onhan se selvää, että kun Leila
soittaa ja ehdottaa jotain, niin siihen jäävät etruskit,
langobardit ja muutkin mitkä tahansa entisaikojen sankarit ja heidän
jäämistönsä ja tämä tyttö on valmiina kuin partiossa. Niin
kävi nytkin. Oltiin pukeuduttu kyllä oikein lämpimästi ulkoretkeä
varten, minä paksuun ja korkakauluksiseen villapuseroon Spoleton
markkinoilta, 5 euroa . Syklaaminpunaiseen, etten takuulla pääse
eksymään. Ja tietysti mukana paksu talvitakkikin. Jokke tapansa
mukaan lyhythihaiseen t-paitaan, ollaanhan Italiassa.
Oltiin juuri Salvatoren basilikassa kun puhelu tuli ja tietysti meitä vietiin viivana Leilan luo. Ehdittiin tosin ihan hyvin tutkia se basilikakin sitä ennen, samoin kuin sen alapuolella oleva spoletolaisten hautausmaakin. Huom. en sano hautuumaa. Ei siellä mikään haudu.
Leila ja Sörtsö olivat menossa - en oikein saanut selvää että minne - (ihan sama) ja pyysivät meitä mukaan, ja tietysti mentiin, olihan tiedossa jotain muutakin kuin meitä kahta vain. Ja iltapäivän italian kieliopinnoistahan kuuluu aina pinnata, aina kun suinkin mahdollista. Se opiskelupinnaaminenhan on opittu jo silloin muinoin ja veriin se on näköjään jäänyt.
Tie oli suoraa ja mutkaa, sumua ja
sumun viertä ja päädyttiin ennen sitä, minne todella oltiin
menossa jonkun outletin vaatekauppaan. Sopi hyvin. Naisillahan ei ole
koskaan mitään päällepantavaa.
Sovitin pitkiä housuja. Pyysin lähellä vaanivaa Jokkea
makutuomariksi.
- Voi kuule.....tuo kaulus.....ei ollenkaan hyvä. Älä osta sitä.
- Häh. Kaulus?
Leilakin tuli siihen ja räjähdimme nauramaan. Herra ei kai ole huomannut, että olen viikon verran aina ulos mennessäni vetänyt päälleni saman punaisen villapuseron ja nyt hän kuvittelee, että olen vasta ostamassa sitä. Housuja hän ei huomannut ollenkaan. Sellaisia ne miehet ovat. Eivät näe millaisiin luomuksiin heidän takiaan pukeudumme. Tai no, siis itsemme takia tietysti. Mutta kuitenkin, eivät näe.
Sieltä löytyi jokaiselle jotakin. Hyvä kauppa. Ja halpa. Eikä tämä ole mikään mainos.
Tämän jälkeen olikin se paikka, se varsinainen
matkan tarkoitus, jonka siivellä olimme mukana ja siitä
selvittyämme piti päästä maistelemaan yhteen Kippari-Kallen
Eetu-ravintolaan erilaisia täytettyjä voileipiä. Onnistuin saamaan
hirvenlihasalami-sieni-rucola-leivän. Namia.
Kahvit (jotkut) ja proseccot (Leila ja minä) joimme Montefalcon pienessä viinikylässä (maankuulua viiniä) ennen kuin laskeuduimme takaisin alas sumuiseen laaksoon ja pääsimme kotiin pitämään mannekiiniesityksiä kaverille. Joka uudelle vaatteelle hymähdettiin, että onpas kaunis, mutta lyön vetoa, että kun huomenna koristaudun taas ulosmennessä siihen punaiseen, saan kuulla, että ai sä ostit sen kuitenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti