Sulawesin saarella

Ei tama ihan sulaa vetta ole koko ajan ollut, paitsi mita iholla. Mutta kylla sadettakin on paivittain saatu, joskus oikein kaatamalla, mutta meilla on ollut onnea, aina silloin olemme olleet sisalla jossakin. Paitsi Rantapaon kaupungissa, toraja/heimon asuinsijoilla vuorilla hotellihuoneeni keskilattialla oli aina sateen jalkeen latakko, jossa sai huuhdella jalkojaan.

Se toraja-heimoon tutustuminen oli melkoinen elamys, josta tulen kertomaan yksityiskohtaisesti, kunhan paasen omalle koneelleni Penangissa ja aen ja oen aarille. He ovat kuuluiisa nykyan ennen kaikkea eriskummallisista hautajaisesseremonioistaan  kaikkine puhvelin- ynna sikojen ynna muine uhreineen. Siita sitten myohemmin.

Purjehdusmatka Molukkien ja Papuan saarille oli myos jotain josta tulen  kertomaan enemman. Nyt, kun kuvieni mitta tassa blogissa on taynna, on mietittava miten jatkan. Ehka vaihdun paronittareksi.

Huomenna lennan Balille ja sielta Ita-Timorin Diliin. Kohtaus kahdeksan vuoden jalkeen. Heilla oli niin suuret toiveet itsenaisyydesta. Toivon sydamestani, etta olosuhteet olisivat parantuneet. Ajattelen nyt, etta jos nyt on taloudellinen ahdinko, niin ennen itsenaisyytta oli seka taloudellinen etta henkinen.
Olen jannittynyt...

Kuvatonta tekstiä

Pitäisi ostaa lisää kuvatilaa ja kaipa ostankin, kunhan ehdin.

Sitä ennen kuitenkin tietoa viime aikojen liikkeistäni. Heiluttu on. Aina vaihtelevalla joukolla.
Asunnon kolme tämänhetkistä asukasta yleensä yhdessä, mutta usein myös Helen ja Goh suurella autollaan viemässä ja tuomassa.
Gurney Plazan tavaratalo on opiskeltu tarkkaan taas ja sieltä on selkä vinossa kannettu tavaraa vähän jokaisen pakaasiin. Minunkin, vaikka vannon joka muovipussin kohdalla, että tämä on viimeinen kassi jonka kannan kotiin.
A propos muovit. Penang on julistautunut muovin viholliseksi ja kaupoissa on kielletty jakamasta enää muovipusseja asiakkaille ilmaiseksi. Tähän asti niitä heitettiin melkein perään, tai amelkein joka pikku porkkanalle annettiin oma pussi.
 Asiakkaille suositellaan omaa  kassia ja yhdyn innokkaasti näihin suosituksiin, haluten olla mahdollisimman luontoystävällinen minäkin.

Me kolme naista olemme pakkailemassa taas laukkujamme. Mari matkustaa lauantaina Helenin ja Gohn kanssa Malakan kautta Kuala Lumpuriin ja lentää sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kotiin.
Jeannette ja minä lennämme lauantaina Balille, josta matka jatkuu Amboniin, jossa taas alamme purjehdusseikkailumme Papuan ja Molukkien saaristossa.

Tänään seikkailimme Penang Hilliltä viidakon halki alas. Jeannette, josta on hauska seikkailla edellä ja omia teitään, ei löytänytkään meitä enää emmekä me häntä. Hänet noukki  sitten joku ystävällinen moottoripyöräilijä Air Itamin kaupunginosasta eli kamalan kaukaa ja toi neljällä ringgitillä ( 1euro!)  koko saaren halki kotiin johon hän saapui pari minuuttia meidän jälkeemme. Mehän tosin kävimme sen jälkeen kun  olimme luopunueet hänen löytämisestään ja kun tiesimme että hänellä olisi kyllä reilusti rahaa taksiin, parissa todella kauniissa temppelissä sekä aivan fantastisessa kylässä Penang Hillin juurella. Todellisia löytöjä ne.

Huomenna odotamme vieraita, Ossin tytär, jota en ole vielä koskaan tavannut, on tulossa pika-pikavierailulle Langkawilta. Mukavaa, vahinko vain, että heillä eikä oikein minullakaan ole paljon aikaa...

Taiwan ynnä muuta taiwaallista

Pitipä opiskella uudelleen Taiwanin historiaa, kun sinne kerran tuli mentyä.
Elikkä:
Taiwan on entiseltä nimeltään Formosa, mikä on sinne aikoinaan eksyneiden portugalilaisten antama nimi ja tarkoittaa kaunista.

Saarelle alkoi ilmestyä ensimmäisiä ihmisiä, polynesialaisia ja malaijeja noin 4000 vuotta sitten.
500-luvulla sen keksivät kiinalaiset ja v. 1430 Ming-dynastian yhteydessä se liitettiin Kiinaan.
1500-luvulla portugalilaiset kävivät kauppaa saarella, mutta eivät asuttaneet sitä.

 Wikipediasta:
1624 Hollannin Itä-Intian kauppakomppania, jonka tukikohta oli Bataviassa Jaavan saarella nykyisessä Indonesiassa, perusti saaren maaperälle ensimmäisen eurooppalaistyylisen asutuksen ja hallinnon, josta nykyisen Taiwanin poliittinen historia sai alkunsa  Ming-dynastian kukistuminen mantsujen hyökkäyksestä synnytti suuren pakolaisvirran mantereelta Taiwaniin vuonna 1644.[1]

Kiinalaisen Ming-dynastian aikana Fujianin joukot löivät hollantilaiset ja valtasivat saaren vuonna 1662. Heitä johti fujianilaisen merirosvokauppiaan ja japanilaisen samurain tyttären poika Koxinga   joka perusti saarelle Tungningin kuningaskunnan. Mantsujen valtakunta jatkoi laajenemistaan, ja Koxingan yrityksistä huolimatta Taiwan siirtyi heidän haltuunsa 1683. Saari sulkeutui ulkomaailmalta, mutta kiinalaisten uudisasutus kiihtyi 1800-luvun lopulla, ja saaresta tuli tärkeä sokerin ja riisin viejä mantereelle.[1]
Vuonna 1895 Kiina hävisi Taiwanin sodassa Japanille. Ennen japanilaisten saapumista saarelle, Taiwan oli hetken aikaa itsenäinen tasavalta. Taiwan siirtyi takaisin Kiinalle toisen maailmansodan jälkeen. 1949 lähes kaksi miljoonaa tasavallan kannattajaa pakeni Taiwanille kommunistien voitettua vallankumoussodan Kiinassa.
Eli
Kiinan sisällissodan (1926–1949) aikana Tschian kai-schek yritti tuhota kommunistit, mutta epäonnistui lopulta ja joutui luovuttamaan vallan kommunisteille ja Mao Zedongille. Hän pakeni joukkojensa kanssa Taiwanin saarelle. 1. maaliskuuta 1950 Tšiangi Kai-šekistä tuli Kiinan tasavallan presidentti. Hän hallitsi Taiwania loppuikänsä Kiinan tasavallan presidenttinä.

Taiwan on siis virallisesti Kiinan tasavalta, joka katsoo, että Manner-Kiina eli Kiinan Kansantasavalta kuuluu sille, kun taas Kiinan Kansantasavalta katsoo, että Taiwan, eli Kiinan tasavalta kuuluu sille.
Vähän monimutkaista, mutta älkäämme kantako murhetta siitä vaan odotellaan kaikessa rauhassa miten he sopivat  asiat keskenään.

