Kahden päivän sisälläolon ja ei paljon-mitään-tekemättömyyden jälkeen otin mummokärryni ja vedin sen torille Makaavan Buddhan Temppelin taakse. 15 mimuutin kävelymatka yli kuoppien ja epätasaisten muhkuroiden. Matka menetteli. Huonompikin voisi olla.

Temppelin vierustoille olivat katukauppiaat levittäneet tavaroitaaan, taikaesineitä moneen uskoon.
Siellä takana, oikealla markkinapaikalla olivat minun ostokseni, mangot, papaijat, appelsiinit ja sardiinit, maidot, mehut ja paikkakunnan paras kakkupuoti, jonka kylmästi ohitin. Eräästä terveyttä myyvästä pikkupuodista löytyi myös sitruunaista etikkaa ja papaijapulveria, josta teelusikallinen veteen tai mehuun sotkettuna





ennen ruokailua takaa sinulle pitkän iän ja roppakaupalla terveyttä. Aika näyttää, jos aikaa on.

Olen ollut viime ajat vähän holtiton syömisteni suhteen. Nyt, kun keittiökin on jo näkyvillä parin päivän takana, on aika taas ajatella terveellistä elämistä.


Siinä torimatkalla ohitin myös kauniin uuden kerrostalon, johon täkäläinen asianajajani on äskettäin muuttanut. Kun ihailin taloa kerran ääneen, sain tietää, että sen osoite ei ollut niin hyvä kuin omani. Minulla on kuulemma yksi Penangin parhaista osoitteista, kiinalaisittain katsottuna ja kiinalaisen numerologian mukaan. No jaa, onhan siinä yksi kahdeksikkokin, mikä on hyvä, ei yhtään nelosta, mikä taas olisi paha. Kiinalainen ei helposti osta asuntoa esim. neljännessä kerroksessa. Koko osoitekombinaationi on onnea tuottava, sanottiin. Minkälaista onnea se sitten tuottaa, selviää tässä sitten ajanmittaan. Toivon kuitenkin, uskoinpa tuohon osoitteen tuottamaan onneen tai en, että pystyisin olemaan tässä onnellinen tämän valinnan tehtyäni. Kaikki olisi paremmin, jos perheeni vain olisi vierellä/lähellä!

Hari Raya, ramadanin loppujuhla

En ole vielä päässyt tutustumaan Penangin malaiji-asukkaisiin. Heidän eilinen juhlansa hari raya Aidilfitri, mikä arabimaailmassa tuntee nimen eid, on vuoden suurin juhla ja sitä on lehtien ja television mukaan vietetty suurin menoin eri puolilla maata.
Läheisen moskeijan kovaääninen on ollut äänessä pitkin puhein-(rukouksin?) pitkin päivää ja aamuyötä.
Ruokakaupat ovat olleet auki myöhempään kuin tavallista, että kaikki varmasti ovat ehtineet saada herkkuostoksensa tehtyä. Naiset ovat luonnollisesti olleet kiireisiä ruuanlaiton kanssa, nyt kun paastoaika on ohi ja taas saa syödä milloin haluaa.
Hallitus on vieraillut lasten- ja vanhusten kodeissa, on jaettu kansalaisuuksia niitä ilman olleille ja ikänsä täällä olleille. On yritetty olla hyviä moneen suuntaan. Tunnelma on kodeissa varmaan ollut ihan meidän jouluumme verrattavissa.
Ja minä makasin sängylläni puolikkaana koko suuren juhlapäivän. No, enpä olisi juhlaa ansainnutkaan, enhän ole ollut kuukauden paastollakaan.

Tämän sekamelskan keskellä sitä sitten eletään.

oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

Naapuriasunto kuuluu kualalumpurilaiselle pariskunnalle, joka pitää asuntoaan vain loma-asuntona. Meillä on rapussa yhteinen kasvilaatikko, aivan hirveä kuvatus täynnä multaa ja kuolevia kasveja, joita kai kukaan ei hoida. Huomasin, että useassa muussa kerroksessa asukkaat ovat poistaneet laatikon, laatoittaneet kohdan samoilla laatoilla kuin muukin lattia ja pitävät siellä joko ei mitään tai siistejä kukka-asetelmia. Halusin tehdä samoin ja Bob soitti naapurinrouvalle Kuala Lumpuriin kysyäkseen lupaa. Hän ei juuri silloin voinut puhua. Eilen sain häneltä viestin puhelimeeni.: "Re Fish pond. We are unable to participate as fung shui advice it is unsuitable for us. We have no objection to your idea."

