Hyvää Valentiinoa

Penangin saarella. 14.2.
Istun tässä nyt laiskana ja mietin, että voisi olla olkonakin, istua esim. jossain rantapuljussa ja kitata vaikka viiniä, mutta ei yhtään huvita. Huvittaa istua vain tässä ja siis olla möllöttää, kuten kirjoitin eilen, mikä teksti seuraa tämän esipuheen jälkeen.
Olen vähän hermona, minua pompotetaan sekä idästä että lännestä....Mikä onkaan täältä katsoen itä ja mikä länsi? Onko Peru itää vai länttä, no, Vietnam on ainakin pohjoista, jotenkin...
13.2.
Ei ihminen näköjään tottumuksistaan ja mieltymyksistään mihinkään pääse, vaikka oppisi uutta, kiertäisi kairaa ja kairan taustaa. Tämän reissun paras ruoka syötiin sitten eilen illalla ja se oli ITALIALAISTA. Ravintola Piccolassa. Saa päivitellä.

Bussimatkamerkintöjä matkalla Kuala Lumpur – Penangin saari.
Yhtä puistoa koko maa. Ensin kauniit Kuala Lumpurin puistot, suihkulähteineen ja muine mausteineen, sitten nämä teiden varret, kuin puistoa, hoidettuja, ei muovipusseja, ei roskia. Kukkia, rakenteilla olevia pilvenpiirtäjiä, palmuviljelyksiä silmänkantamattomiin. Öljypalmuja, joiden öljyä käytetään kosmetiikkaan, saippuaan ja margariiniin, ruokaöljyksikin. Täällä ollaan sitä mieltä, että menkööt suuret viidakkopuut, tilalle tuottavaa palmuöljyä, ehkä myöhemmin opitaan tekemään siitä sitä bensan korvikettakin. Siellä täällä noita kumipuita, joiden paras sesonki on jo ohi ja ,joiden lateksista tehdään nykyään ennen kaikkea kondomeja.
Hups, olen tainnut näistä kertoa jo aikaisemminkin.

Bussi on vain noin puolillaan.
Vierellä ajaa poliisiauto. Takapenkillä istuu nainen. Outoa, nainen. Katseemme kohtaa. Surullinen katse. Katson tarkemmin. Oho. Käsiraudoissa. Jään miettimään hänen syntejään.

Kaupungin syrjässä pysähdymme ja otamme lisää matkustajia. Eteeni tulee mies, joka avaa näppärästi hattuhyllyn, jonka avaaminen ei minulta onnistunut. Käytän tilaisuutta hyväkseni ja työnnän sinne läptoplaukkuni.
-Toivottavasti laukussa ei ole mitään arvokasta, sanoo mies.
-Kuinka niin?
-Jos se on laptop, pidä silmät auki. Se on ensimmäinen tavara joka täällä varastetaan.
Hui, uskaltaakohon tässä bussissa nukkuakaan.
Ja vessatauolla sitten ystäväni avaa sen yläluukun, ojentaa laptoplaukkuni ja sanoo, että tämä mukaan.
Sitten jutellaan. Ja jutellaan koko loppumatka.
-Minä olen kiinalainen. Me kiinalaiset emme ole troublemakers. Me olemme moneymakers,
hän sanoo jossakin vaiheessa. Ojentaa käyntikorttinsa, joka kertoo, että hänella on hierontafirma jossain Penangin rannalla. Jalkapohjahierontaa ja muuta. Sattuipas, olin nimittäin ajatellut uusia sen eilisen jalkapohjahieronnan.
Saan vielä hotellin osoitteen, jonne ehdottomasti kannattaa mennä. Minä en ole tilannut hotellia, joten taidan yrittää tuota.

Välillä keskitytään taas maisemiinkin.
Vasemmanpuoleinen liikenne, peruja briteiltä.
Autoissa erikoisen paljon rekisterinumeroita, joissa on kahdeksikko. Kiinalaisten onnennumero ja niistä maksetaan erikseen. Nelosia vältetään.

Laosin rinteillä kiipeili sinikukkainen elämänlanka kohti puiden latvuksia, täällä niitä on valkoisina ja keltaisina, mutta ei siinä määrin kuin Laosissa, jossa monet rinteet olivat kauniin sinisiä. Täällä kukaton muratin ja saniaisen välimuoto (näin auton ikkunasta katsottuna) taistelee korkeuksiin kurottaen elintilasta puiden rungoilla, peittäen koko rungon, Jossakin taas “puhtaan“ saniaisen siemeniä on päässyt palmujen runkojen koloihin ja kukoistaa siellä komeina puskina.

Siellä täällä lehmiä läjissä palmujen alla. Eivät vaikuta kovin individualisteilta.
Palmuja, palmumetsiä molemmin puolin. Bougainvilleä, oleanteria, hentoja kumipuita.
Keltakukkaista potentillaa (fructosa? (Teta tietäisi…), jota en koskaan halunnut puutarhaani. Täällä se on rehevää ja rehevämpää, mitä se oli naapurin Ilsen keittön ikkunan alla.

Liikenneonnettomuus tulokaistalla . Rekka ja bussi nenäkkäin. En ehdi nähdä kuinka rutussa mikäkin on. Poliiseja ja valtava vyyhti perässä.
Ja sitten yhtäkkiä pilviä ja raju nopea saderyöppy, joka kastelee vain etuikkunan ja loppuu samantien. Ajamme sateen perässä märkää tietä jonkin matkaa. Se ikäänkuin karkaa meiltä.
Palmumetsät loppuvat hetkeksi ja tilalle tulee laajoja peltoja kastelukanavineen. Kaikki niin vihreätä ja vetreätä. Tämä maa ei totisesti kärsi janoa.

Matka kestää 5 tuntia ja maksaa n. 10 US dollaria. Mukavat penkit, vasemmalla puolella yhden hengen penkkirivi, oikealla kahden penkit. Nämä saa melkein makuuasentoon.

Alamme olla tylsännäköisessä Butterworthin satamakaupungissa, jossa on sekä 13 km pitkä silta Penangin saarelle että lauttayhteys sinne. Useimmat matkustajat jäävät pois täällä. Myös kaikki muut ulkolaiset (Australia, USA). Täältä on nimittäin lyhyt bussiyhteys myös Thaimaahan ja luultavasti heidän matkansa vie sinne. Vain kiinalainen ystäväni, intialainen kahdeksanhenkinen perhe Intiasta ja minä ajamme sillan yli Georgetowniin, Penangin pääkaupunkiin. (Ei siellä muita kaupunkeja olekaan.) Kiinalainen saattaa minut taksiin ja tinkii hinnan. Sitten hotelliin.

Ja täällä nyt ollaan. Varmaan keskustan paras hotelli, mutta liian kallis minulle, jos aion jäädä tänne viikoksi tai kahdeksi, kuten olen suunnitellut.
Kävin kaupungilla katsastamassa muita. Kulman takana on puolet halvempi, melkein yhtä hyvä, merinäkymäkin huoneesta. Varasin sieltä huomiseksi huoneen. Siis taas yksi yö ja sitten muutto.
Pitäisi soittaa Helenille, samoin Benin perheelle (se Kamputsean retki), mutta en millään viitsisi.
Luulen, että ihan kaikkein mieluiten olla möllötän ainakin pari päivää ihan yksikseni. Vaikka, onhan tässä sitä jo tullut möllöteltyäkin.


P.S. Sain Jackilta e-mailin. Hän haluaa ottaa lomaa ja tulla reissuuni mukaan, ennen kuin menee Australiaan. Apua. Ei.

Aurinko laskee vuorten taa. Kello on19.10