perjantai 2. lokakuuta 2009

Ei onneksi tsunamia

Uhkasivat tännekin sitä tsunamia, kaupungilla oltiin varustauduttu siihen. Kalastajat eivät menneet merelle neljään päivään ja menettivät päiviltä sen noin 7 euron päiväansion, joka normaalipäivinä muuten saadaan kalasaaliilla. Silta oltiin valmiina sulkemaan, jos uhka läheinisi. Ei tullut tsunamia tänne eikä tuntunut maanjäristys, mutta se jätti pahan jäljen Indonesiaan ja moneen muuhunkin maahan.
Näin kuvia Vietnamin Hoi Anista, jossa viime talvena vietin mukavia päiviä. Nyt siellä uitiin henki hieverissä kaupungin kaduilla tulvaa pakoon.

Ja minun keittiöni piti olla lopullisesti valmis tänään. Tämä alkaa jo tuntua farssilta. Se valmistuminen siirtyi ensi viikon keskiviikkoon. Graniittia ei olla ehditty puleerata. Kaapit ovat suurinpiirtein paikallaan, jotain laatikoita ja kaapinovia puuttuu vielä ja voisin latoa kaappeihin jo tavaroita, mutta koska vesijohtoa keittiöön ei ole asennettu, ei ole paikkaa missä niitä laatikossa lojuneita keittiötavaroita huuhtelisi ensin. Kaikki pitäisi kiikuttaa vessaan ja pestä siellä. Se ei liiemmin huvita vaan odottelen nyt sitten jälleen sitä ensi keskiviikkoa.
Hellakaan ei toiminut ja piti nostaa pienoinen meteli, että olisi jo aika voida jotain keittääkin tässä kaappeja odotellessani.
Razon-parka (mies, jolta kyökin tilasin) soitti samaan hengenvetoon sähkömiehelle, joka vaihtoi jonkun ruuvin ja voilá, hella toimii. Tänään siis ensimmäiset keitokset siinä. Käyttöönoton vihkimistilaisuus kruunataan perunalla, kananmunalla ja Ikean sillillä.

Ikeakin käväisi tuomassa puuttuvia tavaroita. Osa taas vääriä ja nyt odotellaan seuraavina päivinä niitä oikeitakin.
Kylpyhuoneeni kampaus- ja krääsäpöytä (ei Ikean) tuli eilen. Väärä väri. Sen vaihtoivat tänään. On paikka taas, mihin levitellä huulipuniaan ja kaikkea sitä, mitä en oikeastaan tarvitse.


Olen saanut nuhan, kukapa uskoisi. Tämä hikoamisen ja ilmastoinnin sympioosi pitää opetella paremmin.

Ei kommentteja: