torstai 20. elokuuta 2009
Uteliaisuuttanihan minä vain...
Miksiköhän maa(pallo)n kiertäjän luullaan etsivän jotakin?
Mm. rakas ystäväni Satu ihmettelee mitä minä oikein etsin, kun en asetu.
En toki etsi mitään, en. Eikö joku, kuten minä voisi vain olla niin utelias, että kiertää uteliaisuuttaan, halusta nähdä, kokea, tietää? Vai onko sekin etsimistä? Minkä sitten? No ei ainakaan niin sanotusti itsensä - kuinka vihaankaan tuota sanontaa -. Onko se kokemusten etsimistä?
Olkoon sitten, ok, Satu. Etsin kokemuksia, kerään mieleni syvyyksiin êrilaisia ihmiskasvoja, hymyjä, suruja, tajuntoja, maisemia, ääniä, tuoksuja tajutakseni oman maailmankuvani ja tyydyttääkseni uteliaisuuteni päättymällä lopputulokseen, että tämä telluksemme on niin pieni ja tavattoman ihana ja elämisen arvoinen.
En usko tällä luonteellani, että olisin voinut todeta tämän vaikka jossain pienessä asumalähiössä maassa missä hyvänsä, vaikka Suomessa, tarpoessani kodin, kaivon, kirkon ja navetan väliä.
Taitaa muuten olla verenperintöä tämä kulkeminen. Eikös mamma Augusta Wilhelmiina jo lähtenyt 1800-luvulla nuorna tyttönä Kuopiosta Pietariin töihin? Eikös oma äitinikin ollut noita ikiliikkujia myöskin, kiersi telttaretkillä pitkin Eurooppaa sodan jälkeen hetî kun pääsi?
Mm. rakas ystäväni Satu ihmettelee mitä minä oikein etsin, kun en asetu.
En toki etsi mitään, en. Eikö joku, kuten minä voisi vain olla niin utelias, että kiertää uteliaisuuttaan, halusta nähdä, kokea, tietää? Vai onko sekin etsimistä? Minkä sitten? No ei ainakaan niin sanotusti itsensä - kuinka vihaankaan tuota sanontaa -. Onko se kokemusten etsimistä?
Olkoon sitten, ok, Satu. Etsin kokemuksia, kerään mieleni syvyyksiin êrilaisia ihmiskasvoja, hymyjä, suruja, tajuntoja, maisemia, ääniä, tuoksuja tajutakseni oman maailmankuvani ja tyydyttääkseni uteliaisuuteni päättymällä lopputulokseen, että tämä telluksemme on niin pieni ja tavattoman ihana ja elämisen arvoinen.
En usko tällä luonteellani, että olisin voinut todeta tämän vaikka jossain pienessä asumalähiössä maassa missä hyvänsä, vaikka Suomessa, tarpoessani kodin, kaivon, kirkon ja navetan väliä.
Taitaa muuten olla verenperintöä tämä kulkeminen. Eikös mamma Augusta Wilhelmiina jo lähtenyt 1800-luvulla nuorna tyttönä Kuopiosta Pietariin töihin? Eikös oma äitinikin ollut noita ikiliikkujia myöskin, kiersi telttaretkillä pitkin Eurooppaa sodan jälkeen hetî kun pääsi?
tiistai 18. elokuuta 2009
maanantai 17. elokuuta 2009
Viimeinen viikko mökillä
Sateinen aamu. Piha näyttää piestyltä, ruusut rupsallaan. Syksyn tuoksua. Järvi sumuinen ja harmaa. On aika lähteä.
Eilen kävi Hilja veljensä ja kahden Kirstin kanssa. Oli mukava tavata heitä kaikkia.
Hyvästi, läppärini!Niin siinä sitten kävi, että tämä vanha - kuulemma jo liian vanha läppärini on nyt tainnut elää elämänsä ja uusi on saatava. Tänään on se suuri päivä.
En uskalla lähteä enää Malesiaan tämän kanssa, sillä jos siellä pitäisi hankkia kone, olisi siinä se äätön ja öötön näppäimistö, missä y ja zetakin ovat vaihtaneet paikkaa ja suomen kielen kirjoittaminen ja myös sen kirjoitetun tekstin lukeminen olisi todella hankalaa. Mm hääyö olisi sitten haeaeyoe. Vaikka tuskin tuo sana omalta kohdaltani tulisi tarpeelliseksi kirjoittaa.
En tohdi jättää ostamista edes Helsinkiin, sillä siellä aikaa on vähissä tiedostojen siirtämiseen ja muuhun. Ennen kaikkea opettelemiseen.
perjantai 14. elokuuta 2009
Keskeneräinen tarina
Olipa kerran nuori tyttö, jolle Helsinki oli keskus, ainoa paikka asua. Vaikka hän lapsesta asti kulki mielellään maaseudun metsissä ja niityillä, nautti kukkien tuoksusta ja puiden lehtien havinasta, sateesta, auringonlaskuista ja -nousuista, hän ei voinut kuvitellakaan asuvansa koskaan missään muualla,ainakaan jossain missä ei ollut raitiovaunuja, tavarataloja ja ystäviä ympärillä.
Tytöstä tuli aikuinen ja Helsinki pysyi maailman napana, vaikka kohtalo järjesti hänet ensin Yhdysvaltoihin, jossa amerikkalainen elämäntapa pelotti häntä ja josta hän pakeni takaisin, Sen jälkeen hän löysi itsensä outona kulkijana vieraan kielen ja kulttuurin keskeltä, eräässä Euroopan tärkeimmistä finanssikeskuksista. Pian hänelle annettiin tilaisuus valita joko Rooma tai tämä pieni hyvinvointikaupunki, mutta valinta oli selvä, Rooma tuntui Euroopan periferialta, jossakin laidalla, syrjässä kaikesta. Se, että juuri Rooma oli ollut aikoinaan maailman napa, ei merkinnyt mitään, kaupungin mahti ja vanha kulttuuri oli historiaa. Nyt se oli outo paikka, oudot ihmiset, museokaupunki, mukava käydä silloin tällöin ostoksilla, ei muuta.
Jonkin aikaa hän kuvitteli voivansa palata omaan tuttuun olotilaansa Helsinkiin, mutta kun
aikaa taas kului alkoi Helsinki menettää oikeutensa olla se ainoa mahdollinen asumispaikka. Ei siis koskaan , ei missään tapauksessa takaisin Suomeen muuta kuin lomalle tai työmatkoille. Oli ihanaa käväistä, kulkea Aleksilla, Espalla, tutkia Stokkan pieneltä tuntuvat valikoimat ja olla tyytyväinen voidessaan palata taas kotiin sinne Eurooppaan. Oli hyvä käydä jossain mökilläkin pari pari päivää, nähdä järvet, uida, jos sää salli, mutta hui, nopeasti pois metsien keskeltä.
Keskieurooppalainen elämä ja elintapa oli tullut tutuksi ja omaksi ja nainen ei voinut enää kuvitellakaan asuvansa koskaan missään muualla.
Nainen matkusteli, kiersi kaikki maanosat ja palasi aina osaansa tyytyväisenä voidessaan asua juuri siellä missä asui.
Aika ja vuodet kuluivat. Nainen vanheni, muuttui.
Hän huomasi kaipaavansa juurilleen, omaa kieltään, omanlaisiaan ihmisiä ja hän hankki itselleen kesäpaikan Suomesta, mutta maaseudulta. Hän tuskin kävi Helsingissä enää. Espat, Stokkat, Aleksit olivat nostalgiaa, joiden läpi juostiin kerran, jos juostiin ollenkaan. Kotimaa kokonaisuutena oli tärkeä, sen moninaisuus, sen ihmiset, luonto, ennen kaikkea kesäinen luonto kuin myös kulttuuri, menneisyys ja tulevaisuus. Se, että hän kaikesta huolimatta oli osa tätä maata, kulttuuria ja kansaa ja sen identiteettiä oli tullut hänelle tärkeäksi. Sitäpaitsi hän oli aivan suomalaisen näköinenkin. Ja vieraat kielet joita hän puhui kavalsivat hänen oikean olemuksensa, suomalaisuuden ja hän oli siitä ylpeä.
Nainen matkusteli edelleen, muuttui edelleen. Hän tutustui eri kulttuureihin, mutta tietoisena omasta suomalaisuudestaan. Hän kohtasi erilaisia ihmisiä ja huomasi kaikkien olevan perusolemukseltaan samanlaisia. Hyvyys oli hyvää joka puolella, pahuus pahaa. Samanlaiset asiat askarruttivat kaikkia. Samanlaisista asioista iloittiin tai surtiin. Kulttuurierot tulivat esiin käytöksissä, mutta elämänarvot olivat kaupungeissa samoja, erämaissa samoja, viidakoissa...
Koko maapallo oli ruvennut tuntumaan yhdeltä pienehköltä kylältä, jonka saattoi muutamassa tunnissa matkustaa laidasta laitaan, kohdata erivärisiä, eri tavalla pukeutuvia, eri tavalla erilaisia ruokia syöviä ihmisiä jotka kuitenkin ajattelivat samalla tavalla.
Nainen alkoi olla kotonaan koko maailmassa ja se pelotti häntä.
...... tarina jatkuu joskus, kenties
Tytöstä tuli aikuinen ja Helsinki pysyi maailman napana, vaikka kohtalo järjesti hänet ensin Yhdysvaltoihin, jossa amerikkalainen elämäntapa pelotti häntä ja josta hän pakeni takaisin, Sen jälkeen hän löysi itsensä outona kulkijana vieraan kielen ja kulttuurin keskeltä, eräässä Euroopan tärkeimmistä finanssikeskuksista. Pian hänelle annettiin tilaisuus valita joko Rooma tai tämä pieni hyvinvointikaupunki, mutta valinta oli selvä, Rooma tuntui Euroopan periferialta, jossakin laidalla, syrjässä kaikesta. Se, että juuri Rooma oli ollut aikoinaan maailman napa, ei merkinnyt mitään, kaupungin mahti ja vanha kulttuuri oli historiaa. Nyt se oli outo paikka, oudot ihmiset, museokaupunki, mukava käydä silloin tällöin ostoksilla, ei muuta.
Jonkin aikaa hän kuvitteli voivansa palata omaan tuttuun olotilaansa Helsinkiin, mutta kun
aikaa taas kului alkoi Helsinki menettää oikeutensa olla se ainoa mahdollinen asumispaikka. Ei siis koskaan , ei missään tapauksessa takaisin Suomeen muuta kuin lomalle tai työmatkoille. Oli ihanaa käväistä, kulkea Aleksilla, Espalla, tutkia Stokkan pieneltä tuntuvat valikoimat ja olla tyytyväinen voidessaan palata taas kotiin sinne Eurooppaan. Oli hyvä käydä jossain mökilläkin pari pari päivää, nähdä järvet, uida, jos sää salli, mutta hui, nopeasti pois metsien keskeltä.
Keskieurooppalainen elämä ja elintapa oli tullut tutuksi ja omaksi ja nainen ei voinut enää kuvitellakaan asuvansa koskaan missään muualla.
Nainen matkusteli, kiersi kaikki maanosat ja palasi aina osaansa tyytyväisenä voidessaan asua juuri siellä missä asui.
Aika ja vuodet kuluivat. Nainen vanheni, muuttui.
Hän huomasi kaipaavansa juurilleen, omaa kieltään, omanlaisiaan ihmisiä ja hän hankki itselleen kesäpaikan Suomesta, mutta maaseudulta. Hän tuskin kävi Helsingissä enää. Espat, Stokkat, Aleksit olivat nostalgiaa, joiden läpi juostiin kerran, jos juostiin ollenkaan. Kotimaa kokonaisuutena oli tärkeä, sen moninaisuus, sen ihmiset, luonto, ennen kaikkea kesäinen luonto kuin myös kulttuuri, menneisyys ja tulevaisuus. Se, että hän kaikesta huolimatta oli osa tätä maata, kulttuuria ja kansaa ja sen identiteettiä oli tullut hänelle tärkeäksi. Sitäpaitsi hän oli aivan suomalaisen näköinenkin. Ja vieraat kielet joita hän puhui kavalsivat hänen oikean olemuksensa, suomalaisuuden ja hän oli siitä ylpeä.
Nainen matkusteli edelleen, muuttui edelleen. Hän tutustui eri kulttuureihin, mutta tietoisena omasta suomalaisuudestaan. Hän kohtasi erilaisia ihmisiä ja huomasi kaikkien olevan perusolemukseltaan samanlaisia. Hyvyys oli hyvää joka puolella, pahuus pahaa. Samanlaiset asiat askarruttivat kaikkia. Samanlaisista asioista iloittiin tai surtiin. Kulttuurierot tulivat esiin käytöksissä, mutta elämänarvot olivat kaupungeissa samoja, erämaissa samoja, viidakoissa...
Koko maapallo oli ruvennut tuntumaan yhdeltä pienehköltä kylältä, jonka saattoi muutamassa tunnissa matkustaa laidasta laitaan, kohdata erivärisiä, eri tavalla pukeutuvia, eri tavalla erilaisia ruokia syöviä ihmisiä jotka kuitenkin ajattelivat samalla tavalla.
Nainen alkoi olla kotonaan koko maailmassa ja se pelotti häntä.
...... tarina jatkuu joskus, kenties
torstai 13. elokuuta 2009
Pieni ihme
Kun tulin keväällä Marjarantaan, oli yksi kauneimmista ruusuistani kuollut ja heitin sen kompostin taakse. Pian horsma ja erinäiset rikkaruohot peittivat sen ja se unohtui. Tänään, putsatessani paikkoja, näin horsman seassa jotain oudonväristä ja kas: siellä se ruusu kukki kaikessa komeudessa. Se oli tehnyt uusia versoja kuolleitten varsien sekaan ja se voi hyvin.
Istutin sen uudelleen eri paikkaan ja toivon mukaan se selviää tästä tulevasta talvesta paremmin kuin viime talvesta.On vain vaikea hoitaa se nyt jo talvilepoon, keskellä kukintoa ja elokuussa.
Kesä on vielä melkein parhaimmillaan ja minä suunnittelen lähtöä.
Bob sanoo sisarensa toivovan, että asuisin hänen luonaan, kunnes Penangin asunnossani myöhästyneet keittiö-ym. - työt ovat valmiit. Myös Helen sanoi toivovansa, että asuisin hänen luonaan.
Itse toivoisin, ettei tarvitsisi enää asustella kenenkään asunnoissa, vaan pääsisin omaani.
keskiviikko 12. elokuuta 2009
Päivä, jolloin oli myös hyvä olla
How do you know
but every bird
that cuts the airy way
is an immense world
of delight closed by
your senses five
William Blake
but every bird
that cuts the airy way
is an immense world
of delight closed by
your senses five
William Blake
tiistai 11. elokuuta 2009
Kiljuset lähtivät. Mari jäi vielä viikoksi Annen luo ja tapasimme joitakin kertoja, mm. kävimme yhdessä hautausmaalla ja Hiljan luona. Menee jouluun, ennen kuin taas tapaamme. Pitkän ikävän pituinen aika.
Majoituin muutamaksi päiväksi Annelin ja Kallen luo, jossa jo majailivat kesälomalaiset Tepe ja Jani lapsineen. Toisenlaista kiljusväkeä nuo ihanat 1-vuotiaat kaksoset Anna ja Julia sekä jokaisen sydämen sulattava Nico-poika, 4 v. Tepeläiset lähtivät takaisin Luxemburgiin tiistaina, minä palasin mökille keskiviikkona.
Toin Helsingistä mukanani mieluisan vieraan, T:n ja tänään saatoin hänet Kuopiossa junaan.
Maalasimme saunan ulkoseiniä, siirsimme puuvarastoa saunan alle ja uimme, uimme ja uimme kun kerrankin vesi oli koko ajan 24-25.
Tapasin Kuopiossa ex tempore Jarkin, joimme kahvit (maidon),erosimme ja minä ostin torilta kantarellejä kuivaamista varten. Kuivattavaa riittää, kun mustikoitakin on piha täynnä.
Huomenna tulee rakennustarkastaja tekemään lopputarkastuksen ja talo on suttuinen ja epäjärjestys vallitsee ja hallitsee, ennen kaikkea ympäristössä. Yritän saada aamulla jotain aikaan.
Rikkaruohot rinteillä ovat saaneet minusta voiton. Myönnän, etten jaksanutkaan taistella niitä vastaan niin tarmokkaasti kuin suunnittelin. Nyt ne taas rehottavat melkein miehenkokoisina ja ainakaan seuraavina päivinä en ehdi niitä nujertamaan.
T:n vierailun lisäksi mukavia asioita on se, että Mori ja Ashkan ovat keksineet minut facebookista, jonka jo oikeastaan aioin lopettaa. Mikä kaunotar Morista on tullutkaan. Vaikka, sitähän hän oli aina ennenkin lapsena noine lautasenkokoisine silmineen.
Suomalainen kesäni alkaa olla lopullaan. Kahden viikon kuluttua lennän suoraan - Tukholman kautta - Penangille.
Ihanat ilmat, taivaallisen lempeä ja muistoihin jäävä kesä.
Majoituin muutamaksi päiväksi Annelin ja Kallen luo, jossa jo majailivat kesälomalaiset Tepe ja Jani lapsineen. Toisenlaista kiljusväkeä nuo ihanat 1-vuotiaat kaksoset Anna ja Julia sekä jokaisen sydämen sulattava Nico-poika, 4 v. Tepeläiset lähtivät takaisin Luxemburgiin tiistaina, minä palasin mökille keskiviikkona.
Toin Helsingistä mukanani mieluisan vieraan, T:n ja tänään saatoin hänet Kuopiossa junaan.
Maalasimme saunan ulkoseiniä, siirsimme puuvarastoa saunan alle ja uimme, uimme ja uimme kun kerrankin vesi oli koko ajan 24-25.
Tapasin Kuopiossa ex tempore Jarkin, joimme kahvit (maidon),erosimme ja minä ostin torilta kantarellejä kuivaamista varten. Kuivattavaa riittää, kun mustikoitakin on piha täynnä.
Huomenna tulee rakennustarkastaja tekemään lopputarkastuksen ja talo on suttuinen ja epäjärjestys vallitsee ja hallitsee, ennen kaikkea ympäristössä. Yritän saada aamulla jotain aikaan.
Rikkaruohot rinteillä ovat saaneet minusta voiton. Myönnän, etten jaksanutkaan taistella niitä vastaan niin tarmokkaasti kuin suunnittelin. Nyt ne taas rehottavat melkein miehenkokoisina ja ainakaan seuraavina päivinä en ehdi niitä nujertamaan.
T:n vierailun lisäksi mukavia asioita on se, että Mori ja Ashkan ovat keksineet minut facebookista, jonka jo oikeastaan aioin lopettaa. Mikä kaunotar Morista on tullutkaan. Vaikka, sitähän hän oli aina ennenkin lapsena noine lautasenkokoisine silmineen.
Suomalainen kesäni alkaa olla lopullaan. Kahden viikon kuluttua lennän suoraan - Tukholman kautta - Penangille.
Ihanat ilmat, taivaallisen lempeä ja muistoihin jäävä kesä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)