keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Blogini tarina

Voi Sinua, Leila, minkä teit!

Haastoit minutkin kirjoittamaan blogini tarinan.
Jäin silloin miettimään, että onko tällä edes mitään tarinaa. Mietin sitä vieläkin.
Se vain alkoi, milloinkahan? Kauan sitten.

Sen sijaan, että olisin jatkanut normaalia päiväkirjaa tai väsäillyt kiireisiä,  hajanaisia paperilappusia ja edelleen täyttänyt mustakantisia vihkoja, päädyin  jossain vaiheessa mieheni kuoleman jälkeen tiivistämään ajatuksia yhteen paikkaan ja kertomaan   toilauksistani blogissa ennen kaikkea ystävilleni ja lapsilleni, joista tosin vain toinen lukee sujuvasti suomea. Minähän olin ollut aina sellainen kiertolainen, milloin missäkin nuuskimassa jännittäviä asioita, joten tämä oli tapa ilmoittaa missä milloinkin mennään.  Ei tarvinnut lähetellä faxeja kuten ennen vanhaan.

Onhan näitä blogeja ollut muutama, mutta tähän on jääty roikkumaan. Ns. julkisesti.

Tämän blogin tarinoitten luku näyttää 404. Ei se ole paljon, kun ajattelee, että onhan tässä sentään jokunen vuosi jo raapusteltu.
Ei tämä ole tärkeää minulle. En mieti lukijoiden lukumäärää, vaikka ilahdunkin, jos joskus kurkistan sille sivulle, (jos satun sen löytämään), jossa ne näkyvät ja huomaan, että onpas joku käväissyt. Ja tietysti kuulun minäkin niihin, jotka erikoisesti ilahtuvat jos joku viitsii kommentoida.

 
Ja tuleehan tänne kuviakin. Milloin olen jossain häissä ainoana valkonaamana, milloin seison millakin rajalla, vaikka vähän ekvaattorin molemmilla puolilla. Tai jotain muuta.

 
 
 

Myönnän olevani huono tässä blogitekniikassa. Jo aikaa sitten tipahtanut kärryiltä. Tai olenkohan koskaan ollutkaan.
Koska elän  aika eristyksissä ihmisistä, jotka tuntevat tietokoneen (ynnä älypuhelimien) ja varsinkin blogikirjoituksen kikat ja taiat, on harvoin ketään lähellä, jolta kysyisi että mites tämä ja tämä nyt tehdäänkään.  

Siis, kirjoitan yksinkertaista blogiani silloin kun siltä tuntuu ja painan jostain nappulasta, josta se sitten räpsähtää jonnekin. Ja jos oikein tarmokas olen, yritän vielä työntää sen ulkosuomalaisten blogien reviirille. Sinne kaikkien ihanien seikkailujen, mielenkiintoisten tarinoiden ja houkuttelevien matkakohteiden väliin, samanmielisten ystävien sekaan.

Onhan tätä kiva kirjoittaa. Kun siltä tuntuu. Mutta mitään sen kummempaa tarinaa tällä ei ole.


 

2 kommenttia:

kaari3 kirjoitti...

Toisin sanoen, luulit että "tyhjästä nyhjäisit", vaan hyvä tarinahan siitä syntyi! Oli kiva lukea.

Kantt D'Åbo kirjoitti...

Peukutus blogille Turusta! Hauskat ja samalla syvälliset lainaukset Nalle Puhista. :)