Elikkä siis feng shuin mukaan idea kala-lammesta siinä kohtaa ei ole heille sopiva. Kukaan ei olekaan puhunut mitään kalalammesta, mutta tämä osoittaa, kuinka tarkkaan täällä seurataan feng shuita.

Tällä välin olemme kuitenkin kuulleet talon hallitukselta, että sitä pönttöä ei saakaan poistaa, vaikka ensin sanottiin, että siitä vaan. Säännöt ovat kuulemma muuttuneet ja alkuperäinen arkkitehtuuri halutaan säilyttää. No, tämän asian käsittely tulee jatkumaan.

Eilen en tehnyt mitään. Astromiehen mentyä olin melkein koko päivän sängyssä ja katselin televisiota. Näen noin parikymmentä kanavaa, neljä niistä malaijinkielistä, joku kiinalainen Kiinasta. Oli sairaantuntuinen olo ja selkäkin kaipasi rauhaa. En pannut nenääni ulos koko päivänä ja katselin vähän innottomana alas uima-altaallekin, ei tehnyt mieli.

Kunpa tässä vihdoinkin pääsisi hiljentymään, ajattelemaan ja elämään, olisi keittö missä keittää ja kaikki tavarat paikoillaan. Tämä saari on ihmeitä täynnä, niiden nuuskiminen olisi jo päästävä aloittamaan

On taas ehtinyt tapahtua, mutta ei mitään suunnitelmien mukaan.
Toispäivänä heräsin siihen että en melkein voinut liikkua. Selkä taas! Pitikin sattua juuri nyt. Silti hyristelin Helenin ja Goh`n kanssa heidän autollaan Kuala Lumpurin Ikeaan. Tuntui tärkeältä saada vähän lisää pohjoismaista ja kotoisentuntuista leimaa huusholliin, sitä ns. lisätouchia, kuten vaikka ikealaisia spotteja kattoon, täältä kun en löytänyt mitään pientä ja melkein näkymätöntä.
Lähdimme aamukuudelta, ja meidän piti olla viimeistään kymmeneltä Ikean portilla, mutta kas, tietä sinne ei niin vain löytynytkään, meidän maalaisten piti harhailla ensin parituntinen suurkaupunki Kuala Lumpurin keskellä, reunoilla ja sivuilla, kysellä ihmisiltä ja taas harhailla. Ehdimme sitten sopivasti kahdeksitoista Ikean lihapullille. Niiden jälkeen lista esiin ja mars koluamaan puodin sisustuksia.
Ne 16 lamppua löytyivät, paljon muutakin, esimerkiksi vierashuoneeseen 189 senttiä pitkä ja 152 senttiä leveä vuode.
Pitkät pariskunnat, jotka aiotte vierailla luonani, varautukaa nukkumaan jalat sängyn ulkopuolella. Tämä on tätä pikkuisten aasialaisten mallistoa.
Sitten silliä kassiin, myös Helenin kassiin, ja etsimään tietä kotiin. Löytyihän sekin muutaman harharetken jälkeen. Kello oli melkein kaksitoista, kun olin kotona lamppuineni valmiina kaatumaan nopeasti suihkun jälkeen sänkyyn. Muu tavara toimitetaan perässä Penangiin, ei mahtuneet kaapit ja sängyt Goh´n autoon.
Tänään ne olisivat jo tulleet, mutta vasta illalla, mutta kun tämän talon sääntöihin kuuluu, ettei viiden jälkeen saa enää kolistella remonttihommissa, piti siirtää ensi viikkoon.

Eiliseksi Bob oli tilannut ikkunanpesijät. Mieluiten olisin ottanut vähän lokoisammin, loikoillut selkäni kanssa vaikka, mutta ei käynyt, piti olla ainakin aktiivisen näköinen kun kolme ripeää ja reipasta malaijia pesi ikkunoitani kymmenestä neljään.
Sen ns. kirjastohuoneeni ikkuna ei varmaan koskaan ollut nähnyt vettä ja rättiä, eikä siitä oikein kkunnolla läpi nähnytkään. Nyt näkyy. Vähän liiankin hyvin, sillä se näyttää talon lightwelliin, elikkä mikähän sekin on suomeksi. Sellainen jonkinlainen patio talon keskellä, jossa ei ole kattoa., minkä johdosta siellä sitten lentelee puluja ja muita eksoottisia lintusia ja niiden jäljet on seinäkohoumilla jokaisen nähtävissä.
Illalla kaaduin taas jo yhdeksältä sänkyyn odottamaan tätä päivää, suurtä päivää, jolloin minun piti saamani kaikki lamput kattoon, televisioyhteys ja se kauan kaivattu keittiö.
Lamput sain. Muuta en. Eivät ne lamput ihan melkein näkymättömiä ole, paitsi verrattuina niihin valtaviin tatteihin, jotka oli ripustettu kattoon entisten asukkaiden toimesta.

Se Astromies lupasi tulla kymmeneltä, ei tullut koko päivänä. Keittiönkin piti tulla kymmeneltä, tuli neljältä ja vain osalla tavaroita ja joku niistäkin väärin mitattuna.
Sitten jouduin kohottamaan ääntäni - jota täällä fiksut ihmiset eivät saa tehdä - , kun fancy-kattolamppuni myyjjä ilmoitti ymmärrykseni mukaan, että saan laittaa itse puuttuvat helyt lamppuuni, he eivät tulekaan kuten olivat luvanneet. Lopulta ilmeni kuitenkin, että kysymys oli väärinkäsityksestä, he luulivat, että halusin heidän ripustavan sen lampun kattoon. Turhaan siis sekin äänenkohotus. Malttia, Marja, malttia, alas jo opetella maan tavoille.

Kahdeksalta nyt illalla soitti Astromies ja sanoi tulevansa huomenna kello yhdeksän.
Huomisesta keskiviikkoon täällä on juhlapäivät, eikä kukaan oikeastaan tee mitään. Täkäläiset muslimit viettävät Hari Rayaa, ramadanin päättymisen juhlaa. Lapsilla on koulusta lomaa 28.9 saakka.

Keittiön rakentaminen jatkuu keskiviikkona ja loput siitä ensi perjantaina. Ehkä.
Sitä lattian puuosaa ei oltukaan poistettu Ikeapäivänäni ja sekin siirtyi ensi keskiviikkoon.
Aloin jo harmitella puun poistamista ja olisin sen perunut, mutta laatat on kai jo tilattu. Bob pitää minua varmaan aika ailahtelevana, kun muuttelen suunnitelmiani. Noh...onhan lupa muuttaa mielipiteitään.

Ulkona käväisi taas nopea myrsky jyrinöineen ja salamoineen. Hyvä tunne kuuman päivän jälkeen, mutta ei viilentänyt kuitenkaan tarpeeksi, vaan ilmastointi joutuu jälleen hyrisemään makuuhuoneessa.
Huomenna on minullakin lomapäivä. Mitään en voi tehdä, kun ei ole vielä asennettu kaappeja joihin jotain voisi laittaa. Tilpehöörit odottelevat tasoja, joille niitä voisi levitellä. Taulut odottavat, että muu kaikki on paikoillaan. Bobin mielestä minun pitäisi perustaa galleria. Hah.
Voi kamala, tarvitsenko minä tätä kaikkea rojua? Pitikö tämä nyt raahata Euroopasta tänne!!! Piti näköjään. Huokaus.

Linnunpesäaamiainen

Linnunpesäkeittoa, ruskea möykky on taatelia

Linnunpesiä sen jälkeen kun ne on juuri otettu talteen. Vielä puhdistamatta. Ne lähetetään Indonesiaan puhdistettavaksi. Puhdistus tapahtuu käsineet kädessä, hyvin tarkkaan, kaikki musta otetaan pois.

ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

Herätti se öinen ukkosmyrsky silti ja valvoin ja katselin salamoiden leiskumista taivaalla. Luin jotain, hiiviskelin lukaalissa ja mietin tätä elämänmenoa.

Seitsemältä nukahdin uudelleen ja heräsin vasta yhdeksältä. Aika harvinaista.

Olin juuri popsimassa omenaa kun bob tuli mukanaan yllätys. Hän oli valmistanut linnunpesistään minulle keiton. Melkein kauhulla ajattelin, että voi kamala, onko minun pakko syödä tuo. Oli se. En kehdannut olla syömättäkään.

Ja se oli hyvää, uskomattoman hyvää. Se on yksi maailman kalleimpia ruokalajeja, ja tuosta annoksesta, lasillisesta, saisi pulittaa Penanginkin ruokalamarkkinoilla noin 70 euroa.

Bobilla tuota herkkua riittää, hän omistaa tuhansittain noita linnunpesiä. On niissä toki työtäkin, ei ne pesät ilmaiseksi keittoon kiipeä.

Sitten ruokatavaraostoksille, että on perjantaina mitä laittaa niihin keittiön kaappeihin ja sieltä valitsemaan ruukkuja kasveille, jotka ostin.

Ja taas kotiin peittelemään olohuoneen tavaroita huomista lattianrepimisseremoniaa varten. No, kaipa tämä joskus tästä selviääkin ja tavarat pääsevät paikoilleen.

Luin uudelleen blogikirjoitukseni 10.9 ja oli pakko korjailla. Ei totisesti pitäisi puolikuolleena kertoa mitään kirjallisesti. Konekin oli itsestään (väitän) hyppinyt sinne tänne ja pyyhkinyt jopa lauseita pois. Enpä tunne oikein vielä tämän uuden koneen temppuja, pitää vain olla varuillaan.

Kukkia

En ole ollut keinokukkien ystävä, mutta taidan nyt muuttaa mielipiteitäni aitojen kimppujen kuollessa tässä kuumuudessa. Kuljin tämän puskan ohi ja olihan se saatava. Sen väliaikainen paikka on temppeliseinällä norsumööpelillä, joka kantaa selässään perulaista taulua, jonka päällä on kaksi kirjaa, toinen niistä Tolstoin Ylösnousemus. Siinä kukkakopioille itseään parempaa seuraa. Mutta kukat on kukkia vaikka ne olisivatkin vain kangaskukkia.
Tulee mieleen, että C muisteli usein sitä, että kun perustin ensimmäistä kotia Sveitsiin, olivat kukat ensimmäisiä hankintojani sinne.

Odotan jo kärsimättömänä sitä aikaa, kun vihdoin saan aloittaa ne muutkin asiat kuin uimisen, kuten esim lukemisen, joogan ja viikottaiset hieronnat ja jalkahoidot. Jalkahoidolla tarkoitan ( onkohan se suomeksi vyöhykehoitoa) sitä jalkapohjien painelua. Nyt, kun seison ja kävelen laatikoitteni välissä ja ympärillä koko päivän, se tuntuisi todella tarpeelliselta.



Katselen pimenevää merta. Kalastajaveneet ovat kadonneet. Valot mantereella ja saarellani syttyvät vähitellen ja Gurney-Drive edessäni rauhoittuu. Sen varrella Penangin kuuluisat ravintolat täyttyvät pian ruokailijoista. En ole kokeillut näistä vielä ainoatakaan. Jotenkin tuntuu, että ne ovat enemmän sitä schicky-micky-kansaa varten, johon en tunne kuuluvani.

Vastapäätä lipuu hiljalleen täysillä valoilla risteilyalus kohti länttä ja aavaa merta. Näin sen tulevan aamulla. Se toi turisteja päiväksi Penangiin. Voin kuvitella paikat, minne heitä kuljeteltiin päivän aikana, minne lie pysähtyvät seuraavan kerran...

Tuo on matkailua, jota olen aina vähän kaihtanut, mutta kuka tietää, iän karttuessa ehkä minäkin liityn seuraan. Ja myönnettävä on, että ei ollut hullumpi Kambotschan matkakaan viime jouluna, jolloin tutustuin Bobin perheeseen. (Joskus vielä opettelen mitä tuo Kampotscha, Kampodsha, Kamputsea jne. on suomeksi)

Seuramatkalla on koko ajan "seuraa" yksinmatkaajallekin, mutta toisaalta taas noiden kaikkien pariskuntien kanssa voi tuntea itsensa ehkä enemmän yksinäiseksi.

Remonttia

Voi kauhistus noita kirjoitusvirheitä ja ajatushyppelyä edellisessä tarinassani.

Yritän nyt olla vähän virheettömämpi kuin myös virkeämpi.

En siis ostanut (vielä ainakaan) Tiffany-lamppua vaan tämän

Rakastuin siihen pöytälampun muodossa viime huhtikuussa, mutta se oli jo myyty eikä uutta ollut luvassa. Nyt se oli heillä sekä jalkalamppuna että kattolamppuna.

Maalarit olivat tänään viimeistä päivää, asunto on kuin kasvonsa pessyt. Kultainen temppeliseinäkin on oikeastaan ihan kivan näköinen.

Olen joutunut hankkimaan aika monta kodinkonetta, mutta onneksi nämä täällä ovat melkein lelujen hinnoissa. Uusi TVkin tuotiin tänään, sellainen lättänä isohko, kuten pitää kuulemma nykyään olla. Siitä vain ei vielä näe mitään, kun joku kaapeli puuttuu. Sen kaapelinkin kanssa näkisi vain nämä paikalliset lähetykset, eikä niissä malesialaisten omasta mielestä ole mitään hurraamista. Menin siis (Bobin taluttamana) sellaiseen Astroon, joka järjestää TV-asiat siihen malliin, että näkee muutakin, esim. CNN, BBC ynnä noin parikymmentä muutakin. Ei Suomea eikä Sveitsiä.

Kun astuin sinne sisään, lyötiin otsaani kuumemittari. Possuflunssan kauhu on iskenyt tännekin ja useilla julkisilla paikoilla seisoo virkailija ja mittaa epäilyttävien näköisten ihmisten kuumeen. Minä kuulun heihin, ulkolainen, tulee kukatiesmistä vaara-alueilta.

Huushollissa vallitsee edelleenkin uskomaton kaaos ja se senkun vain lisääntyy, sillä olen päättänyt purattaa burmalaisten edeltäjieni rakentaman teakpuuosan olohuoneen lattiasta ja laitattaa samanlaiset vaaleat laatat kuin muukin lattia. Se puuosa ikkunan vieressä on kuin joku estraadi.

Vaikka minulla ei olekaan kunnon parveketta - on vain kaistale, johon voi vängätä tuoleja rinnatusten, jos välttämättä haluaa, mutta ohikulkijoille ei ole tilaa, heidän olisi kierrettävä ulkokautta (asun siis 11. kerroksessa) - ostin sinne silti kasveja. Jasmiinin ja jonkun sellaisen, joka kukkiessaan tuoksuu 10 kertaa enemmän kuin jasmiini, sekä tietysti palmun, kun kerran palmumaassa ollaan. Jotakin aivan älytöntäkin on tullut Sveitsistä mukaan, esim. sähkölämmitin, sellainen patteri, jota emme sielläkään koskaan tarvinneet. Muutamia lämpimiä huopia ja villasukkia. Ne matkaavat kyllä taas mökille.

Olisihan tässä remontti-ja talousasioista kertomista, se kun on niin ajankohtaista, mutta siirtykäämme vaikka säähän. On siis sadekausi ja se tarkoittaa sitä, että joskus sataa, joskus ei. Tähän mennessä en ole onnistunut vielä saamaann sadetta niskaani. Öisin on usein satanut ja jyrissyt ja salamat ovat yrittäneet herätellä minua, mutta kun nyt vihdoin nukun omassa sängyssäni ensimmäisiä kertoja neljään vuoteen, ei se ole liiemmin häirinnyt.

Perjantaina tulee sitten se keittiö - (taas meni huusholliin). Ja on sitä odotettukin.

