Miksiköhän maa(pallo)n kiertäjän luullaan etsivän jotakin?
Mm. rakas ystäväni Satu ihmettelee mitä minä oikein etsin, kun en asetu.
En toki etsi mitään, en. Eikö joku, kuten minä voisi vain olla niin utelias, että kiertää uteliaisuuttaan, halusta nähdä, kokea, tietää? Vai onko sekin etsimistä? Minkä sitten? No ei ainakaan niin sanotusti itsensä - kuinka vihaankaan tuota sanontaa -. Onko se kokemusten etsimistä?
Olkoon sitten, ok, Satu. Etsin kokemuksia, kerään mieleni syvyyksiin êrilaisia ihmiskasvoja, hymyjä, suruja, tajuntoja, maisemia, ääniä, tuoksuja tajutakseni oman maailmankuvani ja tyydyttääkseni uteliaisuuteni päättymällä lopputulokseen, että tämä telluksemme on niin pieni ja tavattoman ihana ja elämisen arvoinen.
En usko tällä luonteellani, että olisin voinut todeta tämän vaikka jossain pienessä asumalähiössä maassa missä hyvänsä, vaikka Suomessa, tarpoessani kodin, kaivon, kirkon ja navetan väliä.
Taitaa muuten olla verenperintöä tämä kulkeminen. Eikös mamma Augusta Wilhelmiina jo lähtenyt 1800-luvulla nuorna tyttönä Kuopiosta Pietariin töihin? Eikös oma äitinikin ollut noita ikiliikkujia myöskin, kiersi telttaretkillä pitkin Eurooppaa sodan jälkeen hetî kun pääsi?
1 kommentti:
Niin lähellä ajatuksiani kun jossain
maailman kolkassa kuljeskelen,,tuoksut,,kasvot,,sanat,,ihmiset,,tilanteet,,maisemat,,elämän soljuva virta..
kaunista syksyä Sinulle kaukainen ystäväni siellä jossakin toivoopi:
@lvariins@ tiältä savonmualta
Lähetä kommentti