Sisar

Niin, on minulla sisarkin. Tapasin hänet eilen ensimmäisen kerran kymmeneen vuoteen. Kohtaaminen oli samalla tutun todellinen ja epämiellyttävä. Ei hän ole muuttunut ja mietin, että miksi oikein tulin. Melkein kahdenkymmenen vuoden ikäero saa minut kunnioittamaan hänen ikäänsä, ei muuta. Onhan tämä todennäköisesti niitä viimeisiä kertoja, kun tapaamme.
Kuuntelin parin tunnin ajan hänen ylistystään itsestään. Se itsekehu ainakaan ei ole muuttunut. Hänen olemisensa hauraus sai minut kuitenkin jäämään niinkin kauaksi. Tottakai kutsun hänet vielä Katajanokalle, ennen kuin lähden.
 

...ja taas uutta blogin jatkoa. On tätä suunniteltukin välillä.

On tätä blogin jatkamista taas ajateltu, mutta mutta....
Aikaakin olisi (ollutkin), mutta mihin se oikein meneekään...ja vaikka konekin on suurimman osaa päivää auki ja odottavalla kannalla.

Tulin Suomeen huhtikuussa, mökille ja mökiltä pois aina välillä. On Helsingissäkin kivaa. Välillä vaan tuli sellainen helle tännekin, että oli karattava maalle.
Nyt olen Helsingissä ja asunto on jälleen sen näköinen, että sisään astuja sanoisi, että jaaha, lähdössä ollaan? Puoliksi pakattuja laukkuja, osa kellariin, osa takaisin mökille ja loput kolmeen eri osaan: yksi osa varastoon Sveitsiin, yksi mukaan Italiaan ja loput valmiiksi odottamaan talven reissua.



 

Mausteita

 

                                                Vastapoimitun neilikan kuivausta

 

 

Todellakin, unelmat on toteuttamista varten

Sehän  tiedetään, että ihmisellä pitää olla unelmia. Kyllä, mutta ei sellaisia jotka jo alussa tietää mahdottomiksi. Ihmeitähän ei nykyään enää sen jälkeen tapahdu, kun Jeesus ruokki hurjan isoa väkijoukkoa kolmella kalalla ja viidellä leivällä.

Tämä minun viime talvinen unelmani Maustesaarista kuului niihin mahdollisiin.

Ja sehän  toteutui. Ei se tuntunut edes mahdottomalta, sillä olinhan jo häärinyt siellä ympäristössä ennenkin.
Pääsin Tidorelle, Ternatelle ja Banda-saarille ja moneen muuhunkin paikkaan.
Pari kuukautta Molukeilla avasi taas  mieleeni uusia kuvia ihmiskunnan historiasta.
Niin että on siellä ihmiset eläneet ennenkin, viljelleet salaisilla saarillaan muskottia, kanelia ja  pippuria ja montaa muutakin, mikä on tehnyt Euroopan keskiajan kansat hulluiksi. Taistelleet ja hävinneet, jotkut muuttaneet pois, jotkut jääneet.

Eletään siellä nytkin. Tosin maustekauppa ei käy enää samaan tahtiin, mutta käy kuitenkin. Minäkin toin pussillisen kanelia ja muskottia ja ne tuoksuvat nyt niin ihanalle kaapissani. Tuovat muistoja. Nuuhkaisen niitä aina silloin tällöin ja mietin, että sitten kun minulla on taas se Oma keittiö siellä jossain voin jotain tehdäkin.


 

Unelmista totta

Kun keskustelimme veljeni kanssa lapsena tulevaisuuden toiveistamme, kerroin, että haluaisin matkustaa, matkustaa ja matkustaa, nähdä mitä on kotikaupungin ulkopuolella, missä ja millaisia ajatuksia on ihmisillä, jotka käyttävät nenärenkaita ja kulkevat puolialastomina. Sanoin, ettei minua kiinnosta lontoot ja pariisit, joissa kaikki käyvät, haluan nähdä maita, joissa " kukaan " ei käy.
Olen onnistunut haaveissani aika hyvin. Monenlaista eksotiikkaa on nähty, tosin nuo lontoot ja pariisitkin ovat tulleet tutuiksi.
Nyt yksi viimeisistä haaveistani - kenties - on tutustua entisten aikojen Maustesaariin, Molukkeihin, vähän paremmin. Ne kaksi kertaa, jolloin olin mukana purjeveneessä niiden saarten pikatutustumisella, jättivät uteliaisuuden ja toiveen viettää näiden ihmisten keskuudessa vähän pidempi aika.
Olisikohan tämä jo tämän tulevan talven ohjelmaa?

Voi kakkaranmakkarat....Ei mikään harmita niin kuin se, kun vihdoin saa inspiraation ja kirjoittaa parikymmentä sivua hyvää (omasta mielestä) tekstiä ja se KATOAA jonnekin auf Nimmerwiedersehen. Kun vihdoinkin saa sen niin tärkeän jutun luurangon paperille kaikkine ideoineen.!... Tuleekohan se inspis enää takaisin ollenkaan.
 

Hitaasti...

Hitaasti kuolee se,
ken ei matkusta,
ken ei lue,
ken ei kuuntele musiikkia,
ken ei löydä armoa itsessään.

Pablo Neruda

Yhdyn täysin tässä Nerudan ajatuksiin, vaikka ihmisenä  - omaelämäkerran perusteella - hänestä en suuremmin pidäkään. Nerudan useimpiin runoihin sen sijaan voin helposti samaistua.

Kyllä matkustaminen auttaa avaamaan silmiä, samoin kuin lukeminenkin. Musiikin kuunteleminen taas  vie sinut maailmaan, jossa on enemmän sieluasi kuin missään muualla. Ajattelin juuri tätä eilen Musiikkitalolla Helsinki-päivän ilmaiskonsertissa. Nautin. Joka kerta kuunnellessani loistavia musiikkitulkintoja olen pahoillani, etten ole musikaalinen itse enkä osaa soittaa mitään instrumenttiä. Siispä on nautittava muiden esityksistä.
Löytää armo itsessään? Hyväksyä itsensä, ei muuta.

Helsingin kesäkuu -13

Aika kuluu ja jättää jälkensä. Vain tulevaisuus on kulumaton ja jäljetön, Se, tekeekö aika  hyvää vai pahaa, viisaammaksi vaiko vain vanhemmaksi on jotenkin samantekevää. Minä en seuraa aikaani, mutta se seuraa minua eikä päästä pakoon muuta kuin kuolemalla. En tahdo ajatella kuolemaa, en tahdo ajatella aikaakaan. Minä vain elän.

Siitä, kun viimeksi kirjoitin tähän, on kauan. Tässä välillä kerroin tekemisistäni toisessa blogissakin, mutta jätin senkin, kun muutin pois Malesiasta.
Palaan tähän taas, ainakin hetkeksi.

Nyt olen Suomessa ja odotan, että pääsen parin päivän kuluttua mökille, jonne Marikin tulee.

 

7 minuuttia Kauppatorille, Katajanokan kiertämistä melkein päivittäin. Hellettä tai ainakin kaunista ilmaa ja nyt viileämpää ja sateen odotusta.

ainakin väliaikainen siirto toiseen blogiini

Siis, koska tämä ei huoli kuviani, siirryin tarinoitteni kanssa http://www.paronitar.palmussa.vuodatus.net/

Tavataan siellä

Kuvienlatausonkelmaa

Jotenkin on ollut vaikea jatkaa tätä blogia, kun olen tottunut kirjoittamaan tätä kuvien kanssa ja nyt en saa kuvia mukaan. Google /Picasa kehoittaa ostamaan lisätilaa, 5 US dollaria vuodessa ja ostaisinhan minä, mutta sen maksaminen ei onnistu luottokortilla. Kun kortti näyttää Sveitsiä ja sijaintini Malesiaa, ei mokoma maksu mene perille.
On ollut hankaluuksia tämän luottokorttini kanssa muutenkin samasta syystä. Pari kertaa se on kriitillisillä hetkillä declinettu, esim kun olen ollut ostamassa lentolippua jossakin hevon kuusessa tai maksamassa jotain AIVAN IHANAA vaatetta joka olisi ollut se unelmain kappale. Klick. Eipäs kortti toimi ja kun sitten käyt ostamassa vieraan maan pre-paid korttia puhelimeesi että voisit soittaa korttisi isännille Sveitsiin, se raha jota siihen olet ladannut, ei riitäkään ja kesken närkästyneen keskustelusi puhelu katkeaa. Ei muuta kuin uutta rahaa lataamaan jostakin johon on mentävä taksilla. Ja sitten selitykset joita saat saattavat olla sellaisia heidän varotoimenpiteitään että kun olet niin oudossa paikassa maksamassa, jotta epäilevät väärinkäyttöä.  Pyörität päätäsi ja hammasta kiristellen päätät että hankit toisen firman luottokortin, koska tätä tapahtuu nyt niin ja niin monetta kertaa. Mutta on se kortti aina auennut kuitenkin 5 min. puhelusi jälkeen.

Siis, olen parin viikon kuluttua Sveitsissä ja yritän sitten sieltä käsin vähän kertoella viime aikoja, kunhan olen sen vitosen onnistunut maksamaan.