Tuo uima-allas tuolla pihalla houkuttelisi, mutta en ole ehtinyt vielä sinne. Mitähän jos huomenna, sen jälkeen kun olen hakenut ne kasvit kotiin... Voisihan tästä elämästa jo vähitellen ruveta nauttimaankin. Hyvä kirja mukaan ja uintien välillä altaan reunalle lökötuoliin lukemaan.

Harmi vain, että unohdin sen ihanan Tuulen varjon bussiin kun tulin Kuala Lumpurista tänne. Se oli sellaista herkkulukemista, jota enää harvoin olen saanut käsiini. Kirjailija Carlos Luis Zafon, pankaa korvan taakse.

Olisi niin paljon kerrottavaa eikä millään malttaisi oikein aloittaa alusta. Siis siitä alusta kun Ari heitti minut

lentokentälle Helsingissä ja pelkäsin matkatavaroideni määrän puolesta.Ok, laukku painoi 25 kg, vähän ylipainoa, olkoon menneeksi. Lisäksi reppu ja läppärilaukkku, joita ei punnittu. Kaikki siis hyvin ja helpotuksesta huokaisten istuin sitten koneessa Tukholmaan saakka,jossa oli vaihto Malaysian Airlinesiin. Mutta Tukholman checkingin tätipä punnitsi läppärilaukun (ei reppua, onneksi). 15kg, ei käy, näin paljon ei saa viedä käsipakaasissa. Olin hölmöyttäni sullonut sinne vielä parit tuliaispullot Hesan dutyfreestä.

Ei auttanut selitykset muutosta sun muusta. No, mitäs tehdään, tännekö tämän tavaran nyt on jäätävä? Takana seisoi ystävällinen suomalaispariskunta samalta lennolta Helsingistä asti matkalla Kuala Lumpuriin (joiden pojan kotona käväisin silloin viime vuoden suomalaisten joulujuhlissa Kuala Lumpurissa, taivaallinen koti muuten!), joilla oli puolityhjät mutta yli viisikiloiset käsipakaasit ja joiden komennettiin ottamaan minulta vähän ylimääräistä matkan ajaksi

Kuala Lumpurissa oltiin noin vähän ennen aamuseitsemää kualalumpurilaista aikaa eli noin yhdeltä suomalaista yöaikaa ja olisi jo aikalailla väsyttänyt, mutta vain nopeasti hotelliin, (SwissInn), suihkuun ja samantien Sveitsin lähetystöön ilmoittamaan uusi osoite,kun kerran Kuala Lumpurissa oltiin.

Aamulla Penangin bussiin, lentämistähän en enää uskaltanut yrittää ja perillä sateisessa Georgetownissa odotti Bob. Hän majoitti minut Julien (vaimo) omistamaan

asuntoon, josta vuokralaiset olivat juuri lähteneet. Eli sinne vietiin vain tavarat ja saman tien mentiin sähkölaitokselle, puhelinlaitokselle vesilaitokselle ja kai jonnekin muuallekin vielä, jonka olen jo unohtanut, tästähän on jo kaksi viikkoa, hohhoijjaa.

Piti ilmoittautua, että asiat alkavat luistaa vihdoinkin, tähän astihan ne eivät oikein olleet luistaneet. Asunnon entinen omistaja nimittäin, jolla oli vielä avaimet, joita kellään muulla ei ollut, oli kadonnut ja minä olin hermoillut ja manannut tyhmyyttäni antautua vanhoilla päivilläni huiputuksen kohteeksi, olin käynyt Bobin ja tuomarini kanssa aika ankaraa e-mail-kirjeenvaihtoa, kun avaimia ei vain löytynyt. Pahaksi onneksi oli ent. omistajien omakin tuomari kadonnut (lomalla, selvisi). Tuloani edeltävänä päivänä oli sitten minun tuomarini luvalla vaihdettu asuntoon uusi lukko ja remonttimiehet pääsivät mittailemaan. Tullessani keittiöremontin ja maalaustöiden piti olla jo valmis, nyt niitä ei vielä oltu aloitettuakkaan.

Tulopäiväni oli torstai.

Lauantai-iltana soitti Helen ja pyysi kahdeksi päiväksi mukaan Etelä-Thaimaan Betong-kaupunkiin, joka oli ollut ennen kommunismin kuukahtamista tämän alueen kommunistisissien yksi suurimmista pesäpaikoista.

