Hitaasti...

Hitaasti kuolee se,
ken ei matkusta,
ken ei lue,
ken ei kuuntele musiikkia,
ken ei löydä armoa itsessään.

Pablo Neruda

Yhdyn täysin tässä Nerudan ajatuksiin, vaikka ihmisenä  - omaelämäkerran perusteella - hänestä en suuremmin pidäkään. Nerudan useimpiin runoihin sen sijaan voin helposti samaistua.

Kyllä matkustaminen auttaa avaamaan silmiä, samoin kuin lukeminenkin. Musiikin kuunteleminen taas  vie sinut maailmaan, jossa on enemmän sieluasi kuin missään muualla. Ajattelin juuri tätä eilen Musiikkitalolla Helsinki-päivän ilmaiskonsertissa. Nautin. Joka kerta kuunnellessani loistavia musiikkitulkintoja olen pahoillani, etten ole musikaalinen itse enkä osaa soittaa mitään instrumenttiä. Siispä on nautittava muiden esityksistä.
Löytää armo itsessään? Hyväksyä itsensä, ei muuta.

Helsingin kesäkuu -13

Aika kuluu ja jättää jälkensä. Vain tulevaisuus on kulumaton ja jäljetön, Se, tekeekö aika  hyvää vai pahaa, viisaammaksi vaiko vain vanhemmaksi on jotenkin samantekevää. Minä en seuraa aikaani, mutta se seuraa minua eikä päästä pakoon muuta kuin kuolemalla. En tahdo ajatella kuolemaa, en tahdo ajatella aikaakaan. Minä vain elän.

Siitä, kun viimeksi kirjoitin tähän, on kauan. Tässä välillä kerroin tekemisistäni toisessa blogissakin, mutta jätin senkin, kun muutin pois Malesiasta.
Palaan tähän taas, ainakin hetkeksi.

Nyt olen Suomessa ja odotan, että pääsen parin päivän kuluttua mökille, jonne Marikin tulee.

 

7 minuuttia Kauppatorille, Katajanokan kiertämistä melkein päivittäin. Hellettä tai ainakin kaunista ilmaa ja nyt viileämpää ja sateen odotusta.