Hyvää iltaa

Tämän päivän suuret ajatukset ovat ajatuksia hetkistä.

Elän juuri nyt suurenmoista aikaa, joka on kohta muistoissa.

Tämä kuukausi täällä on huristanut jo melkein ohi huomaamatta. Olenko osannut venyttää näitä hetkiä, tajuta ne?

Miljoonat biljoonat triljoonat jne. hetket yhdistettyinä nipuksi tekevät koko elämän. Ja se elämä tulee hetkinä, kuluu hetkinä, valuu käsistä huomaamatta.

Yhtäkkiä vain huomaa, että tämä kaikki ei olekaan loputonta.

Olenko osannut nauttia juuri niistä pienistä hetkistä? En, en tietenkään, harva osaa, sitä vain mennä porskutetaan eteenpäin. Kunpa osaisi niputtaa onnelliset hetket ja tapahtumat yhteen, ja tehdä niistä se elämän onni. Tajuta, että juuri siinä se onni on.

Olenko osannut antaa siitä jotain toisille, entä itselleni?

Tämän päivän päätös: - Anna itsellesi ainakin yksi onnellinen asia päivässä.

- Tee joka päivä jotakin, mikä tekee jonkun muunkin onnelliseksi.

Nämä ihmisten hymyt täällä - olkoonkin se vain kohtelias tapa - ovat osa päivittäisiä pieniä onnen hetkiäni.

Ja samalla kun tätä kirjoitan, mietin, olenko kuitenkin itsekäs kaikkine kauniine ajatuksineni. Jossakin on joku, jonka olen tehnyt onnettomaksi. Miksi en ole hänen luonaan sen sijaan että liehun toisella puolella maailmaa? Onko kysymys siitä, että joko hän tai minä?

Päätän, että se on jo toinen juttu.

Eevan kanssa taas ostoksilla. Tässähän ihan villiintyy!


Kukkaloistoa kadulla

Seppeleensitojatar

Vaanin tuota vaaleanpunaista tyttöä saadakseni edestäpäin kuvan, mutta ei onnistunut, hän käänsi aina päänsä pois. Aikamoinen näky hän oli upeassa (!) meikissään ja koko asussaan, josta ei kyllä saa paljon selvää, kun kamera heilui. Uutta tai jotain muotia on, että tytöillä on mustat sukat ja SUKKANAUHAT puoleen väliin reittä, ja niiden pitää näkyä hyvin minihameen alta.

Joulukuusi tämäkin

Päivän saalis: ikkunaverhot. Olis vain niitä ikkunoita!

...sekä hame! Sille kyllä löytyy paikka.

*******************************************************************************
- Miksi matkustan? Pakenenko jotain? En, haluan kokea toisenlaista elämää.

- Ovatko matkat minua muuttaneet? Eivät, ne ovat tuoneet esille sen, mitä todella olen.

********************************************************************************

Ihmettelen, ettei tämä tämä kostea ja kuuma ilma minua millään lailla väsytä ja lannista. Nautin tästä jopa. Mitä siitä, jos sade kastelee, sehän kuivuu saman tien. Ja oikeastaan se ei ole kastanut minua vielä kertaakaan. Aina on jossakin suojaa, johon voi karata. Tämänpäiväinen sade kesti noin 5 minuuttia. Eilen sen sijaan melkein sen koko päivän.

Tänään tuli uusi luottokortti Timon ja Eevan osoitteeseen, mutta ilman pin-numeroa. Toivottavasti pinkin tulee ennen lähtöäni. On tästä luottokorttihommasta nyt riesaa täällä. Yhden kerran väärä pin ja wups....kortti on mitätön. Luonnollisesti varmuus on parasta, mutta olisivat edes odottaneet kahta väärää lyöntiä.

Entisöityä kaupunginosaa intialaiskauppojen kupeella.

Niiden kauppojen tunnelma on kuin Intiassa, paitsi että siellä tuttujen kaupassa New Delhissä tunnelma ainutlaatuinen; että niin pieneen puotiin mahtuukin niin paljon tavaraa. Ja niin ihanan intialaista.

Karjalaa, ruokaa Kuala Lumpurin sateessa

Olen viihdyttänyt itseäni iltapäivän lukemalla Uuden Suomen nettikeskustelua Karjalan palauttamisesta. Mielenkiintoista ja suurimmalta osaltaan hyvin tutkittua asiatietoa ja asiallisia mielipiteitä, mitä nyt välillä joku hörhö...