Hän, Goh ( se kirjoitetaan siis Goh) ja bussillinen Penangin kiinalaisia oli menossa sinne sunnuntai-aamusta maanantai-iltaan. Ja koska maanantai oli juhlapäivä ja töitä ei saanut tehdä, lupauduin mukaan ja vietin riemulliset kaksi päivää sympaattisten ihmisten kanssa kiertelemällä alueita ja kuulemalla ( mutta ei kaikkea ymmärtämällä, koska kiinalainen opas puhui vain kiinaa ja kanssamatkustajani eivät malttaneet koko ajan kääntää) alueen historiaa.

Lauantai-iltana oli hotellissa karaokeilta ja kylläpä kiinalaisia ystäviäni laulattikin. Muuan ystävällinen herrasmies lauloi minullekin, vain minulle kuulemma, englantilaisen rakkausvalssilaulun ja tanssittikin sen tahdíssa. Hauskaa oli, mutta koska en ole karaokeihmmisiä enkä jaksanut oikein niitä muita kiinalaisia lauluja pidemmälti seurata, karkasin nukkumaan yksityishuoneeseeni, jonka olin saanut kertoessani, etten oikein voi nukkua samassa 120 senttisessä vuoteessa ystävällisen kiinalaisrouvan kanssa, joka oli valittu huonekaverikseni, koska potkin ja kieriskelen pitkin yötä levottomasti.

Aamulla tutkittiin ne kommunistiluolat ja käytävät, sen jälkeen jotkut kävivät sensaatiomaisilla thai-hieronnoilla ja jotkut odottivat heitä kierrellen kaupunkia ja tutkien temppeleitä ja kaupungin muita sinänsä aika vaatimattomia nähtävyyksiä. Kaupunki ja sen temppelit ovat uudehkoa mallia ja kaikki tärkein oli nopeasti nähty. Ennen kotimatkaa pysähdyttiin vielä kuumilla lähteillä ja uitettiin jalkoja mukavan kuumassa vedessä.

Perillä mantereen puolella, Butterworthissa pysähdyttiin Helenin ystävän Lilin FengShui kodissa, jonka jälkeen hän kutsui hän meidät ja kuusi muuta bussilaista illalliselle Butterworthin puolelle kalaravintolaan. Yksi elämäni herkullisimmista kala-aterioista.

Jo tulomatkalla, kun jätimme Helenin ja Goh´n auton Lilin pihaan ja

odottaessamme bussia hänen talonsa nurkalla, hän oli pyytänyt meidät sisälle ja esitellyt minulle talonsa. Feng Shuita joka askeleella. Muovikukkasia, joista roikkui seteleitä tuottamaan rikkautta, laiva ovensuussa, kristallien kimallusta ja veden solinaa parissakin vesihyrrässä. Noh.... Kyllä minäkin Feng Shuista pidän, mutta...

Aamulla sitten alkoi keittiön repiminen asunnollani ja sitä kesti pari päivää. Samoihin aikoihin tulivat maalarit ja huoneistossa sai kahlata mitä erinäisimmässä rojussa ja kalkissa ja mitä kaikkea liitua se valkoinen mönjä olikaan joka levittäytyí joka koloon.

Ai niin, ne värit. Minulle annettiin käteen värikartta, jossa oli noin 15 väriä, 1x2 cm kukin kooltaan ja valitse nyt seinien värit. Pakkohan se oli, kun suurempia malleja ei ollut saatavilla. Yksi seinänväri oli jo ennalta tiedossa. Buddhan temppelin kultaväri yhteen seinään.

Halusin olohuoneeseen sellaista melkein valkoista, mutta mitään sellaista ei ollut kartassa ja yksi näytti silleen mukavalta off-whitelta, melkein valkoiselta ja halusin sen sitten olohuoneeseen. Makuuhuoneeseen vähän roosahtavaa vanhalle rouvalle ja yhteen vierashuoneeseen kellahtavaa. Se aika pimeä huone keittiön vieressä valkoiseksi, se valaisee.

Kun tulin seuraavana aamuna, oli se kellahtava huone kuin neonvihreä ilmestys mielestäni. Se tulee kyllä vaihdettavaksi.

Sitten alkoi maalari sutia sitä "off-whitea" olohuoneeseen ja olin huutaa kauhusta. Se oli kyllä aivan selvästi omenanvihreää. Ei sellaista ja pelit ja pensselit seis. Onhan vanha viisaus, ettei maaleja saa välita noin pienistä palasista, vaan on tehtävä kokeita vähän suuremmille alueille.

Maali meni vaihdettavaksi tavalliseen valkoiseen, ja nyt kun se on valmis, se näyttää juuri sellaiselta kuin sen pitääkin.

Vahingosta viisastuneena tutkin sen roosahtavan purkin jo sekoitusvaiheessa ja komensin siihen aika paljon valkoista joukkoon, ei mitään ruusunnuppuhuonetta sentään minulle.

Se Buddhan temppeliseinä on varmasti koko Penangin kaunein olohuoneen seinä. Minun mielestäni. Ja todennäköisesti ainoa senvärinen.

Eilen saapuivat tavarani. Omat mutkansa oli niidenkin tulemisessa, sveitsiläinen firma lähetti ne ensin nimittäin vähän väärään paikkaan ja ne tulivat sieltä sitten muutamaa päivää myöhässä Penangiin. Onneksi, ja muutenkin olisivat vielä voineet tulla paria päivää myöhemmin, että tämä maalaus-ym. häsläkkä olisi jo ohi.

CurioPakin pojat halusivat minut paikalle ennen kuin alkoivat purkaa lastia talon edessä. Tulli ei ollut avannut mitään, sinetit olivat paikallaan, mutta se, miten tavarat oli ladattu konttiin, oli jokseenkin ainutlaatuista. Sikinsokin, taulut heitetty sinne jonnekin, sohvien osat irrallaan ja pakkaamatta, kaikki vähän kallellaan ja syrjällään ja niin alkoi olla sydämenikin, kun sen näin.

Ja lopputulos oli, että osa taulujen laseista oli rikki, itse taulut ehjiä, rikkinäisiä peilejä ( ei mitään kalliita, jotain ikean kapeaa).Mutta se kaikkein surullisen juttu oli, että ruokapöytäni, jota niin rakastan, tuli kolmena kappaleena. Sen päälle oli kuulemma ladattu kaikki kirjalaatikkoni ym. eikä se ollut kestänyt matkaheilumisia vaan jalat olivat repeytyneet levystä irti. Levy oli ehjä, jalat myös. Tänään kävi muuan Bobin tuttu puuseppa katsomassa sitä ja sanoi saavansa siitä vielä pöydän, josta sen vikoja ei päältäpäin näy. Ensi viikolla.

Tänään tuotiin myös jääkappi, että minulla olisi edes jotain muuta kuin laatikoita keittiössä.

Keittiökalusteet tulevat ensi viikon lopulla ja jääkaappi solutetaan sitten niihin.

Pitäisi ostaa parit lamput, mieluummin tiffanyt kuin nuo alemmatBob vei Penangin ruokamarkkinoilla, jossa sai maistella Penangin ParhaitaTällä kärryllä liikuttiin Thaimaan vuoristossa.

FenShui-Lilin rahapuita

Nälkäisen Hengen taltuttamiseksi esitetään Penangissa kuukauden ajan erilaisia seremonioita esi-isille, Nälkäisille Hengille, jotka tulevat maan alta maan päälle. Niille tarjotaan erilaisia esityksia, kiinalaisesta traditionaalisesta oopperasta pop-musiikkiin, erilaiset ulko-ilmapaikat pursuavat ruuista, joita heille tarjotaan. Naiset valmistavat rahaa (rahankuvia) tonneittain, joka sitten viimeisenä iltana, tänään, poltetaan, lue: annetaan heille. Erilaiset näkymättömät jättiläiskokoiset pyhimykset vahtivat näitä henkia ja pitävät niitä aisoissa, etteivät ne vahingoittaisi eläviä.



Kun Nälkäiselle Hengelle tarjottua possua ei kukaan tullut noutamaan, se jaettiin läsnäolijoiden kesken.