Eläköön ystävyys

Kaipaan vapautta, vuoriston tuulta, mereltä nousevaa utua,

kaipaan auringonlaskun punertavaa kajoa,

ystäviäni ja yhteisiä hetkiämme.

Näin on sanonut joku muu jo ennen minua ja yhdyn hänen ajatukseensa.

Ehkä juuri se osa Perun elämääni ilman hyviä ystäviä oli yksi syy miksi halusin pois.

Ystävien kanssa puhutaan samaa kieltä, nauretaan samoille asioille. Ystäville ei tarvitse selittää vivahteita, usein katsekin kertoo ajatukset. Uusien tuttavien kanssa ei ole samoja muistoja ja yhteistä menneisyyttä.

Ashley kysyi juuri pari päivää sitten, että miten tullaan ystäviksi.

Hitaasti, haistelemalla ja nuuskimalla, selitin. Ja kesyttämällä.

" Kettu vaikeni ja katseli kauan pikku prinssiä.

- Ole hyvä…kesytä minut! se sanoi.

- Kyllähän minä mielelläni, pikku prinssi vastasi, mutta minulla ei ole paljon aikaa. Minun täytyy löytää ystäviä ja oppia tuntemaan paljon asioita.

- Ei voi tuntea muuta kuin sen, minkä itse on kesyttänyt, kettu sanoi. Ihmisillä ei ole enää aikaa tuntea mitään. He ostavat kaupoista valmiiksi tehtyjä tavaroita. Mutta kun kaupoissa ei myydä ystäviä, niin ei ihmisillä enää niitä ole. Kesytä minut, jos kerran haluat ystävän!”

Tapasimme Katrin luona, Ritva, Ainomaria, Leena ja minä.

Riemukas oli kohtaaminen ja pulinaa riitti, kun monen kuukauden asiat piti käydä parissa tunnissa läpi. Katri parka joutui vain hääräämään keittiössä pitäessään huolta että taivaallista hapankaalia ja lihoja riitti. Elämäni ensimmäiset hapankaalit, mutta takuulla ei viimeiset. Katri se osaa.....

Ystävät ovat kuin lyhdyt polkumme varrella. Matka ei lyhene, mutta tie on valoisampaa kulkea.

Näihin kirkkaisiin lyhtypylväisiin lasken tietysti mukaan kaikkein vanhimmat ystäväni, Sadun ja Liisan, joiden kanssa ollaan leikitty/rähisty/eletty monet unohtumattomat hetket melkein kehdosta lähtien.

On olemassa näiden uusien aikojenkin ihmisiä, jotka tupsahtavat elämään kesken kaiken, melkein huomaamatta ja muuttuvat hiljalleen ystäviksi. Eläköön ystävyys...