Joka tapauksessa Taiwan on ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen saari,  melkein Japanin tasoa. Taipei on kaunis ja hyvinhoidettu melkein kolmen miljoonan ihmisen asuttama pääkaupunki. Siellä on se yhteen aikaan maailman korkein tornikin, Taipei101 nimeltään.

torni ulkoa

   

tornin sisältä, valtava ostoskeskus ja kymmeniä ravinteleita

                                                                torni ja kuutamo

Kiersimme saarta 9 mukavan kiinalaisen ja opas Danin kanssa neljä päivää. Nopealla "bullet-junalla" kiidettiin Taichungin kaupunkiin ja sieltä bussilla Pulin kaupunkiin, jossa on Sun Moon Lake upeine temppeleineen. Ilma oli utuinen ja aikamoisen kylmä. Kun tullaan esim. Penangista eikä edes omisteta turkiksia ja villahousuja,  oli puettava päälle kaikki mikä vähänkin tuntui lämpimämmältä kuin normaalit penang-vaatteet. Toisin sanoen, se yhden dollarin "Hanoi-takki" kahden vuoden takaa ja pumpulinen villatakki. Kyllä pärjäsi, vaikka vähän värisyttikin.

        Seuraavana päivänä matkattiin Tainanin kaupunkiin, jossa oli sille merirosvon pojalle, Koxingalle omistettu muistopaikka. Kuvassa oikealla Koxingan patsas, sen merirosvon pojan.   Häntä juhlitaan todellisena Taiwanin sankarina Chian kai-tschekin ja Sun Yat Sanin lisäksi.
 Saattaa olla että nämä temppelten nimet menevät vähän sekaisin, kun nähtiin niin monta, mutta ainakin joku oli Wen-Wu temppeli ja joku toinen oli Tse En Pagoda ja sitten oli vielä Holy Monk Shrine.

                              Ken tästä käy, hän suuren onnen löytää, luki jossain tämän oven lähellä.
                              Piti yrittää...(odottelen innolla).

Eräässä taiwaallisen kauniissa ja hyvässä ravintolassa

Ruoka, jota pienelle ryhmällemme tarjottiin, oli joka ainoassa paikassa varmasti sitä parasta ja tyypillisintä. Nautimme joka chopstickillisestä (syömäpuikollisesta).

Kaoshiung-kaupungin nightmarketin erikoisuuksia

Kiersimme koko saaren, pohjoisesta etelään lännen kautta ja etelästä idän kautta takaisin pohjoiseen

Taipingiin.

Matkatoverit olivat  miellyttäviä kiinalaisia, kiva pariskunta poikansa kanssa Singaporesta, Vietnamista pakolaisena v. 1975 Amerikkaan karannut pariskunta, Kaliforniassa asuva mutta Taiwanista kotoisin oleva kiinalaisäiti 7-vuotiaan ilopilkku tyttärensä kanssa ja todella sympaattinen vanhempi pariskunta Houstonista, Texasista, joilla on bisneksia ja poika Shanghaissa ja jotka haluavat nyt loppuvuosinaan matkustella niin paljon kuin mahdollista.

Mitä etelämmäksi tultiin, sitä mukavemmaksi ilmakin muuttui ja Hanoitakki haudattiin laukun pohjalle.

Osa paluumatkaa ajettiin bussilla, käytiin Tarokon upeassa luonnonsuojelupuistossa mahtavine kanjoneineen ym.

Picasan kuvaohjelma väittää kesken kaiken, että olen käyttänyt nyt 1GB tilan kuvistani enkä saa enää kuvia tähän. Huh...Olisivat varoittaneet niin olisin ollut säästäväisempi. Yritin poistaa joitakin ja lisätä ns. "tärkeämpiä" niiden tilalle, mutta ei onnistu. No, parhaat kuvat jäivät nyt näyttämättä ainakin siihen saakka kunnes keksin mitä nyt sitten tehdään.

Taipeissa asuimme taas samassa hotellissa kuin tullessakin, Pacific Business Hotellissa herkkuaamiaisineen. 

Teimme järjestetyn kiertoajelun kaupungissa ja näimme pari mielenkiintoista kohdetta, kuten esim. valtavan Tshiang kai-tschekin mausoleumin ja Taiwanin vallankumouksen kunniaksi rakennetun kehitelmän, jossa Tshian kai-tschek istuu keskellä tyhjää salia reippaasti todellisuutta suurempana  kivipatsaana ja jonka edessä sotilaalliset jämptit vahdinvaihdot tapahtuvat tunnittain.

Minulle mielenkiintoisempi nähtävyys oli Sun Yat-senin mausoleumi, (jossa Sun Yat-sen tosin ei ole haudattuna) ei mitenkään rakennuksen takia, vaan itse Sun Yat-senin tähden. Hänhän oli Tschiang kai-tschekin kaveri ja heidän vaimonsa (yksi Sunin vaimoista) olivat sisaruksia, kristittyjä, joiden vaikutuksesta kaveruksetkin ryhtyivät kristityiksi.

Sun Yat Seniä sanotaan Kiinan valtakunnan isäksi tai edelläkävijäksi.  Hän vietti jonkun vuoden nuoruudessaan Hawaiilla veljensä luona ja sai siellä demokratiakärpäsen pureman ja idean Kiinan vapauttamisesta korruptioituneesta keisarivallasta.

Penangissa on muutama hänen taloistaan, hänhän kävi noilla varojenkeruumatkoillaan täälläkin ja täältä käsin järjesteli vallankumoustaan.

Ken haluaa tietää lisää, hän katsokoon vaikka Wikipediasta Sun Yat-senin elämänhistoriaa.

Viimeinen iltamme Taipeissa oli se hauskin ilta.

Menimme syömään kaupungille ja tutkiessamme ulkoapäin erään ravintolan ruokalistaa, sisältä huiskutettiin innokkaasti, että tulkaa tänne, täällä on tilaa ja sinne sitten mentiin. Jouduimme keskelle ns. business-illallista, jossa oli kaksi naista ja neljä miestä. Yksi naisista oli Peggy, joka hoitaa sveitsiläisen Rieter-firman taiwanilaisia asioita ja oli kutsunut illalliselle muutamia Rieterin kauppoihin osallisina olevia, esim. erään lentoyhtiön cargo-pomon. Muista ei oikein saatu selvää.

Syötiin ankkaa, lammasta, kalaa ym ja juotiin olutta (siis minäkin).

Sitten Peggy ja "pojat" halusivat viedä meidät taiwanilaiseen karaokeen ja tietysti menimme. Se toinen nainen miehineen meni omille teilleen.

Jos Picasa nyt ei olisi pannut välejään poikki kanssani, saisitte siitäkin illasta kuvia. Sitä kuvaa, jossa olen poski poskea vasten sen cargo-miehen kanssa, en kyllä näyttäisi.

Siis, Peggy ja pojat lauloivat karaokea, Jeannettea ja minua pyöritettiin parketilla  ja taas meillä kaikilla oli niin mukavaa.

Ainoa huono puoli koko jutussa oli se, ettei kukaan muu heistä osannut englantia kuin Peggy. Keskustelut jäivät yritystahoille ja kun pojat lauloivat korvaan tai mikrofoniin, oli oltava sen näköinen että ai kun ihana laulu ja kosteat silmät kertoivat herkistä tunteista joihin oli hymyllä vastattava.

Muuan heistä hoki koko illan: happy day today. Olimme Peggyn mukaan miesten ensimmäiset ulkolaiskontaktit. Itse Peggy on käynyt jo monta kertaa Sveitsissä ja tuntee muutakin Eurooppaa.

Meillä oli aamulla aikaisin kotilento ja miehillä työpäivä, joten jossain vaiheessa cargo-mies tilasi taksin ja heitti meidät hotelliin. Sinne katosi hän, vilkuttaen.

Tämä oli siis matka Taiwanille.

 

 

Suomitalven iloja/ko?

Tämän sain ja lähetän teille, rakkaat suomisiskot ja -veljet:


OTE TALVIPÄIVÄKIRJAST

Marraskuu 20.
Lunta satta. Lumi o sit kaunist. Luanto tule kaunii valkoseks ja miäli
piristyy, ku ei ol enä niim pimiää. Mää tei vaimol ja
itelleni kuuma rommitoti ja me istutti ikkuna ääre kattoma hiutaleitte
leijumist maaha. Tosi kaunist.

Marraskuu 21.
Mää heräsi ja kattosi akkunast ulos. Koko maisemam peitti uusi
puhtavalkone lumi. Hiano näky. Jokasel puul ja penssal o valkone kaapu.
Mää tei talven ensmäiset lumityät ja nauti joka kolallisest. Mää
kolasi sekä piha et jalkakäytävä. Myähemmi päiväl teknise
virasto aura auras tiä ja tyäns lume porti ette. Kuljettaja naureskel
mul ja vilkutti. Määki vilkuti hänel ja kolasi porti erusta taas auki.

Marraskuu 22.
Viime yän sato vaja 15 sentti lunt ja pakkast o pari astet.
Pihakoivuist katkes muutama oksa lumem painost. Mää tei lumityä ja
taas ku mää sai tyäv valmiks, tul aura-auto. Lumi ol täl kertta ruskanharmat.

Marraskuu 23.
Sää lauhtus, lumi suli sohjoks, ja se jäätys liukkaks, ku pakkane taas
laski. Kaatusin perssellen jalkkäytäväl. 22 euro
poliklinikkamaksu, mut onneks mittä ei ollu poikki. Sääennustus lupas lissä lunt.

Marraskuu 24.
Yhä kylmä. Mää myi vaimo auto ja osti maasturi, et hää päässe töihi.
Auto liukus kuitenki päi kairet ja oikkia etukulma men aika pahaste
kassa. Viime yän sato reilu 15 sentti lunta. Molemma auto ova iha
sualas ja kuras. Tiaros lumitöit tänämpä. Se perkele aura ajo meijä ohitte kaks kertta.

Marraskuu 25.
10 astet pakkast. Lissä tota perhana lunt. Pihal ei ol yhtä
puut tai pensast, mikä ei olsis vahinkoittunu. Sähkö ol poikki
melkke koko yä. Mää yriti pittä talo lämpimänä kynttilöil ja pensalämmittimel, joka
kylläki roiskas hiuka yli, syttys tule ja ol poltta koko talo. Mää sai
onneks matol tukahrutettu liäki, mut mää sai ite toise aste
palovammoi kässisän ja silmäripse ja kulmakarva palova. Auto karkas
käsist matkal poliklinikal ja hajosi lunastuskuntto.

Marraskuu 26.
Tota vitunperkele valkost paska tule koko aja. Kaik perkele vaatte
pitäsis olla pääl, jos halu käyrä postlaatikol. Jos mää saa
kässisän sen saatanan kusipää, mikä aja tota aura-auto, niin mää revi silt
syräme rinnast. Se o varma kulmantaka kytikses ja orotta,
ku mää saa jalkakäytävä puhtaks! Sähkö ova viäl pois. Vesijohto jäätys
ja näyttä silt, ettei katto kestä lume paino.

Marraskuu 27.
Saatana, 12 perkelee sentti uut vitu lunt ja vitu ränttä ja vitu jäät,
ja herra yksin tiättä mitä paska sitä taivast viime yän tul.
Mää yriti ossu aura-auto kuljettaja jäähakul, mut see pääs pakko.
Vaimo jätti mun. Tepsi o liigas vikan. Auto ei lähre käyntti. Mää luule, et must o
tulos lumisokkia. Emmää pysty liikuttama varppaitan. En ol nähny
aurinkko montte viikko. Ennusteis luvata lissä lunt. Viima tekke ilma purevaks.
Perkele, mää muuta Espanjaa. Vitutta nii perkeleste!Saatana lumi jakoko talvi.

Palasin Kuala Lumpurista Jeannette mukanani ja kun plarasin vähäsen tietokonettani keksin, että tälle sivullehan voi vaikka piirtääkin.

No jopas....tais mennä pasmat sekaisin. Tuon Funglainhan piti tulla vasta Krathongin jälkeen. Kunpa joskus oppisi kunnolla kirjoittamaan ja tekemään edes tätä blogia.

