maanantai 24. lokakuuta 2016

Pienia ajatuksia Kurdistanissa

Eilen Majid otti minut mukaansa jakamaan Bagdadista tulevaa pakolaisapua kerosiinin muodossa-
Vuorilla jossain on satanut jo lunta ja ilmat muuttuvat nopeasti. Dawodia leiri on ylhäällä vuoristossa, pienen kristillisen kylän kupeessa. Siitä leiri on saanut nimensä.
Hyvin toimivan tuntuinen leiri, jota nuori tomera Clara johtaa. Siisti ja järjestetty kotialue Sinjarin jesidipakolaisille ja kristityille ISISin valtaamilta alueilta.

Leiriläiset olivat vierittäneet suuret tynnyrinsä siistiin ainakin sata metriä pitkään jonoon. Lapset hyppivät niiden päällä ja valvoivat omiaan. Leirillä oli melkein juhlan tuntua. Televisiotakin odoteltiin. Ja olinhan paikalla minäkin, ulkolainen, jonka pyörimistä tynnyreiden seassa oli myös kiva seurata.

 





270 tynnyriä oli melkein sadan metrin pituisessa jonossa odottamassa täyttämistä tänään ja lisää oli tulossa seuraavina päivinä.
741perheen talven lämmitys.




Pienet tytöt vartioivat perheittensä tynnyreitä 



Eräs hetki pysäytti minut touhuissani. Muuan vanha jesidimies oli seurannut kulkemistani jonkin aikaa. Sitten hän pysähtyi, kyykistyi jonnekin tynnyreitten eteen ja veti Sinjar-vuorten kuuluisat tupakka-ainekset pussistaan ja alkoi kääriä sätkää. Jotain tuossa tuokiossa sai minut hiljaiseksi.


Se sanoinkuvaamaton tunne, että tuo vanha mieskin oli joutunut jättämään isiensä maat ja omalla työllään tehdyt paikat ja koko entisen elämämsä, että hänkin oli kävellyt vuorten yli, ollut ainakin 10 päivää kuolemanpelossa, nälässä ja janossa ja todennäköisesti joutunut luopumaan joistain omaisistaankin matkan aikana ja nyt istui siinä, kotinsa ja omaisuutensa menettäneenä ja kääri jossakin myytävää kotivuorten sätkäpurua paperossiin, sai minut melkein itkemään. Kyykistyin hänen eteensä, tartuin hänen käteensä ja sen jälkeen   painoin oikean käteni sydämelleni ja sanoin: Jesidi. Hän ymmärsi eleen kuten olin sen tarkoittanutkin, että jesidit ovat lähellä sydäntäni. Erotin hymyn paksujen viiksien seasta, mutta näin myös kyyneleen tuuheiden kulmakarvojen alta. Se sanoi minulle: Niin täällä minä nyt istun, todennäköisesti kuolemaani asti.















Ei kommentteja: