Onneksi en tiennyt tarkalleen, kuinka kauan junamatka Roomasta Palermoon tulee kestämään. En olisi ikinä matkustanut junalla, vaan ottanut helpon ja melkein saman hintaisen lennon. Olisi jäänyt paljon kokematta.
Junavaunumme oli sitä mukavaa kuuden henkilön loossimallia, jolla niin usein matkustin ennenvanhaan. Jotenkin kotoista.
Muistan, kuinka pitkillä matkoilla kaikki tulivat pian jotenkin tutuiksi, eväät jaettiin ja tärkeimmät asiat kyseltiin ja kerrottiin, ainakin se mistä tultiin ja minne mentiin ja mitä varten. Lasten luku selvitettiin, jos niitä oli, samoin aviosääty.
Saimme pitää jonkin aikaa koko loossin itsellämme. Mukavaa, kävimme taloksi, levitimme penkkejä puolimakuuasentoon ja reput viereisille penkeille. kengät pois ja jalat vastapäiselle penkille.
Äkkiähän sitä taas pääsee perusasentoon, jos joku tulee.
Ei tullut pitkään aikaan. Kaksi miestä ja pikkupoika kurkistivat kerran sisään, katsoivat paikkalippujaan ja todettuaan meidän asettuneen taloksi katosivat viereiseen loossiin.
Ikkuna oli pahuksen likainen ja häiritsi maisematarkkailua. Se harmitti.
Mutta kun Napolin asemalla seisottiin puoli tuntia, Ystävä näppäränä poikana meni ulkopuolelle ja suti ikkunaa puhtaaksi parilla paperiliinalla ja mineraalilvedellä. Ohimenijöitä hymyilytti. Minä piilouduin takkiini. Minua ei ollut.
En tuntenut tuota miestä joka pullo ja paperisuti kädessä häärii ikkunani ulkopuolella.
Mietin, mitä tapahtuisi, jos juna lähtisi ja hän jäisi sinne suteineen. Vilkuttaisin ystävällisesti ja vasta sitten miettisin miten jaksan perillä kantaa kaikki hänenkin matkatavaransa asuntoomme. Kantajiakaan kun ei taida nykyaikana enää olla muualla kuin Intiassa.
Ehti hän kuitenkin. Just ja just, joten matkatavarapulma oli ratkaistu.
Joskus Napolin jälkeen saimme seuraa toisesta niistä miehistä, jotka kurkistivat sisään. Luultavasti heidän paikkansa olisivat olleet loossissamme, mutta kun viereinenkin oli tyhjä, he kohteliaina miehinä jättivät meidät rauhaan ja menivät sinne. Nyt kuitenkin se toinen mies ja pikkupoika kävivät nukkumaan ja tämä nuorimies tuli meille.
Siinä yritettiin vähän seurustellakin. Italiaksi. Sitähän tässä on viime viikot opiskeltu. Ymmärrettiin, että hänkin oli menossa Palermoon ja että Palermossa satoi. Piove. Sen sanan opin jo noin 40 vuotta sitten.
Juteltiin me muutakin. Ja sen opin, ettei Sisiliaa parempaa paikkaa ole koko maailmassa. Että maailman paras ruokakin on sisilialaista. Ja niiden ruokien nimiä piti sitten kirjoittaa muistiin.
cannoli ricotti
pannino minza
chrocchia panelle (tai jotain)
arancino carne e pure burro
frittola - stiglole (tai jotain)
quaruma la mucca
Tuota quarumaa tuskin kokeilen. Se on kuulemma lehmän mahalaukkua.
Pikkupoika heräsi juuri silloin, kun olin vetänyt geisha-pakettini (joululahja Tiinalta, en malttanut odottaa jouluun asti) esiin ja sitten meillä olikin taas uusi suklaan ystävä loossissamme neljäntenä. Ja jos ei ymmärretty aina pitää pussia esillä, suuret ruskeat nappisilmät tuijottivat aikansa ja sitten kuului taas se lause, että kyllä suklaa maistui ja maistuisi taas. Ja että on se suomalainen suklaa maailman parasta.
En väittänyt vastaan, sveitsiläisen suklaan puolesta.
San Giovanni jää varmasti myös mieleen. Se on viimeinen pysäkki ennen Sisiliaa, jolloin juna menee lauttaan ja ei kun menoksi Sisiliaan. Siellä seisottiin nimittäin yli 2 tuntia. Geishaa kului. Meni muutkin eväät.
Se, miksi se homma on niin hidasta, jäi arvoitukseksi. Kaipa heillä on omat syynsä ja metodinsa. Ei kyselty perään.
Sitten taas seisottiin Sisilian puolella, sama operaatio. Ja taas kului geishaa. Onneksi pussi oli aika iso. Kului myös Daimia ystävän pussista, mutta ei niin paljon.
Sisilian puolella nuorimies huokaisi syvään ja sanoi tuntevansa Sisilian tuoksun, kodin tuoksun. Ymmärsin.
Minustakin oli sitten, 15 tunnin junailun jälkeen mukava olla perillä Sisiliassa, saarella, jolla on oma, ainakin 3000 vuotta vanha historiansa ja paljon kertomista niille, jotka jaksavat kuunnella. Minä yritän jaksaa. Ja haluankin.
Mutta silloin ei jaksettu kissaa sanoa, ei muuta kuin heti nukkumaan. Mitä siitä, että kuuma vesi ei toiminut, ei jaksettu soitella ja kysellä. Kylmä suihku ja peiton alle.
Jouluun koristeltu Palermo odottaa.
Junavaunumme oli sitä mukavaa kuuden henkilön loossimallia, jolla niin usein matkustin ennenvanhaan. Jotenkin kotoista.
Muistan, kuinka pitkillä matkoilla kaikki tulivat pian jotenkin tutuiksi, eväät jaettiin ja tärkeimmät asiat kyseltiin ja kerrottiin, ainakin se mistä tultiin ja minne mentiin ja mitä varten. Lasten luku selvitettiin, jos niitä oli, samoin aviosääty.
Saimme pitää jonkin aikaa koko loossin itsellämme. Mukavaa, kävimme taloksi, levitimme penkkejä puolimakuuasentoon ja reput viereisille penkeille. kengät pois ja jalat vastapäiselle penkille.
Ei tullut pitkään aikaan. Kaksi miestä ja pikkupoika kurkistivat kerran sisään, katsoivat paikkalippujaan ja todettuaan meidän asettuneen taloksi katosivat viereiseen loossiin.
Ikkuna oli pahuksen likainen ja häiritsi maisematarkkailua. Se harmitti.
Mutta kun Napolin asemalla seisottiin puoli tuntia, Ystävä näppäränä poikana meni ulkopuolelle ja suti ikkunaa puhtaaksi parilla paperiliinalla ja mineraalilvedellä. Ohimenijöitä hymyilytti. Minä piilouduin takkiini. Minua ei ollut.
En tuntenut tuota miestä joka pullo ja paperisuti kädessä häärii ikkunani ulkopuolella.
Mietin, mitä tapahtuisi, jos juna lähtisi ja hän jäisi sinne suteineen. Vilkuttaisin ystävällisesti ja vasta sitten miettisin miten jaksan perillä kantaa kaikki hänenkin matkatavaransa asuntoomme. Kantajiakaan kun ei taida nykyaikana enää olla muualla kuin Intiassa.
Ehti hän kuitenkin. Just ja just, joten matkatavarapulma oli ratkaistu.
Joskus Napolin jälkeen saimme seuraa toisesta niistä miehistä, jotka kurkistivat sisään. Luultavasti heidän paikkansa olisivat olleet loossissamme, mutta kun viereinenkin oli tyhjä, he kohteliaina miehinä jättivät meidät rauhaan ja menivät sinne. Nyt kuitenkin se toinen mies ja pikkupoika kävivät nukkumaan ja tämä nuorimies tuli meille.
Siinä yritettiin vähän seurustellakin. Italiaksi. Sitähän tässä on viime viikot opiskeltu. Ymmärrettiin, että hänkin oli menossa Palermoon ja että Palermossa satoi. Piove. Sen sanan opin jo noin 40 vuotta sitten.
Juteltiin me muutakin. Ja sen opin, ettei Sisiliaa parempaa paikkaa ole koko maailmassa. Että maailman paras ruokakin on sisilialaista. Ja niiden ruokien nimiä piti sitten kirjoittaa muistiin.
cannoli ricotti
pannino minza
chrocchia panelle (tai jotain)
arancino carne e pure burro
frittola - stiglole (tai jotain)
quaruma la mucca
Tuota quarumaa tuskin kokeilen. Se on kuulemma lehmän mahalaukkua.
Pikkupoika heräsi juuri silloin, kun olin vetänyt geisha-pakettini (joululahja Tiinalta, en malttanut odottaa jouluun asti) esiin ja sitten meillä olikin taas uusi suklaan ystävä loossissamme neljäntenä. Ja jos ei ymmärretty aina pitää pussia esillä, suuret ruskeat nappisilmät tuijottivat aikansa ja sitten kuului taas se lause, että kyllä suklaa maistui ja maistuisi taas. Ja että on se suomalainen suklaa maailman parasta.
En väittänyt vastaan, sveitsiläisen suklaan puolesta.
San Giovanni jää varmasti myös mieleen. Se on viimeinen pysäkki ennen Sisiliaa, jolloin juna menee lauttaan ja ei kun menoksi Sisiliaan. Siellä seisottiin nimittäin yli 2 tuntia. Geishaa kului. Meni muutkin eväät.
Se, miksi se homma on niin hidasta, jäi arvoitukseksi. Kaipa heillä on omat syynsä ja metodinsa. Ei kyselty perään.
Sitten taas seisottiin Sisilian puolella, sama operaatio. Ja taas kului geishaa. Onneksi pussi oli aika iso. Kului myös Daimia ystävän pussista, mutta ei niin paljon.
 |
| junat lautalla |
Sisilian puolella nuorimies huokaisi syvään ja sanoi tuntevansa Sisilian tuoksun, kodin tuoksun. Ymmärsin.
Minustakin oli sitten, 15 tunnin junailun jälkeen mukava olla perillä Sisiliassa, saarella, jolla on oma, ainakin 3000 vuotta vanha historiansa ja paljon kertomista niille, jotka jaksavat kuunnella. Minä yritän jaksaa. Ja haluankin.
 |
| Sisilian rannikkoa lautalta |
Mutta silloin ei jaksettu kissaa sanoa, ei muuta kuin heti nukkumaan. Mitä siitä, että kuuma vesi ei toiminut, ei jaksettu soitella ja kysellä. Kylmä suihku ja peiton alle.
Jouluun koristeltu Palermo odottaa.
1 kommentti:
Joskus reissussa rähjääntyy, joskus junissa voi nukkua, joskus saa uusia...reseptejäkin, näköjään. Oma ikkunanpesijä, kyllä sinun kelpaa LOL.
Lähetä kommentti