Lappia

Viikko sitten lähdimme Merenlahdelta omenapuiden alta.

Kurvasimme sateisen Eva Ryynäsen ateljeen kautta ja sieltä kohti Kuusamoa. Vähän ennen Hyrynsalmea yövyimme Ristijärvellä. (Ave asuu Hyrynsalmella, mutta ei näkynyt kun huristimme sen ohi.) Seuraava yö olikin jo karhunkatselmusyö Kuusamossa ja yövyimme siinä lähellä taivaallisen kauniissa hotelli-mökki-paikassa. Isokenkäisten klubi nimeltään ja rakkaudella ja hyvällä maulla valmistettu suomalaisen arkkitehtuurin, jopa kulttuurin keidas, perheyritys.

Tutkimme paikan perusteellisesti, kaikki sen rakennukset.

Illalla olivat ne treffit karhujen kanssa. Ja tulihan niitä. Ainakin neljä kappaletta kävi edessämme ruokapaikalla. Vähän ujostellen ja varovasti kuin vaaraa vaanien ne tulivat, mutta aikansa odoteltuaan metsän suojassa ja käytyään haistelemassa katettua pöytäänsä eivät välittäneet, vaikka arvasivatkin meidän luuraavaan mökissä siinä edessä ja kävivät eineksen kimppuun. Jotkut niistä ottivat lihaklöntin hampaisiinsa ja katosivat puiden katveeseen syömään, jotkut söivät siinä paikallaan.

Kokemus sekin ja siitä huolimatta, että se oli järjestetty, se oli kuitenkin luonnollinen, sillä nämä nallet olivat aitoja isoja ja vapaita metsänpetoja, joita ei totisesti välittäisi tavata marjaretkellä. Näytös kesti monta tuntia. Oli jo melkein pimeää kun hiivimme (kompuroimme) 400 metriä takaisin autolle - toivoen, että karhut olivat syöneet tarpeekseen eivätkä olisi kiinnostuneita lähteä peräämme.

Kolmas ja neljäs yö olivat sitten Inarissa, Jounin suosittelemassa mökkihotellissa. Ensimmäisenä aamuna tutustuimme perusteellisesti Inarin Siida-museoon ja iltapäivällä teimme sateessa ja myrskyssä Inarinjärvi-laivaretken. Maisemat olivat mahtavia, ilma sellainen, ettei ainakaan kannella viihtynyt. Kannella sisukkaasti hytisi vain australialeinen mies ja sillä aikaa vaimonsa istuskeli sisätiloissa.

Illalla tapasimme Jounin (sätistä). Mukava tapaaminen ja mukava mies, jolle toivoisi parempaa terveyttä ja iloisempaa elämää.

Seuraavana aamuna, sunnuntai-aamuna ajoimme Karigasniemen kautta Tenonjokilaaksoon. Taas olisivat maisemat olleet huikeat, jollei olisi koko ajan satanut. No, olivat silti huikeat.

Säde odotti Aittijoella Iisakin kanssa. Riemukas kohtaaminen niin monen vuoden jälkeen. Säde oli edelleen Säde, sama älykäs, loistavamuistinen ja järkevä Säde, joka oli löytänyt paikkansa yksinäiseltä Tenojoelta. Mutta emme ihmetelleet hänen jäämistään Lappiin. Iisak on ihastuttava ihminen, varmasti hyvä ja rakas aviomies ja isä. Ja paikka oli kaunis, koko ympäristö, koko Lappi sitä sorttia, että kukapa tietää, että jos minun eteeni olisi nuoruudessani ilmestynyt tuollainen Iisak, todellinen Lapin mies, niin kuka tietää miten minunkaan olisi käynyt. Tuskin minua saisi silloin kiinni marja-maailmalla-osoitteesta.

Koko matkantekomme on olllut jokseenkin hidasta, sillä olemme pysähdelleet noin joka sadan metrin päässä ja hyökänneet kameroiden kanssa ulos ihastuksesta kiljuen: katso tuota, katso tätä, näetkö, näetkö, jne. Olemme aivan haltioissamme maisemista, yksittäisistä koivun-tai männynkäkkyröistä, horsan erilaisesta violetista, joista, tunturijärvistä, väreistä, poroista.

Ruska on päivä päivältä upeampaa , ei vielä ehkä sitä ehkä kaikkein parasta, mutta riittävää, että saatamme hyvällä omallatunnolla ansioituneesti kiljahdella.

On ollut kameroilla hommia.

Jeannettella on suurenmoinen makro ja hän on viihtynyt soiden varsilla niittyvilla-tupsujen, sammalten ja jäkälien ym lähielmää tutkimassa. Ja minä napsuttelen mitä sattuu, sitä mikä tuntuu kauniilta miltäkin suunnalta.

Säteen ja Iisakin luota jatkoimme eilen matkaa Tenojokea alaspäin Utsjoelle ja Nuorgamiin ja sieltä Norjan puolelle, Jäämerta kohti. Maisemat muuttuivat. Jäämeri oli erilainen, sanoin kuvaamaton.

Ajoimme eilen Tanasta Porsangeriin ja joskus maisemien hiljaisuus muistutti minua Tiibetin ylätasangoista. Vuonot ja meren pilkahtelut saivat meidät taas vähän väliä pysähtymään ja huokailemaan. Parin tunnin ajan saimme nauttia jopa auringosta. Se oli lahja kaiken tämän sateen ja pilveilyn jälkeen. Sitten ilma taas muuttui ja Porsangerissa jo satoi. Aamukin oli harmaa ja sateinen. Mieliala oli vähän sekava.

Mietimme miten jatkaa matkaa. Menisimmekö 190 km päässä olevaan Nordkappiin hienoa vuonomaisemaa pitkin, jatkaisimmeko Tromssaan tai Hammerfestiin vai palaisimmeko Suomen puolelle. Aloimme keskustella hotellin omistajan kanssa, joka sanoi ilman jatkuvan sateisena, tuntureilla oli jo satanut lunta ja uutta lunta oli luvassa. Saattoi kuulemma olla riski ylitellä tuntureita kesärenkailla. Kumpikin meistä vakuutti tuon kuultuaan toisilleen, että ei ollut tärkeä nähdä noita paikkoja, olimme nähneet jo tarpeeksi Jäämerta, jota olimme tulleet katsomaan, että ei ollut tärkeää voida sanoa ihmisille, että olimme käyneet jossakin, mihin "kaikki" menevät. Ja olinhan minäkin ollut noin 13 kertaa Intiassa, ennen kuin kävin Taj Mahalissakaan, ja sielläkin melkein väkisin vietynä.

Päätimme palata Suomeen. Virhe. Kautokeinossa törmäsimme saksalaiseen pariskuntaan, joka oli kuulemma nähnyt meidät jo Nuorgamissa ja he olivat juuri palaamassa Nordkapista. Paikka oli ollut suurenmoinen ja ilma pilvetön ja aurinkoinen.

No se siitä, pois mielestä menetetty Nordkap.

Nyt olemme Enontekiössä mukavassa mökissä 65 euroa, kaksi huonetta, sauna ja keittiö ja Jeannette lukee ja minä naputan. Takassa palaa tuli ja sauna, johon vain Jeannette aikoo, lämpiää.