keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Pienen kirkon tarinaa

Kun lähestymme luostaria, sen muurien ulkopuolella vanha mies kurottaa oliivipuista pois mustia, huonon näköisiä oliiveja, asettaa ne kiviaidalle, jättää hyvät paikoilleen oksilleen ja valittaa, että tämä vuosi on huono oliivivuosi. Sitten hän kysyy, haluammeko nähdä kirkon. Se on jo kiinni, mutta hän ottaa valtavan rauta-avaimen taskustaan ja avaa meille oven.

Mahtavaa.  Pysähdymme ovella ottamaan kuvia, mutta mies tuhahtaa, että tämä on uutta osaa, ei niin merkillistä.
Kaunista se on kuitenkin, huolellisesti entisöityä barokkia, valkoista ja kultaa, mutta todellinen aarreaitta on sen yhteydessä muutaman askelman alapuolella alunperin 900-luvulla rakennetussa kryptassa.

Kirkko on rakennetty Pyhän Pontianuksen muistolle.
Hänen sanotaan eläneen Spoletossa Markus Aureliuksen aikaan, jolloin kristittyjä vielä vainottiin. Häntä kidutettiin, kiusattiin, heitettiin leijonien eteen, mutta nämä kesyyntyivät hänet nähdessään. Kuumaa lyijyä kaadettiin hänen kurkkuunsa, mutta mitään ei tapahtunut. Vihdoin hänen kaulansa katkaistiin miekalla v.169 ja samalle paikalle rakennettiin roomalaisaikaan San Ponzianon kirkko ja sen yhteyteen luostari, joka on toiminut vuosisatoja naisluostarina.

Joka tammikuussa vietetään hänen muistopäiväänsä ja silloin spoletolaiset eivät käytä veistä edes leivän leikkaamiseen. Häntä pidetään Spoleton suojelupyhimyksenä ja varsinkin maanjäristysten aikaan hänen apuaan rukoillaan ja toivotaan.

Kryptaan tullessa sen ovenpielissä huomaamme kaksi tuhatvuotista sargofakia, joista vuosiluvut ja kirjoitukset ovat raapiutuneet pois. Ne on löydetty kirkkoa rakennettaessa sen paikalla olleesta hautakammiosta. Todella vanhaa ovat myös kooniset roomalaiset pylväät, joissa ajankulu näkyy selvästi.







Ihastuttavat seinämaalaukset ovat myöhempää aikaa, eli noin 1400-1500 lukua ja niiden äärillä aika vierähtää sellaisellakin, joka ei ole kovin innostunut keskiajan kirkkotaiteeseen.

Poismentäessä puutarhuri on yhä työssään. - Mitä piditte, hän kysyy. Ei voinut olla pitämättä. Tämä oli pieni keidas, suoranainen löytö Spoleton monien vanhojen kaupunginmuurien ulkopuolella. Kuulemme vielä, että luostariinkin voisi päästä, jos sattuu sopivaan aikaan ja se ei ole nyt. Siellä on tälläkin hetkellä vielä yhdeksän nunnaa.
San Ponzianon kirkko ja luostari ovat elävää elämää, eikä vain museo. Olisi mielenkiintoista tietää, miten luostariperinne tulee jatkumaan, kuinka kauan vielä löytyy nuoria, jotka niihin haluavat.

Upeat näkymät kaupunkiin kirkon muurien ulkopuolella  vakuuttavat taas kerran Spoleton kauneudesta.








1 kommentti:

timo leppänen kirjoitti...

Marja, Kiitos! .... on kuin olisin mukana..........