksi ja jos hommasta sovitaan, niin sovitaan sitten myös jo muuttopäivät ynnä muut. Kohtalo puuttui peliin ja heitti vuorille paksun lumikerroksen ja lupasi sitä vähän ohuemman kerroksen ala-maailmaankin seuraavaksi päiväksi ja minäpä en kesärenkaillani halunnutkaan lähteä sinne vaan siirsin tapaamisen ensi viikkoon. Eteeni ilmestyi mukava vuokrahuoneistokin. Ja toista mukavaa luvattiin näyttää ensi tiistaina.Ja rupesin yhä uudelleen ajattelemaan tätä touhua. Miksi ostaa nyt mitään, kun euro menee alas kuin lehmän häntä ( rahanihan ovat tallessa (hyväkorkoisena, hah ?!) euroina) ja kenkään ei tiedä mitä tästä kaikesta tulee. Eikä sekään pelkästään, vaan se, että tämä talven tulo tekee minut hermostuneeksi ja minä palelen. On paljon maita, joissa on kesä ja kukat kukkivat ja leuto merituuli huojuttelee palmunlatvoja. Miksi en voisi olla siellä jossain minäkin, uitella varpaitani lämpimässä merivedessä tai altaan reunalla, kerätä simpukoita, haukkailla ananasta ja pureskella kookospähkinää.Jos se ensi viikon vuokrakortteeri, mikä on luvassa ja on hinnaltansa jokseenkin ok, on sitä myös sisältänsä, voisin muuttaa kamat sinne varastosta ja sitten lähteä kesää kohti. Ja ah, kun palaan, on minulla vihdoin taas oma koti (kullan kallis), johon kallistaa päänsä.Mutta jos se ei ole sellainen, niin adios marraskuun puolessa välissä tämä talvenalku ainakin kolmeksi kuuksi. Voihan sitä keväälläkin asuntoa etsiä...