Olen miettinyt sanaa ystävä ja olen joutunut panemaan ystäväjärjestystäni uuteen uskoon. Ystävä -sana on liian helppo sana, sukua sanalle rakkaus, jota sitäkin käytetään väärin. Ns. ystäviä, ystäviä eri tilanteissa on enemmän kuin näitä todellisia. Heitä tulee ja menee. Ja menkööt.
Muuan, kauan sitten sanoi, että on rasittavaa pitää yksipuolisesti ystävyyttä pystyssä, olla aina se, joka ottaa yhteyttä "ystävään". Tämä ystävyys jäi tuttavuuden tasolle, sillä tarpeeksi kiinnostavaa molemminpuolista halua ystävyyteen tai yhteisiä asioita, jotka olisivat johtaneet syvempään ystävyyteen ei ollut. Näin käy usein. Ystävyys punnitaan. Kun se jää liian köykäiseksi se jää.
Joskus ajankohta ei ole edes otollinen jollekin ystävyydelle, vaikka maaperä olisikin otollinen. Se saattaa jäädä kytemään ja voi sitten herätä yhtäkkiä. Tämä pätenee myös miehen ja naisen ystävyydelle, joka yhtäkkiä saattaakin olla enemmän.
Aikansa kutakin, sanoi äitini ja vihasin tätä lausetta, sillä mielestäni se osoitti ailahtelevaisuutta. Joskus on ystävyydenkin aika mennä. Joku meistä muuttuu ja kasvaa eri suuntaan, mitään yhteistä ei enää olekaan. Ja varsinkin, jos se alkaa tuntua yksipuoliselta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti