Viimeinen ilta Marjarannassa

Ilta on pimennyt. Viimeinen mökki-ilta.
Suurin osa tavaroita on jo autossa. Oioioioi sitä tavaramäärää, mikä taas matkustaa Euroopan halki. Suurin osa niistä on tullut turhaan. Olisivat voineet jäädä Sveitsiin, sillä esim. kesähepenet ovat jääneet kaappiin melkein jokainen. Eikä siinä kaikki. Raahasin sieltä Sveitsin varastosta sitä sun tätä, jota luulin voivani käyttää täkäläisen kesähuushollinkin kaunistamiseen, mutta perillä oli todettava, että mökki on jo täynnänsä kaikkea. Nyt nämä aarteet palaavat taas sinne varastoon.. No, sainpahan ainakin välillä kurkistaa niiden laatikkoihin ja muistella, että ai tämänkin omistan. Hah... Omistamista. Ja yhä uudelleen ja uudelleen huomaan, että ei näiden tavaroiden eikä minkään omistaminen merkitsekään mitään. Reppu alkaa olla liian raskas. Tästä aiheesta voisin nyt kirjoittaa vaikka kuinka, mutta luovutan. Sekään ei ole tärkeää, tästä aiheesta kirjoittaminen siis.
Nyt - jos en olisi jo lähtökuopissa ja melkein puoliksi jo menossa - olisin sillä tuulella, että voisin hautautua tänne putoavien lehtien keskelle, odotella lunta ja keskittyä esim. runojen lukemiseen.

On kuitenkin ikävä sitä elämää, jota olen viettänyt viimeiset vuosikymmenet. Sinne haluan nyt.

Köröttelimme yhtä kyytiä - 3 tunnin pysähdys Rovaniemellä, museossa - Kittilästä mökille ja olimme mukavasti illalla kymmeneltä perillä. Mieli oli vähän haikea. Lappi oli täyttänyt odotukset ilmasta huolimatta, ja siltikin, vaikka ruska oli vasta alullaan. Mutta emmehän sen ruskan tähden sinne menneetkään. Tämä aika vain osui parhaiten suunnitelmiin. Molemmat olisimme halunneet viipyä vielä kauemminkin ja jo seuraavana aamuna ihmettelimmekin, että miksi oikein tulimmekaan jo takaisin kun aikaa olisi vielä ollut. No, ilma sai tietysti syyt niskaansa virallisesti.
Olimme muutamia päiviä mökillä ennen kuin Jeannette lensi takaisin Zürichiin. Meillä oli jopa kaksi aurinkoista päivääkin, vaikkakin kylmää.
Tontilta olivat mustikat kadonneet ja etsimme niitä muualta jonkin verran. Jeannette oli haltioissaan minunkin metsistäni täällä, sammaleiden peittämistä kivistä, kaatuneista puunrungoista ja yleensä metsien aluskasvillisuudesta ja metsien pyhyydestä ja teeskentelemättömästä kauneudesta. Niin, tämä on Suomea. Minun Suomeani. Lappiin nopea kurkistuksemme lisäsi minunkin kotimaan ylpeyttäni ja rakkauttani.
Kävimme vielä Kaisan mökillä Savonlinnan kupeella. J. poimi puolukoita, Kaisa minulle sieniä, jotka sitten mökilläni kuivatin uudessa kuivurissani.
Jeannette lähti, Liisa palasi seurakseni näiksi muutamaksi loppupäiväksi. Liisa keräsi puolukoita, minä olen järjestellyt paikkoja lähtökuntoon.
Yhtäkkiä minulle tuli melkein tuskainen olo. Katselin ympärilleni, kaikkea tätä työmäärää mitä olen itse tehnyt ja mitä monet apulaiseni ovat täällä tehneet ja näin, mitä vielä on tekemättä. Ajattelin tätä yksinäisyyttä, kaikkea näitä miesten töitä, voimaa, ammattitaitoa ja mökki- ja maatietoutta mikä minulta puuttuu. Ja manasin tätä sateista kesää, kylmyyttä, jota vihaan ja joka sai minut jo aikoinani pakenemaan koko maasta. Ajattelin, että en haluapitää, en pysty tätä paikkaa pitämään.
Soitin maklerille, hänelle jonka tänne jo silloin ensimmäisenä kesänä kutsuin, silloin kun R. poistui elämästäni. Makleri tuli melkein saman tien, muisti paikan, perui kaiken muun ja tuli.
Tarjous, jonka hän teki, oli hyvä, mutta kaduin jo. En myy, voi kauhistus, en myy. Ei yksi huono kesä minua vielä lannista. Ja onhan minulla ystäviä täällä....(Onko, ystäviä?)
Vähän ennen kuin hän tuli, tulivat Hellu ja Moppe. - Älä myy, älä myy, hullu olet, jos myyt.


Hain tänään Tuusniemen toimintakeskuksesta kaksi kehystettynä ollutta tauluani, yhden Albaniasta ostamani, vuosia sitten, ja yhden Mohammed Arefin piirustuksen. Niille on etsittävä sitten ne seinät.

Sveitsissä odottaa todellisuus eli se, että vaikka katsonkin sen omaksi paikakseni, kotia minulla ei siellä siis olekaan. Sen uudelleen perustaminen hermostuttaa sikäli, etten tiedä miten ja minne sen pystyttäisin. Ja miten sen löydän. Sellaiset omistusasunnot, joita ajattelisin ovat kalliita ja yleensä myydään jo projekteina ja niiden valmistumista saa odottaa vuodesta kahteen. Ja kuka tietää, mitä minä kahden vuoden kuluttua haluan? (sic) -.Vuokra-asunnot taas ovat kiven alla nyt, kun Sveitsi hakee Saksasta korkea-tasoista ammattiväkeä ja he valtaavat asuntomarkkinat.
Tyhmän sokeana luotan siihen, että minä kohtaan jonkin heureka-ilmiön ja tiedän, että tässähän tämä onkin. Hupsua.
Sveitsissä odottavat myös lapseni, joita kaipaan. Samoin ystäväni, sorellat, tutut kadut, tutut asiat, Cyrillin hauta.

Tilasin laivalipun 17.9. Se on Cyrillin kuolinpäivä. 5. vuotta.

Vaikea aika saapua Travemündeen, kello 20.00 illalla. Ensimmäiseksi saa etsiä hotellin. Lupasin mennä Würzburgin ja Siglinden kautta, mutta tämä iltasaapuminen sotkee kaiken. Minua odotetaan myös Berliiniin, mutta molempia en voi tehdä. Parasta olisi lähteä aamulla aikaisin hotellista ja posottaa suoraan Zürichiin.

Mika+perhe lähtevät heti saavuttuani 2 viikoksi Dubaihin, haluan nähdä heidät ennen heidän lähtöään

Maanantaina, kunhan Lappeenrannan pojat tulevat jatkamaan saunan rakentamista ja tuovat Markulle ja Tuulalle jättämäni tavarat, lähdemme välittömästi Helsinkiin.
Siellä olen todennäköisesti loppupäivät Annelin luona Kauniaisissa.
Aion tavata Kalen, haen Pekalta yhden nyssykkäni (hohhoijaa, missä kaikissa paikoissa minulla onkaan niitä nyssyköitä ) ja tapaan Tetan Kallen, joka ei enää ole Tetan. Surullista.
Molemmat ovat minulle niin rakkaita, sekä hän että Teta ja nyt heidän yhteinen tiensä on loppumassa. Loppunut jo.

Tässä tulee ensimmäinen nalle

Lappia

Viikko sitten lähdimme Merenlahdelta omenapuiden alta.

Kurvasimme sateisen Eva Ryynäsen ateljeen kautta ja sieltä kohti Kuusamoa. Vähän ennen Hyrynsalmea yövyimme Ristijärvellä. (Ave asuu Hyrynsalmella, mutta ei näkynyt kun huristimme sen ohi.) Seuraava yö olikin jo karhunkatselmusyö Kuusamossa ja yövyimme siinä lähellä taivaallisen kauniissa hotelli-mökki-paikassa. Isokenkäisten klubi nimeltään ja rakkaudella ja hyvällä maulla valmistettu suomalaisen arkkitehtuurin, jopa kulttuurin keidas, perheyritys.

Tutkimme paikan perusteellisesti, kaikki sen rakennukset.

Illalla olivat ne treffit karhujen kanssa. Ja tulihan niitä. Ainakin neljä kappaletta kävi edessämme ruokapaikalla. Vähän ujostellen ja varovasti kuin vaaraa vaanien ne tulivat, mutta aikansa odoteltuaan metsän suojassa ja käytyään haistelemassa katettua pöytäänsä eivät välittäneet, vaikka arvasivatkin meidän luuraavaan mökissä siinä edessä ja kävivät eineksen kimppuun. Jotkut niistä ottivat lihaklöntin hampaisiinsa ja katosivat puiden katveeseen syömään, jotkut söivät siinä paikallaan.

Kokemus sekin ja siitä huolimatta, että se oli järjestetty, se oli kuitenkin luonnollinen, sillä nämä nallet olivat aitoja isoja ja vapaita metsänpetoja, joita ei totisesti välittäisi tavata marjaretkellä. Näytös kesti monta tuntia. Oli jo melkein pimeää kun hiivimme (kompuroimme) 400 metriä takaisin autolle - toivoen, että karhut olivat syöneet tarpeekseen eivätkä olisi kiinnostuneita lähteä peräämme.

Kolmas ja neljäs yö olivat sitten Inarissa, Jounin suosittelemassa mökkihotellissa. Ensimmäisenä aamuna tutustuimme perusteellisesti Inarin Siida-museoon ja iltapäivällä teimme sateessa ja myrskyssä Inarinjärvi-laivaretken. Maisemat olivat mahtavia, ilma sellainen, ettei ainakaan kannella viihtynyt. Kannella sisukkaasti hytisi vain australialeinen mies ja sillä aikaa vaimonsa istuskeli sisätiloissa.

Illalla tapasimme Jounin (sätistä). Mukava tapaaminen ja mukava mies, jolle toivoisi parempaa terveyttä ja iloisempaa elämää.

Seuraavana aamuna, sunnuntai-aamuna ajoimme Karigasniemen kautta Tenonjokilaaksoon. Taas olisivat maisemat olleet huikeat, jollei olisi koko ajan satanut. No, olivat silti huikeat.

Säde odotti Aittijoella Iisakin kanssa. Riemukas kohtaaminen niin monen vuoden jälkeen. Säde oli edelleen Säde, sama älykäs, loistavamuistinen ja järkevä Säde, joka oli löytänyt paikkansa yksinäiseltä Tenojoelta. Mutta emme ihmetelleet hänen jäämistään Lappiin. Iisak on ihastuttava ihminen, varmasti hyvä ja rakas aviomies ja isä. Ja paikka oli kaunis, koko ympäristö, koko Lappi sitä sorttia, että kukapa tietää, että jos minun eteeni olisi nuoruudessani ilmestynyt tuollainen Iisak, todellinen Lapin mies, niin kuka tietää miten minunkaan olisi käynyt. Tuskin minua saisi silloin kiinni marja-maailmalla-osoitteesta.

Koko matkantekomme on olllut jokseenkin hidasta, sillä olemme pysähdelleet noin joka sadan metrin päässä ja hyökänneet kameroiden kanssa ulos ihastuksesta kiljuen: katso tuota, katso tätä, näetkö, näetkö, jne. Olemme aivan haltioissamme maisemista, yksittäisistä koivun-tai männynkäkkyröistä, horsan erilaisesta violetista, joista, tunturijärvistä, väreistä, poroista.

Ruska on päivä päivältä upeampaa , ei vielä ehkä sitä ehkä kaikkein parasta, mutta riittävää, että saatamme hyvällä omallatunnolla ansioituneesti kiljahdella.

On ollut kameroilla hommia.

Jeannettella on suurenmoinen makro ja hän on viihtynyt soiden varsilla niittyvilla-tupsujen, sammalten ja jäkälien ym lähielmää tutkimassa. Ja minä napsuttelen mitä sattuu, sitä mikä tuntuu kauniilta miltäkin suunnalta.

Säteen ja Iisakin luota jatkoimme eilen matkaa Tenojokea alaspäin Utsjoelle ja Nuorgamiin ja sieltä Norjan puolelle, Jäämerta kohti. Maisemat muuttuivat. Jäämeri oli erilainen, sanoin kuvaamaton.

Ajoimme eilen Tanasta Porsangeriin ja joskus maisemien hiljaisuus muistutti minua Tiibetin ylätasangoista. Vuonot ja meren pilkahtelut saivat meidät taas vähän väliä pysähtymään ja huokailemaan. Parin tunnin ajan saimme nauttia jopa auringosta. Se oli lahja kaiken tämän sateen ja pilveilyn jälkeen. Sitten ilma taas muuttui ja Porsangerissa jo satoi. Aamukin oli harmaa ja sateinen. Mieliala oli vähän sekava.

Mietimme miten jatkaa matkaa. Menisimmekö 190 km päässä olevaan Nordkappiin hienoa vuonomaisemaa pitkin, jatkaisimmeko Tromssaan tai Hammerfestiin vai palaisimmeko Suomen puolelle. Aloimme keskustella hotellin omistajan kanssa, joka sanoi ilman jatkuvan sateisena, tuntureilla oli jo satanut lunta ja uutta lunta oli luvassa. Saattoi kuulemma olla riski ylitellä tuntureita kesärenkailla. Kumpikin meistä vakuutti tuon kuultuaan toisilleen, että ei ollut tärkeä nähdä noita paikkoja, olimme nähneet jo tarpeeksi Jäämerta, jota olimme tulleet katsomaan, että ei ollut tärkeää voida sanoa ihmisille, että olimme käyneet jossakin, mihin "kaikki" menevät. Ja olinhan minäkin ollut noin 13 kertaa Intiassa, ennen kuin kävin Taj Mahalissakaan, ja sielläkin melkein väkisin vietynä.

Päätimme palata Suomeen. Virhe. Kautokeinossa törmäsimme saksalaiseen pariskuntaan, joka oli kuulemma nähnyt meidät jo Nuorgamissa ja he olivat juuri palaamassa Nordkapista. Paikka oli ollut suurenmoinen ja ilma pilvetön ja aurinkoinen.

No se siitä, pois mielestä menetetty Nordkap.

Nyt olemme Enontekiössä mukavassa mökissä 65 euroa, kaksi huonetta, sauna ja keittiö ja Jeannette lukee ja minä naputan. Takassa palaa tuli ja sauna, johon vain Jeannette aikoo, lämpiää.