Loy Krathong-juhla

Thai-kalenterin kahdennentoista kuukauden täydenkuun aikana juhlittiin Penangissakin ns. synneistä ja pahoista ajatuksista pääsemisen ja uusien toiveiden juhlaa.

Jotkut olivat valmistaneet itse krathongin, mutta suurin osa osti sen paikanpäältä

Kotini lähellä on thai-temppeli, ns. Makaavan Buddhan temppeli, jonka alueelle oli kerääntynyt tuhatkunta ihmistä ohjelmalliseen iltaan.

Temppelin edessä ja sisällä pöydät notkuivat lootuksen kukan muotoisia polystyreenipohjiin rakennettuja krathongeja, joiden sisälle oli asetettu kynttilä. Koristeena banaaninlehtiä, värikästä paperia, karamellejä, kukkia ja suitsukkeita

Odotettiin iltaa,  kunniavieraiden tuloa ja ohjelmien päättymistä, ennen kuin se todellinen tapahtuma saattoi alkaa. 

o

                                             Sen jälkeen kun pääkrathong oli sytytetty

                                           rukoukset ja siunaukset munkkien kanssa suoritettu
                                          saattoikin matka kohti päätapahtumaa alkaa

upeat, tiikerinkuvatuksen vetämät vaunut lähtivät liikkeelle, sisällä istui muutama kaunotar, joiden funktiosta en päässyt selville

munkit ja tavallinen rahvas sekä minä seurasivat jalkaisin perässä kohti Gurney Driveä, läheistä katua, jossa minäkin asun ja jossa kratohongit laskettaisiin mereen

krathongien kynttilät sytytetään

ja sitten jonoon ja kohti rantavettä

Sinne ne lasketaan ja toivotaan että menneet pahat huuhtoutuisivat pois ja krathongin mukana Veden Jumalatterelle lähetetyt toiveet hyvistä tulevista asioista toteutuisivat

Tämä alkuaan thaimaalainen  vuoden pääjuhla on  mieluusti adoptoitu Malesiassakin eikä siinä ole mukana pelkästään thaimaalaisia, vaan moneen uskontokuntaan kuuluvia.

Viime vuonna olin samantapaisessa intialaisten hindujuhlassa, jossa oli useita kymmeniä tuhansia ihmisiä.Tarkoitus oli heilläkin sama, he kutsuivat sitä vain eri nimellä. Kunpa nyt vain muistaisi että millä !!

Pieni Funglai, yllätys viidakossa

Olinpa kävelyllä viidakossa.

Ennen luulin, ettei ole ihmeellisempää paikkaa kuin suomalaiset metsät, joita olen aina rakastanut palavasti. Sitten keksin vuoristot, vedet, aavikot ja nyt viimeisin rakkauteni ovat nämä ihmeelliset viidakot. Toisin sanoen, luontoni alkaa olla täydellinen; olen kohdannut - vaikkakin pintapuolisesti - monet sen elementit ja tulen aina vain vakuuttuneemmaksi luonnon kauneudesta ja ihmeellisyydestä.

Siis, kuljeskelin viidakossa mantereen puolella, jossain Butterworthin takana.
Ohitin betonisen lintutalon, sellaisen josta huomasi, että se oli vain noita linnunpesiä varten rakennettu.  Sen ympärillä oli siipien suhinaa ja kova liikenne.

Kuvassa tuskin näkyy siellä täällä seinän pieniä reikiä joista linnut kulkevat pesilleen. Rakennuksen koosta päätellen erittäin lukratiivinen bisnes omistajalleen.

Tie kapeni ja rakennukset loppuivat. Viidakko alkoi ja polku, jota kuljin, oli sateen jäljeltä märkä ja kurainen ja joistakin lehmän lantakasoista päätellen en ollut siellä näiden päivien ensimmäinen kulkijakaan.
Kookospalmut kohosivat korkeina ympärilläni ja maa oli täynnä puoliksi mädäntyneitä, palmuista pudonneita kookospähkinöitä. Lehtiroskaa, suuria palmunoksia, joiden yli sai kiipeillä.