Joo, otetaan vaan Karjala takaisin, minullakin on siellä sitten palanen maata saatavana. Uusi mökinpaikka.

Melkein Karjalasta

Eevan mukaan tänään on ensimmäinen päivä koko heidän 3 1/5-vuotiskautenaan täällä, jolloin melkein koko päivän on satanut. Tihkumiseksi sitä ehkä on lieventävästi nimitettävä, mutta kastavaa se on ollut joka tapauksessa. Minulle tämä on myös ensimmäinen päivä täällä, jolloin en mennyt ulos. Kurkistin vain.

Kurvailin vähän tässä ostoskeskuksessani, ostin pienen karttakirjan tulevia matkojani ajatellen ja katselin muitakin kirjoja. Englanninkielisillä kirjoilla on edulliset hinnat, halvemmat kuin Englannissa itsessään. En ostanut mitään, sillä pelkään matkatavaroitteni painoa, kun täältä lähden. Ja sitä paitsi, minulla on kaikki mukaani ottamat kirjat muutenkin lukematta. Olen paneutunut vain täkäläisiin asioihin, henkilö- ja aluehistorioihin. Nyt parin viime päivän aikana olen yrittänyt imeä tietoa Kamputseasta ja Laosista, joihin suunnistan heti joulun jälkeen. Listalla olisi Vietnamkin, katsotaan nyt.

Tämä kaupunki on tullut nähtyä. 5 kokonaista päivää jäljellä, kuudentena lähden Lankawin saarelle.

Ihmettelen, kuinka tulinkaan ajatelleeksi jääväni tänne kolmeksi kuukaudeksi, kun ympärillä on niin paljon muita jännittäviä paikkoja. Maailma senkun kasvaa kuten ruokahalu syödessä.

A propos ruoka. Tänään söin taivaallisen ihanan italialaisen lounaan. Vihanneksia, kanaa ja uuniperuna, mutta SE MITEN se oli tehty oli nautinto. Eikä se johdu siitä että olen syönyt kolme viikkoa nyt vain näitä täkäläisiä ja kenties jo vaihtelun tarpeessa... Se oli todella hyvää ja halpaakin. Valtava ja aivan liian iso annos, jota en jaksanut syödä loppuun, maksoi 6 frangia/4 euroa.

Ruoka on todella edullista. Ei juurikaan kannattaisi itse väsäillä eineitään vaan ketterästi kipaista lähimpään ruokalaan. Tämän talon kymmenennessä kerroksessa on noin parikymmentä ruokapaikkaa, eri maiden ja maakuntien ruokia, joissa usein käyn. Sen lisäksi jokaisessa muussakin kerroksessa on muutamia. Luulisin näitä kaiken kaikkiaan olevan 70-100.

Putrajaya

Putrajaya, Malesian uusi hallintokeskus näin sunnuntaina ainakin oli kuin kuollut kaupunki. Missä olivat kaikki sen 60 000 asukasta, missä autot, missä turistit, joiden on odotettu virtaavan katsomaan tätä Malesian ihmettä? Pari turistia otti toisistaan kuvia jonkun komean rakennuksen edessä, aitoja asukkaita ei näkynyt koko sinä aikana kun katsastin kaupunkia.
Pari autoa ajoi hissukseen komeita leveitä bulevardeja pysähdellen harmissaan hyvin toimivissa liikennevaloissa. Aina näytti olevan punaista ja kukaan muu ei tullut mistään.

Putrajayaa alettiin rakentaa vuonna 1995 Malesian hallinnolliseksi supermoderniksi keskukseksi keinotekoisen järven ympärille. Sen etäisyys Kuala Lumpurista on 40 kilometriä ja kokoa yhteensä 4600 hehtaaria.
Kaupunki tuntuu olevan suhteeton sen asukaslukuun nähden, mutta tilanteen odotetaan muuttuvan, kunhan kaikki on valmista. Vaikka lähteiden mukaan se on ollut valmiina jo useita vuosia, mutta sen toimivuus on toista.
Kuala Lumpurin on tarkoitus jatkaa edelleen liike- ja finanssikeskuksena, Putrajayalle on haluttu antaa hallinnolliset asiat. Nyt jo siellä ovatkin kaikki hallintorakennukset, ministeriöt, pääministerin valtava palatsi, oikeusistuin ym. Ulkomaiset lähetystöt puuttuvat. USA ja Intia ainakin ovat ilmoittaneet, että ovat jo investoineet niin paljon rahaa Kuala Lumpurin lähetystöihin, etteivät missään nimessä muuta Putrajayaan.

Kritisoijat katsovat valtavan pääministerin palatsin olevan kuin irvikuva ylellisessa komeudessaan, upean moskeijan järven rannalla katsotaan tehdyn turistien töllöteltäväksi, ei hartautta varten, leveät ja varjottomat kadut ovat kuin paistinpannuja sen sijaan että ne olisi varjostettu puilla suojaamaan auringon paahteelta.
Pääbulevardin molemmin puolin näkyi puistoa, sinne emme menneet, sillä jotenkin oli tarve jättää pian tämä merkillinen paikka odottamaan tulevaisuuttaan. Pilvienen näkymä jostain jollekin monista silloista.

Yhden sillan kattorakennetta

Moskeija. Vaikka islam onkin pääuskonto Malesiassa, siellä asuu silti paljon hinduja ja buddhisteja. Heidän temppeleitään en huomannut Putrajayassa.

Välillä piti syödä. Tarjolla kanaa ja riisiä ja jotain vihreää koristetta. Söin kyllä senkin.

Kaunis mutta tyhjä rantabulevardi.

Vain yksi ihminen tälläkin torilla.


Pääkatu. Ei ristin sielua. Päässä pääministerin palatsi.

0000000000000000000000000000000000000000000000000000000000

Kotimatkalla Aslam näytti satojen edullisten talojen alueen, joka on jätetty rakentajan rahapuutteessa kesken. Kukaan ei lotkauta korviaan niiden pienituloisten ihmisten valituksille, joiden raha seisoo pian jo rappeutuvissa asunnoissa.

Tosin, kun tulin huoneeseeni ja avasin television, siellä tunnuttiin kuvista päätellen keskusteltavan juuri tästä alueesta. Ehkä siis korvien lotkautusta tiedossa.

oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo


Pian olinkin taas Kuala Lumpurissa ja

katselin tyttöjen outoa lasihelmipeliä peliä kadulla.

Zentralmarketissa kiertäessäni kuulin aikamoista hekotusta. Sinne!

Ja mitä näinkään: joukko eurooppalaisia istui kala-altaan reunalla ja uitti kalojen keskellä koipiaan.

Ja ilmeisesti kalat kutittivat aikalailla, sillä nauru ja uiuiui-hihkuminen kuului kauas.

Samalla selvisi mitä monen jalkahoitolan jakamat mainoslehtiset tarkoittavat "fish-poolillaan".

Pienet kalat näykkivät jalkojen kuollutta ihoa ja altaasta noustaan sitten vetrein ja silein jaloin.

Ei kuulemma koske, kutittaa vain, kalat eivät välitä pehmeästä ja uudesta ihosta.

Sen jälkeen piti kyllä ihastella paria kaunista kangastakin. Ei tarttunut käteen tällä kertaa, jatkosta en tiedä.

Ja sitten tulin kotiin ja ilta oli tämän näköinen!

Itsenäisyyspäivän ajatuksia, joulukuusia ja enkeleitä

"Minun" joulukuuseni talossa jossa asun

Kävin Pavillonissa syömässä vietnamilaisia kevätrullia. Se oli minun itsenäisyyspäiväateriani. Ei se oikein herkistänyt suomalaisuusasialle, mutta Nquyeneita, Ting-Hangia, Chienia ja Phuongia, ja kaikkia muita vietnamilaisia pakolaisystäviäni tuli kyllä ajateltua ja sitä, miten he ja heidän perheensä jättivät isänmaansa paremman elämän toivossa. Jännittäviä ja koskettavia tarinoita.

Jos olisin, sanoisinko hinkuisänmaallinen, en kai olisi silloin aikoinani jättänyt Suomea, mutta ylpeä suomalaisuudestani olen ja kiitollinen siitä, että olen syntynyt suomalaiseksi.

Isien taistelut ja uhraukset sodissa herkistävät. Kysyn monesti, minkälaisissa sodissa ne ovat turhia. Puolustussodat, joita Suomi kävi vaativat paljon uhreja, ja vaikka jouduimmekin luopumaan paljosta, jälkipolvelle jäi paljon.

Minä kuten niin moni muukin eli ilman isää. Minun isäni kuoli vuosia sodan jälkeen, mutta sen seurauksena. Isättömän elämään tottui, elämä vain oli sellaista, mutta muistan kuinka kaipasin ja itkin ikävästä kun kukaan ei huomannut.

Ja näistä ajatuksista tulenkin sitten jo muihin sotiin ja itsenäisyyksien varjeluun. Mitähän Irakissakin varjellaan tällä sotimisella. Ja kuka varjelee....Mitä puolustetaan ja kuka puolustaa...

Kenen puolesta kuolevat siellä sinne pakotetut vieraiden maiden nuoret miehet?

0000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000

Joka kadunkulmassa melkein on jonkinlainen joulukuusi, mutta tavaratalot kilpailevat niiden säihkyllä ja glamourilla toistensa kanssa.

Tämä alla ensimmäinen on upean ja uuden Pavillon-tavaratolon edustalla. Alla olevat kolmoset loistivat ihan muuten vain eräässä pimeässä kulmassa.

Minkäs näistä ottaisit suojelusenkeliksesi?

Cameronin ylämaat

Siirtomaiden aikaan maita isännöivät siirtomaaherrat perustivat ns. "hillstations" ylämaiden viileämmille alueille itselleen lomapaikoiksi ja samalla tekivät siellä bisnestäkin ja raivuttivat maata esim. tee- tai mansikkaviljelyksilleen. Yksi tällainen on Malesiassa Cameron Highlands, jonka englantilaista charmia ollaan kovaa kyytiä pilaamassa valtavilla hotellikomplekseilla. Kuvista päätellen toinen, Genting Highlands ollaan jo pilattu tekemällä siitä jonkinlainen pelikasino- ja Mickey Mouse-alue. Sinne en edes yritä mennä.

Cameronin ylämaille menin.

Englantilaisen kartografi William Cameronin mukaan nimitetty alue on 150 km Kuala Lumpurista pohjoiseen. Alamaaston kostean ja kuuman ilman jälkeen, Cameron Highlandin monta astetta viileämpi ilmasto ja mukava tuuli oli tervetullutta vaihtelua. Auton ilmastoinnin saattoi sulkea ja avata auton ikkunat. Kävelyretket teeviljelmillä ja kylissä tekivät hyvää sekä sielulle että ruumiille. Aurinkokin paistoi eikä sateesta ollut tietoakaan.

Näimme vain yhden mansikkapaikan ja löysin vain yhden rasian mansikoita ja nekään eivät vetäneet alkuunkaan vertoja suomalaisille . Mutta mansikka-aiheista krääsää oli kyllä tarjolla joka puodissa.

Matkan varrelle osui myös pienempiä ja suurempia vesiputouksia. Tässä yksi suuremmista.

Pienen teetehtaankin näimme, mutta tänään siellä ei ollut esitystä ja saimme katsella lasin takaa teelehtien kiertoa suuriin säkkeihin valmiina teenä. En maistanut.

Malesialainen tee juodaan kotimaassa eikä sitä viedä muualle.

Ennen englantilaisia aluetta asuttivat melkoisen tummaihoiset orang aslit (=alkuperäiset ihmiset), joiden jälkeläisiä yritetään nyt kovasti sivistää muiden malesialaisten rinnalla.

Pysähdyimme matkalla eräässä bambukylässä ja Aslam esitteli meidät paikalle tulleelle miehelle, joka osoittautui olevan yhteisön vanhin ja yhdyskunnan isä ja isoisä. Aslam pyysi miestä kertomaan elämästään ja orang asli kulttuurista. Meidät kutsuttiin ystävällisesti sisään bambutaloon, jossa perhe oli juuri aterialla (riisiä). Me juttelimme ja perheen naiset ja lapset jatkoivat ateriaansa.

Mies oli nimeltään Baha, 71-vuotias, vaimonsa 63 ja heillä oli 10 lasta yhteensä, joista osa oli jäänyt paikalle, mennyt naimisiin ja rakentanut oman majansa siihen vierellä ja lapsia tuli kuin kananpoikia, oli tyttären lisäys. Osa pojista oli mennyt Kuala Lumpuriin. Jostakin oli tullut poliisi, jostakin lentäjä ja kaikki olivat Bahan mukaan kunnon kansalaisia.

Bahakin oli nuoruudessaan käyttänyt vain lannevaatetta, kulkenut viidakossa metsästäen sellaisella parimetrisellä puhallusputkella, joka lennättää myrkkynuolia saaliseen. Vieläkin pojat silloin tällöin metsästävät kuten Baha. Ja viidakkohan on vieressä, vaikka eläimet eivät aivan tien läheisyydessä liikukaan. Myrkkynuolen ja puhallusputken esittelyä.

Elinkeinonsa tämä kuten muutkin orang asli perheet saavat edelleenkin viidakosta. Heillä ja vain heillä on lupa kerätä esimerkiksi banaanit ja muut villit hedelmät viidakosta ja myydä ne. Heillä on mehiläisiä, joiden hunajaa he myyvät myös, tekevät erilaisia mehuja ym. Mikäli ymmärsin oikein Aslamin käännöksestä he saavat viljellä vihanneksia myytäväksi vain valtion suunnitelmien mukaan, mutta valtio on hyvin halukas auttamaan heitä kaikissa heidän yrityksissään.

Ainakin Baha oli elämäänsä ja valtion apuun tyytyväinen eikä hänellä ollut ainakaan näin "julkisesti" sellaista tunnetta, että heitä kohdeltaisiin huonosti.

Joskus monta vuotta sitten oli lähistölle tullut korealaisia nunnia, jotka olivat kertoneet, kuinka väärin Bahan ja muiden orang aslien animistinen uskonto oli ja he olivat uskoneet ja kääntyneet kristinuskoon. Enpä usko kuitenkaan, että heidän tapansa ovat jääneet unhoon, vaan tuntuu siltä näin maailmaa kiertäneenä ja muitakin animistikäännynnäisiä tavanneena, että he sekoittavat sekä kristinuskon että omat vanhat tapansa sopivasti keskenään enkä itse näe siinä mitään pahaa. Mielestäni ainakin yksi heidän tavoistaan on hyvin kaunis: esi-isien muistaminen ja henkien mukanapito yhteiselämässä (vain muistoissa ja mielessä, niin kauan kuin muumioita ei tuoda sohvalle istumaan).

Matkalla ostettiin vähän paikkakunnan erikoisuuksia maistettavaksi.

Näissä ruskeissa pienissä hedelmissä oli kivanmakuinen valkoinen sisus, jota oli mukava lutkutella suussa mutta vaikkea irroittaa siemenestään. Sanoivat sen aika pehmeän siemenen pureskelun olevan terveellistä varsinkin jos on korkea verenpaine. Kääk....se oli hirveän makuinen ja meni koko valkean hedelmälihan autuus hukkaan

Erikoisen makuisia noin metrin mittaisia papuja. Koko pötköä en millään jaksanut syödä. Jos pavun keittää, voi sen kokonaan.

Ostoskierros uusiksi

Lastenvaatteita.Ei ostettu kuitenkaan näitä.

Aiottiin yllättää perheet ja ottaa pikkupikku tatuoinnit, mutta ei löytynyt sopivaa kuvioita..

Sade yllätti. Ainakaan kolmeen päivään ei olekaan satanut. Eikä tämäkään kauaa kestänyt.

Tavaraa tästä kaupungista kyllä löytyy ja tuntuu siltä, että täkäläisten mieliharrastus onkin juuri shoppaileminen. Kaupat ovat aina täynnä. Iltaisin ei ainakaan mihinkään China-towniin tai Little Indiaan kannata mennä, sillä sekaan tuskin mahtuu. Myyjät eivät väsy hymyilemään ja vaikka et mitään ostaisikaan, hymy ja ystävällisyys ovat silti herkässä.

Enimmäkseen ostin kankaita, esimerkiksi sarikangasta verhoiksi siihen kotiin mitä minulla ei ole. Eeva veti kiireesti pois kun aloin ostaa verhoja kylpyhuoneen ja keittiön ikkunoihin - niihin, joita minulle ei myöskään ole.

Jonkun kietaisuhameen löysin rantoja silmälläpitäen ja sellaisia kivoja pullon (esim. viinipullon) päällisiä. Nyt ihmettelette, että mitäs ne ovat.

Tässä:Muutama pashminahuivikin pääsi mukaani. Onko kellä kiinnostusta, maksavat alle 10 euroa? Ilmoittakaa väritoive niin yritän tuoda mukanani. Itse ostin valkean, beessin ja punaisen, ainakin näin aluksi.

Huomenna on aivan toisenlainen ohjelma. Menen Aslamin kanssa Cameron Highlandille katsomaan mitä englantilaiset saivat muinoin aikaan noilla viileämmillä vuorialueilla. Ainakin valtavia teenviljelysalueita siellä tulee olemaan.