keskiviikko 28. lokakuuta 2015

La bella Napoli

Liisa oli saatettu lentokentälle ja olin ehtinyt ollakin jo kokonaista kolme viikkoa kotona ennenkuin maailma alkoi taas huutaa perääni.
Ja aikaahan minulla oli.
Laukutkin oli jotensakin purettu ja koti alkoi olla taas mallillaan.  
Vettä satoi ja syksy oli vauhdissa.
Alkoi olla kuumetta, italiankuumetta. Se Napolikin oli viime vuonna jäänyt luurangoksi ja tutkimatta tarkemmin, kun oli ne joulumarkkinat villeimmillään eikä kaduilla oikein päässyt eteen eikä taakse. 
Ja saman tien voisi vähän vilkaista sitä Amalfin rannikkoakin. Olihan sekin joskus kauan sitten nähty, mutta ei muistettu enää. Ja Capri, se ruotsalaisen Axel Munthen kirjakin luettiin silloin aikoinaan. Vieläköhän se huvila on auki yleisölle?

Mitäs tässä sen kummemmin enää  miettimään. Soitto Leilalle Spoletoon ja parin päivän päästä taas mentiin.



Ensimmäinen päivä kierrettiin tihkusateisen Centro Storicon kapeita kujia, katsottiin  niitä   seimien tekijöiden mestarillisia töitä, tällä kertaa ilman suurempia jonoja ja harhailtiin minne sattui. Se olikin parasta.     
Samantapainen kuin Centro Storicon kortteli on myös Spagnolin kortteli, kapeita pimeitä kujia, joiden läpi miniautot yrittävät puikkelehtia ihmisten ja mopedien välitse. Se rakennettiin  1500-luvulla Via Toledon yläpuolella olevalle rinteelle espanjalaisten sotilaiden perheiden asunnoiksi,  kun espanjalainen varakuningas Pedro di Toledo isännöi aluetta 

Itse Via Toledon varrelle ja viereen rakensivat sikäläiset aateliset ja ylhäiset palatsejaan ja komeat rakennukset ovat yhä nähtävissä. Via Toledo on nykyään leveähkö kävely- ja ostoskatu. Sen ja siitä lähtevän Via Chiaian ovat vallanneet niin italialaiset kuin muutkin muodintekijät.
Nyt ei oltu ostosmatkalla ja kuljettiin melkein silmät kiinni niiden ohi. (Mitä nyt salaa välillä kurkattiin ja poikettiinkin.)

Napolin sydän sykkii täysillä. Se on täynnä sitä aitoa elämää, jota turistivirrat eivät säätele. Se on roskaisia katuja, katujen yli ripustettuja liehuvia epämääräisen näköisia pyykkejä. Se on huutoja ikkunasta ikkunaan, leikkiviä lapsia. Se on mafiaa, kurjuutta ja varkautta, mutta se on myös rakastavaisia, jotka kulkevat käsi kädessä pitkin merenrantaa. 
Se on pienten syrjäisten piazzojen sitruunapuiden,  ruusujen ja nimeämättömien, yhä kukkivien kukkien tuoksua.   
Se on myös pullan, pizzan, pastan ja pomodorin kaupunki, joiden makuhoukutuksia on vaikea kestää.

Emmekä me kestäneetkään. Sen varjolla, että nyt jalat piti lepuuttaa proseccon äärellä, oli tietysti pakko myös saada jotain suolaista. Tai sitten makeaa.

Ensimmäisenä iltana näytti puhelimen askelmittari noin 18 000 askelta. Oli siinä tallattu yksi jos toinenkin kujanen.

 Napolin toisen päivän aamutunnelmaa suoraan aamupäiväkirjasta

"Leila nukkuu vielä. Kello on seitsemän. Tämä Leilan keksimä kiva hotelli   antaa parhaat näkymät asema-aukiolle.
 
 
Täälläkin näköjään rakennetaan. Aitaa siellä ja täällä. Oli yhtä hullunmyllyä tulla tänne junilta. Piti kiertää ja kaartaa, ennenkuin tajusi sen oikean reitin. Eikä se ollut kuin pari minuuttia suoraan eteenpäin.
Edelleen tihkusadetta. Todennäköisesti ulkona on noin 20 astetta, mutta alkuasukkaat ovat kääriytyneet villoihin ja untuviin. Toppatakki ja talvisaappaat ovat nyt in. Onhan niitä käytettävä, kun on kerran tullut hankittua ja  niiden sesonki olisi muuten niin lyhyt.

Onneksi hotellihuoneeseen ei kuulu oikeastaan mitään. Ikkunat ovat todella tiiviit. Muuten tuo jatkuva liikennejyrinä voisi antaa unettomia öitä.

Näen ambulansseja, poliisiautoja, huitovia ihmisiä. Mitähän varten nuo liikennevalotkin ovat? Ei niitä kukaan ainakaan tottele. Ihmiset puikkelehtivat punaisilla autojen seassa, autot joko pysähtyvät tai kiertävät. Eivät valot koske autojakaan. Tuokin kuorma-auto painaa täysillä päin punaistaan, vaikka kaksi mustaa miestä raahaa suojakäytävällä valtavaa säkkiä kohti markkinakatua. Just ja just selvisivät eivätkä olleet moksiskaan. Tottuneet, näköjään.

Oho, nyt alkaa tapahtua. Huutoa hotellin edestä alhaalta. Poliisiautojen pillejä ja melua. Leilakin herää."



 

Ja todellakin tapahtui, vaikka emme tarkalleen oikein päässeet selville, että mitä. Roikuimme parvekkeella ja näimme kuinka 4-5 virkavallan edustajaa piteli kiljuvaa ja potkivaa miestä ja yritti saada poliisiautoon. Pillit soiden tuli lisää poliisiautoja ja joku armeijan autokin. Lopulta paikalla oli 8 poliisiautoa ja 15 poliisia hääräili ympärillä. Ai että oli jännää......

Hotelliväki ei oikein kertonut mikä oli meininki, kun kyselimme myöhemmin. Mies oli kuulemma häiriköinyt kadulla. Hmmm....Tämä on Napolia, tämä.

3 kommenttia:

kaari3 kirjoitti...

Upea tarkkailupaikka ikkunasta kadulle! Mukavaa, että voitte tehdä extempore pyrähdyksiä yhdessäkin. Kiva oli taas hiippailla virtuaalisesti mukana.

Unknown kirjoitti...

Marjn kynä on niin tarkka, vikkelä ja taipuu kivasti vaikka huumoriin !!! Ihana tämä juttu Napolista lokakuussa 2015 historian haviasta tämänpäivän totuuksiin.

marja-maailmalla kirjoitti...

Kiitos kommenteista. Olette kyllä ihania kun jaksatte lukea...