Köröttelimme yhtä kyytiä - 3 tunnin pysähdys Rovaniemellä, museossa - Kittilästä mökille ja olimme mukavasti illalla kymmeneltä perillä. Mieli oli vähän haikea. Lappi oli täyttänyt odotukset ilmasta huolimatta, ja siltikin, vaikka ruska oli vasta alullaan. Mutta emmehän sen ruskan tähden sinne menneetkään. Tämä aika vain osui parhaiten suunnitelmiin. Molemmat olisimme halunneet viipyä vielä kauemminkin ja jo seuraavana aamuna ihmettelimmekin, että miksi oikein tulimmekaan jo takaisin kun aikaa olisi vielä ollut. No, ilma sai tietysti syyt niskaansa virallisesti.
Olimme muutamia päiviä mökillä ennen kuin Jeannette lensi takaisin Zürichiin. Meillä oli jopa kaksi aurinkoista päivääkin, vaikkakin kylmää.
Tontilta olivat mustikat kadonneet ja etsimme niitä muualta jonkin verran. Jeannette oli haltioissaan minunkin metsistäni täällä, sammaleiden peittämistä kivistä, kaatuneista puunrungoista ja yleensä metsien aluskasvillisuudesta ja metsien pyhyydestä ja teeskentelemättömästä kauneudesta. Niin, tämä on Suomea. Minun Suomeani. Lappiin nopea kurkistuksemme lisäsi minunkin kotimaan ylpeyttäni ja rakkauttani.
Kävimme vielä Kaisan mökillä Savonlinnan kupeella. J. poimi puolukoita, Kaisa minulle sieniä, jotka sitten mökilläni kuivatin uudessa kuivurissani.
Jeannette lähti, Liisa palasi seurakseni näiksi muutamaksi loppupäiväksi. Liisa keräsi puolukoita, minä olen järjestellyt paikkoja lähtökuntoon.
Yhtäkkiä minulle tuli melkein tuskainen olo. Katselin ympärilleni, kaikkea tätä työmäärää mitä olen itse tehnyt ja mitä monet apulaiseni ovat täällä tehneet ja näin, mitä vielä on tekemättä. Ajattelin tätä yksinäisyyttä, kaikkea näitä miesten töitä, voimaa, ammattitaitoa ja mökki- ja maatietoutta mikä minulta puuttuu. Ja manasin tätä sateista kesää, kylmyyttä, jota vihaan ja joka sai minut jo aikoinani pakenemaan koko maasta. Ajattelin, että en haluapitää, en pysty tätä paikkaa pitämään.
Soitin maklerille, hänelle jonka tänne jo silloin ensimmäisenä kesänä kutsuin, silloin kun R. poistui elämästäni. Makleri tuli melkein saman tien, muisti paikan, perui kaiken muun ja tuli.
Tarjous, jonka hän teki, oli hyvä, mutta kaduin jo. En myy, voi kauhistus, en myy. Ei yksi huono kesä minua vielä lannista. Ja onhan minulla ystäviä täällä....(Onko, ystäviä?)
Vähän ennen kuin hän tuli, tulivat Hellu ja Moppe. - Älä myy, älä myy, hullu olet, jos myyt.


Hain tänään Tuusniemen toimintakeskuksesta kaksi kehystettynä ollutta tauluani, yhden Albaniasta ostamani, vuosia sitten, ja yhden Mohammed Arefin piirustuksen. Niille on etsittävä sitten ne seinät.

Sveitsissä odottaa todellisuus eli se, että vaikka katsonkin sen omaksi paikakseni, kotia minulla ei siellä siis olekaan. Sen uudelleen perustaminen hermostuttaa sikäli, etten tiedä miten ja minne sen pystyttäisin. Ja miten sen löydän. Sellaiset omistusasunnot, joita ajattelisin ovat kalliita ja yleensä myydään jo projekteina ja niiden valmistumista saa odottaa vuodesta kahteen. Ja kuka tietää, mitä minä kahden vuoden kuluttua haluan? (sic) -.Vuokra-asunnot taas ovat kiven alla nyt, kun Sveitsi hakee Saksasta korkea-tasoista ammattiväkeä ja he valtaavat asuntomarkkinat.
Tyhmän sokeana luotan siihen, että minä kohtaan jonkin heureka-ilmiön ja tiedän, että tässähän tämä onkin. Hupsua.
Sveitsissä odottavat myös lapseni, joita kaipaan. Samoin ystäväni, sorellat, tutut kadut, tutut asiat, Cyrillin hauta.

Tilasin laivalipun 17.9. Se on Cyrillin kuolinpäivä. 5. vuotta.

Vaikea aika saapua Travemündeen, kello 20.00 illalla. Ensimmäiseksi saa etsiä hotellin. Lupasin mennä Würzburgin ja Siglinden kautta, mutta tämä iltasaapuminen sotkee kaiken. Minua odotetaan myös Berliiniin, mutta molempia en voi tehdä. Parasta olisi lähteä aamulla aikaisin hotellista ja posottaa suoraan Zürichiin.

Mika+perhe lähtevät heti saavuttuani 2 viikoksi Dubaihin, haluan nähdä heidät ennen heidän lähtöään

Maanantaina, kunhan Lappeenrannan pojat tulevat jatkamaan saunan rakentamista ja tuovat Markulle ja Tuulalle jättämäni tavarat, lähdemme välittömästi Helsinkiin.
Siellä olen todennäköisesti loppupäivät Annelin luona Kauniaisissa.
Aion tavata Kalen, haen Pekalta yhden nyssykkäni (hohhoijaa, missä kaikissa paikoissa minulla onkaan niitä nyssyköitä ) ja tapaan Tetan Kallen, joka ei enää ole Tetan. Surullista.
Molemmat ovat minulle niin rakkaita, sekä hän että Teta ja nyt heidän yhteinen tiensä on loppumassa. Loppunut jo.