Ennen luulin, ettei ole ihmeellisempää paikkaa kuin suomalaiset metsät, joita olen aina rakastanut palavasti. Sitten keksin vuoristot, vedet, aavikot ja nyt viimeisin rakkauteni ovat nämä ihmeelliset viidakot. Toisin sanoen, luontoni alkaa olla täydellinen; olen kohdannut - vaikkakin pintapuolisesti - monet sen elementit ja tulen aina vain vakuuttuneemmaksi luonnon kauneudesta ja ihmeellisyydestä.
Siis, kuljeskelin viidakossa mantereen puolella, jossain Butterworthin takana.
Ohitin betonisen lintutalon, sellaisen josta huomasi, että se oli vain noita linnunpesiä varten rakennettu. Sen ympärillä oli siipien suhinaa ja kova liikenne.
Tie kapeni ja rakennukset loppuivat. Viidakko alkoi ja polku, jota kuljin, oli sateen jäljeltä märkä ja kurainen ja joistakin lehmän lantakasoista päätellen en ollut siellä näiden päivien ensimmäinen kulkijakaan.
Kookospalmut kohosivat korkeina ympärilläni ja maa oli täynnä puoliksi mädäntyneitä, palmuista pudonneita kookospähkinöitä. Lehtiroskaa, suuria palmunoksia, joiden yli sai kiipeillä.
Olin keskellä mitä upeinta palmumetsää. Runkoja pitkin kiipeili monenlaista aluskasvillisuutta ja loisyrittäjää.
Tuijotin taivaalle, tuijotin maahan ja puiden runkoihin. Hengitin vihreää ilmaa ja vedin vehreyttä sisälleni täysin siemauksin. Tämä oli rauhaaa, linnunlaulua ja hiljaisuutta.
Kuljin eteenpäin, en pitkällekään, kun näin jotain outoa.
Valkoisia haikaroita, jotka seisoivat liikkumatta jossain edessäpäin.
Siinä vieressä rakennuksen kattoa.
Lähemmäs.
Mikä yllätys! Kivinen "puutarha" ja rakennus!
Varovasti vielä lähemmäs.
Paikalla ei tuntunut olevan ketään, siispä rohkeasti sisään katsomaan mitä sieltä löytyy.
Alttari ja suuri kivi johon on hakattu kiinalaista tekstiä.
Pöytä, jolla oli vielä äsketteäisen käytön merkkejä. Uuni.
Suurten kivien välissä oli rappuset jotka veivät jännittävään luolaan.
Jossakin oli vielä jäänyt huomaamatta kivi, johon oli kaiverrettu tämä teksti.
Kun palasin samaa tietä kun tulinkin, pysäytin erään vastaantulijan ja kyselin häneltä paikan historiaa.Hän kohautti olkiaan ja sanoi, että jotkut haksahtaneet käyvät siellä kysymässä jumalilta lottovoittonumeroita.
Enempää hän ei tiennyt tai ei suostunut kertomaan.
Kotona kerroin Goh'lle löydöstäni ja valokuvia tutkittuaa hän oli saanut kiviin hakatuista teksteistä seuraavanlaista tietoa.
Tuo viimeinen kivi kertoi paikan nimen olevan Pieni Funglai. Funglai tarkoittaa paikkaa jossa Buddha elää.
Johonkin kiveen oli kirjoitettu vuosiluku 1879 ja kirjoittaja kertoi olevansa herra Ong Chi Wah, 1.80 cm pitkä ja olleensa tärkeä henkilö Kiinassa Qing-dynastiassa mutta lähteneensä dynastian julmuuden takia pois.
Hän kirjoittaa vielä jotain tähän tapaan, vapaasti ja Goh'n englannista kääntäen:
- Nyt on helmi-maaliskuuta. Kello on 4 iltapäivällä kun tätä kirjoitan. Ilma on viileätä. Minulla on 3-4 ystävää ympärilläni ja keskustelemme hyvistä asioista. Neuvon heitä olemaan tekemättä vaikeuksia sosiaalisessa kanssakäymisessä kun tästä vielä vanhenemme.
- Nyt on toukokuu. Ympärilläni on pieni puutarha ja olen pienellä kukkulalla. Joskus tänne lentää haikaroita, joskus pieni susi tulee meitä tervehtimään. Meillä on raikasta vettä, sillä monta pientä puroa on lähellämme. Täällä on rauhallista ja hyvä olla.
Goh'n mukaan herra Ong Chi Wah on mahdollisesti pakomatkallaan Kiinasta löytänyt ystävineen tyyssijan tästä paikasta, johon mieltyivät ja jäivät.
Löysin vielä aikani nuuskittuani kaivonpaikan lintupatsaiden välistä sekä vähän edempänä talon rauniot, jotka olivat villi luonto oli piilottanut.
Jonnekin Funglain katolle johti kiviset portaat ja olisin mielelläni kiivennyt sinne, mutta askelmia puuttui ja nekin askelmat, jotka olivat, olivat niin puiden juurten ja kasvien peitossa, etten uskaltanut lähteä könyämään ylöspäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti