Taas lahdossa

Puolitoista vuotta kestanyt Etela-Amerikan elama on huomenna ohi. Cap Vilano on paraikaa lipumassa Callaon/Liman satamaan. Saapumisajaksi on sanottu kello 16. Nyt kello on 15.10.
Huomenna lauantaina yolla laivan pitaisi irtautua satamasta. Kontteja tullaan lastaamaan sisaan ja ulos ja minun esiinastumisseremoniani on sitten kun minun ei katsota hairitsevan tyota.Luultavasti joskus illan suussa.

Toinen silma itkee ja toinen on kostea onnesta.
Toinen jalka on jo mokilla, osa toista jalkaa harppoo Mirafloresin katuja, johdatellen niiden tavaroiden mielikuvitusostoksille, jotka jaivat kaivamaan mielta, osa astelee laivan kannella katsellen syksyista merta.
Syksyyntyva maisema sumuineen tekee lahdon helpommaksi - ja varsinkin kun tietaa, etta kesa on tulossa vastaan. Sita ennen on merta, merta, merta... Noin 24 paivaa eri varista merta ja 9 satamaa, joista osa ehka nahdaan vain laivasta.
Olen jannittynyt. Haikea, hermostunut. Monenlaiset tunteet vellovat.
Quimen on paha olla. Han kysyy vahan valia: miksi lahdet? Han tietaa etta vastaukseni on aina sama, mutta han ei halua ymmartaa. Han ei halua ymmartaa eika hyvaksya sita, ettei han riita minulle.

Ulkona on 24 astetta. Vastapainen talo on melkein valmis, 13. kerroksen attika-asunnon terassiseinaa maalataan siniseksi. Asunto on varmaankin upea, harmi etten ehtinyt jaada seuraamaan sen valmistumista ja nakemaan sita sisalta. Mutta nain muita kauniita asuntoja, joiden ostamista mietin. Joskus asiat siirtyvat ja muuttuvat.
Talon huoltopojat poraavat nauloja seiniin.Se on vahan vaikeampi operaatio kuin Euroopassa, silla talot on rakennettu quinchasta, aineesta, joka ei hajoa maanjaristyksissa ja poraaminenkin on tyolasta.
Sitten tama koti on valmis. Kolme Ateneumista ostettua posteria, yhtena lempikuvani Juho Rissasen Haavoittunut enkeli, josta Quimekin pitaa, kaksi inka-aiheista kuvaa, Kaarinan meille tuoma Vanamot kalliolla ja jotain pienta muuta.
Olen rakentanut taman kodin ja nyt jatan sen.