Olin keskellä mitä upeinta palmumetsää. Runkoja pitkin kiipeili monenlaista aluskasvillisuutta ja loisyrittäjää.
Tuijotin taivaalle, tuijotin maahan ja puiden runkoihin. Hengitin vihreää ilmaa ja vedin  vehreyttä sisälleni täysin siemauksin. Tämä oli rauhaaa, linnunlaulua ja hiljaisuutta.

Kuljin eteenpäin, en pitkällekään, kun näin jotain outoa.

Valkoisia haikaroita, jotka seisoivat liikkumatta jossain edessäpäin.
Siinä vieressä rakennuksen kattoa.
Lähemmäs.

Mikä yllätys! Kivinen "puutarha" ja rakennus!

Varovasti vielä lähemmäs.

                                   

Paikalla ei tuntunut olevan ketään, siispä rohkeasti  sisään katsomaan mitä sieltä löytyy.

Alttari ja suuri kivi johon on hakattu kiinalaista tekstiä.

Pöytä, jolla oli vielä äsketteäisen käytön merkkejä. Uuni.

Suurten kivien välissä oli rappuset jotka veivät jännittävään luolaan.

                                                             Uhrialttareita eri jumalille.                       

           

Jossakin oli vielä jäänyt huomaamatta kivi, johon oli kaiverrettu tämä teksti.

Kun palasin samaa tietä kun tulinkin, pysäytin erään vastaantulijan ja kyselin häneltä paikan historiaa.Hän kohautti olkiaan ja sanoi, että jotkut haksahtaneet käyvät siellä kysymässä jumalilta lottovoittonumeroita.

Enempää hän ei tiennyt tai ei suostunut kertomaan.

  Kotona kerroin Goh'lle löydöstäni ja valokuvia tutkittuaa  hän oli saanut kiviin hakatuista teksteistä seuraavanlaista tietoa.

Tuo viimeinen kivi kertoi paikan nimen olevan Pieni Funglai. Funglai tarkoittaa paikkaa jossa Buddha elää.

Johonkin kiveen oli kirjoitettu vuosiluku 1879 ja kirjoittaja kertoi olevansa herra Ong Chi Wah, 1.80 cm pitkä ja  olleensa tärkeä henkilö Kiinassa Qing-dynastiassa mutta lähteneensä dynastian julmuuden takia pois.

Hän kirjoittaa vielä jotain tähän tapaan, vapaasti ja Goh'n englannista kääntäen:

- Nyt on helmi-maaliskuuta. Kello on 4 iltapäivällä kun tätä kirjoitan. Ilma on viileätä. Minulla on 3-4 ystävää ympärilläni ja keskustelemme hyvistä asioista. Neuvon heitä olemaan tekemättä vaikeuksia sosiaalisessa kanssakäymisessä kun tästä vielä vanhenemme.

Jossakin toisessa kivessä sama henkilö kertoi luonnosta ympärillään.

- Nyt on toukokuu. Ympärilläni on pieni puutarha ja olen pienellä kukkulalla. Joskus tänne lentää haikaroita, joskus pieni susi tulee meitä tervehtimään. Meillä on raikasta vettä, sillä monta pientä puroa on lähellämme. Täällä on rauhallista ja hyvä olla.

Goh'n mukaan herra Ong Chi Wah on mahdollisesti  pakomatkallaan Kiinasta löytänyt ystävineen tyyssijan tästä paikasta, johon mieltyivät ja jäivät.

Löysin vielä aikani nuuskittuani kaivonpaikan lintupatsaiden välistä sekä vähän edempänä talon rauniot, jotka olivat villi luonto oli piilottanut.

Jonnekin Funglain katolle johti kiviset portaat ja olisin mielelläni kiivennyt sinne, mutta askelmia puuttui ja nekin askelmat, jotka olivat, olivat niin puiden juurten ja kasvien peitossa, etten uskaltanut  lähteä könyämään ylöspäin. 

Verhot

Ja miten kävikään! Kun tulin kotiin urheilemasta, kiikkuivat verhot makuuhuoneessa, puolitangossa. Kun eivät oikein riittäneet koko leveydeltä, oli toinen virallisista verhoista kivasti avattu siihen tyhän eteen.
. Jotta näin meillä.
Sitten vasta aion vähän hätkähtää, kun tulee uusia huonekaluja tai vanhoja lähtee. Nyt hymyilen ja kiitän.
On kai tämä paljon säädyllisempää näin ja malesialaisittain  ok.
(Olkoot nyt vähän aikaa.)

Madon

Ihana ihana Madon, indonesialainen hyvä hengettäreni, joka seurasi yhtä ihanaa Mariaa, jonka taas oli etsittävä uusi paikka kun olin niin kauan poissa paikalta.

Madon käy torstaisin ja tuo minulle ainakin kolmen päivän ruuat mukanaan, vaikka olen sanonut, ettei hänen suinkaan tarvitse niitä kanniskella,eihän se kuulu hänen velvollisuuksiinsa. Mutta Madon tekee aamuisin ennen lähtöään perheelleen ison satsin ruokaa, noita suussa sulavia indonesialaisia erikoisuuksia ja erottaa minulle siitä osan. Kyllä ne tervetulleita ovat, kieltämättä.
Vielä en ole kurkistanut siihen kolmikerroksiseen kannuun, että mitä siellä tänään on. Höysteinä ainakin on neljännes vesimeloni ja pikkuleipiä serkun työpaikalta, jossa hän saa niitä edullisesti.

Tänä aamuna Madon yllätti toisella tavalla. Hän kaivoi kassistaan verhot, kasan sellaisia ohuita valkoisia päiväverhoja, todennäköisesti hänen omista ikkunoistaan. Olin vähän sanaton, mutta minkäs teet. Oli otettava hymyillen ja kiittäen vastaan. Pulmana on vain se, etten halua sellaisia verhoja. Melkein kaikki täkäläiset aina ihmettelevät, ettei minulla on ikkunoiden reunoilla vain jotain hörsöä, ei kokonaan kiinni vedettäviä paksuja verhoja ollenkaan. Eikö minua häikäise, enkö halua tuntea olevani jotenkin  suojassa verhojen sisällä. En halua. Olen taistellut voitokkaasti sitä täkäläistä tapaa vastaan, peittää ikkunat paksuilla verhoilla. Minä haluan nähdä tuon meren tuossa ja avaruuden ja taivaan. Hävisinköhän nyt ainakin osan taistelua.
Sanokaas mitä tekisin, etten loukkaa Madonia?
Voisihan ne johonkin huoneeseen ripustaa ja työntää reunoille ja sitten asetella nätisti kun hän tulee, vai mitä?
Madon kyllä selitti, että haluaa ne olohuoneeseen. Naurattaa. Hän ruokkii minut, nyt haluaa myös sisustaa kotini. En sano tätä häijysti, sillä tiedän hänen tarkoittavan pelkkää hyvää.

Joka kerta sanon myös, että ikkunoita ei tarvitse pestä joka torstai, mutta Madonkos sitä kuuntelee....Aina haetaan tikarappuset kaapista ja eikös vaan riepu heilumaan.
Tällainen Madon pitäisi saada mukaan Eurooppaan kun joskus palaan. Voisin jatkaa sielläkin aasialaisen nyonyan (kuten hän minua kutsuu) kissanpäiviä.
Mutta kyllä omasta mielestäni maksankin hänelle mukavasti, vähän enemmän kuin mitä hän pyysi, sillä summan, jonka hän halusi, olisin katsonut melkein jo hyväksikäytöksi puoleltani. Sitä hyväksikäyttöä täällä ja monessa muussakin Aasian maassa on paljon juuri kotiavun kohdalla.
Siitä toisen kerran.